Elämä on ulkona

outa.fi - yhteinen retkeilylehti

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Etusivu Ihminen nimen takana
Ihminen nimen takana

Ihminen nimen takana: Jorma Luhta

Sähköposti Tulosta

Outan lukijoilla on ollut ainutlaatuinen tilaisuus esittää kysymyksiä Jorma Luhdalle, joka on jakanut kokemuksiaan luonnosta kuvin ja kirjoituksin pian kolmenkymmenen vuoden ajan. Tässä hyvä lukija, me kysyimme, Jorma vastasi:

Minkä ikäisenä aloitit kuvaamaan, millainen oli ensimmäinen kamerasi?

14-vuotiaana. Merkki taisi olla Telka ja se oli optisesti aivan surkea hienojen Zeis Ikon -kameroitten kopio. Pari vuotta myöhemmin sain osin kesätyö-, osin vanhemmilta kerjätyillä rahoilla hommattua oikean järjestelmäkameran, itäsaksalaisen Praktica IV F:n ja 50 mm:n linssin. Siitä seuraavien värkkien tarkan mallin muistaminen ei onnistu.


Miten luonto tuli elämääsi?

Joku tuollainen koulukiusaaminen ja muu sensellainen saattoi olla se isoin pointti. Synnyin melkein sokeana ja kansakoulussa minulla oli sellaiset puolikiloiset lasipallorillit poisleikattujen mykiöitten korvaajina. Halusin yksinäisyyttä ja tilaa myös ajatuksille.  Menin metsään, painuin suolle.


Miten Metson Kuolema syntyi, oliko ensin tarina vai kuvat?

Lähes sama kuva-aineisto sai jo 1982, siis viisi vuotta aiemmin, valtion taidepalkinnon näyttelynä. Kolme vuotta yritin kirjoittaa suloista satukirjaa metsästä, ja homma meni ihan mönkään. Sain tunnontuskia myös tähän projektiin hommaamastani apurahasta.

Vasta puoli vuotta sitten selvisi, että lopullinen idea tuli valheen kautta. Kuhmolaiset rajamiehet olivat polttaneet piilokojuni, jota he väärin tiedoin luulivat luvattomaksi. Kun kysyin asiasta vartioasemalla, vahingon tehnyt rajamies sepitti tarinan metsässä kulkevasta, moisia tihutöitä tekevästä ja salametsästystä harrastelevasta syrjätalon pojasta. Tuo hätävalhe alkoi sitten elää päässäni ja pojasta tuli kirjan minä. Aivan hiljan tämä jo eläkkeelle siirtynyt rajamies tunnusti möhläyksensä eräälle tutulleni. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen kojunpoltosta ja kirjan ideasta.


Missä vaiheessa tiesit että Metsola syntyy ja valmistuu?

No metsola puolestaan on ihan järkiperäinen juttu. Viimeistään vappuna -69, kun sain mielestäni hienoja metsokuvia, syntyi myös ajatus metsokirjan tekemisestä.


Millä aikavälillä Tähtiyö - kirjan kuvat on otettu?


1999-2009. Ainuttakaan muuta kuvateosta en ole kuvannut yhtä nopeasti enkä varmaankaan myös yhtä määrätietoisesti.


Yhdistyykö Tähtiyössä Metson kuolema henkilön tarina?

Nyt en ole ollut yhdenkään luikuria lurittelevan rajavartijan kanssa jutuissa eli keksin kaiken omasta päästäni. (Kirjan lopussa on lause, jossa vähän savolaisittain väitän tarkasti päinvastaista).


Miten olet päätynyt elämään Pudasjärvellä?


Kiva kysymys, sillä asun Haukiputaalla. Ja sitä voisi tosiaan kysyä MIKSI?


Oletko tehnyt muuta työtä, missä vaiheessa olet voinut antautua kokonaan taiteelle?

Ainahan ahkeralla työtä löytyy. 1976 olin koko heinäkuun metsäntutkimuslaitoksen tutkimusapulaisena työtehtävänä kävellä ristiin rastiin tulevaa UKK-puistoa ja valokuvata annetussa listassa olevia aiheita. Jaa - tuossa taisi olla koko työuran esittely.


Mikä on mielimaisemasi?

Joskus katettu ruokapöytä, joskus rannaton jäätynyt meren ulappa. Mieluisin retkeilymaasto on jo toinen juttu. Minua viehättävät syrjäperät, joissa mahdollisimman harva on kulkenut ja josta kukaan ei oikein mitään tiedä. Suo, tunturi, metsä, kaikkea sopivasti.


Hahmotatko elämää/ maailmaa kuvina vai sanoina?

Kyllä kuvina ja sanoina ja hajuina ja ääninä ja kielellä ja iholla. Sykkyräpimeässä yössä viehättää ehkä haju- ja tuntoaistin kasvanut merkitys ja tilanteen vaatima valppaus, kun esimerkiksi kävelee aarniometsän liekopuiden keskellä. Hups, en tainnut vastata kysymykseen.


Kirjoitakot muita tekstejä kuin julkaistuissa kirjoissa olleita?

Kyllä kirjoitan ja yleensä puolipakosta.


Mikä on tällä hetkellä mielenpäällä, mitä projektia suunnittelet?


Nyt juuri se lienee ns. kävely- tai kulkuriprojekti. Sitä on vaikea selittää, mutta tiettömässä tunturierämaassa vaeltaminen on siinä lähtökohtainen itseisarvo ja aihe.


Kumpi on haastavampaa, teknisen tiedon ja välineistön hankkiminen vai luonnossa kohteen löytäminen ja kuvaaminen?

Tuosta ansiotyöhistoriasta johtuen itselleni vaikeinta on hankkia välineistöä. Olen tosin myös teknisen tiedon osalta kohtalainen pölkkypää. Kuvaaminen on kivaa, minun töissäni se ei ole oikeasti työtä.


Mitä lintua/eläintä kuvaat mieluiten?

Kuusta, mäntyä ja tunturikoivua.


Kuvaatko huviksesi, ilman tietoa mihin aiot kuvan käyttää. Pysähtyykö auto extempore ja kamera esiin?

Auto? Kuljettelen tavaroita autolla(kin), mutta en osaa ajaa ja katsella kuvattavia enkä oikeastaan kuvaa mitään autolta käsin. Kuvaamisen kannalta pyöräilyyn pätee sama, vauhtia on liikaa. Kävely, hiihtäminen tuo oikean liikkumisvauhdin ja oikean mielentilan. Kuvaan oikeastaan aina huvikseni ilman tietoa, mihin kuvia voisi käyttää.


Lähdetkö luontoon myös ilman kameraa?

Täytyy myöntää, että hyvin harvoin ja vain erityisentyyppisille asioille.


Kuinka olet onnistunut karttamaan suurta julkisuutta, et ole teeveestä tuttu?

Tämän asiantilan eteen en ole tehnyt koskaan mitään en suuntaan enkä toiseen.


Millaisen kuvan otit viimeksi?

Maisemakuvan tulvivasta rämeestä tuossa nurkan takana.


Minkä kokemuksen reissuilta haluaisit juuri nyt kertoa?

En mitään, näin keväällä on tähdellisempääkin tekemistä.

 

Ihminen nimen takana, Heikki Viherto

Sähköposti Tulosta

Ylöjärvellä Metsätalon kellarissa ompelukone surisee, kun Heikki ompelee laavuun helmapäärmeitä. Kevät on kiireistä aikaa, retkeilykausi on alkamassa ja tilaukset pitää saada valmiiksi. Lattialla ja pöydillä on jo monta laatikkoa rinkan sadesuojia, sadelahkeita ynnä muuta vastaava pakattuna laatikoihin. Ne lähtevät heti aamulla postiin ja kohti retkeilykauppoja.

Heikin ura retkitarvikeompelijana alkoi jo 70-luvun lopulla. Työ edellisessä työpaikassa oli loppunut ja aikaa jäi askarrella retkeilyvarusteita omiin tarpeisiin. Paikallinen partiokauppias kiinnostui Heikin ompelemista varusteista ja pyysi tekemään niitä myös liikkeeseen myyntiin. Ensin yhtä, sitten jo toista ja kohta jo kolmatta. Tästä lähti liikkeelle yritys Vihe Vaellus, monelle tuttu nimi sadeviitan- tai lahkeen merkkilapussa. Mikäpä olisi hienompaa, kuin yhdistää mieluinen harrastus ja työ.


Seinillä roikkuu mielenkiintoinen rivistö, näillä kaavoilla leikataan sadelahkeita ja muuta varusteita

 

Laavuun syntyy saumaa tottuneilla ja varmoilla käsillä.

 

Mies työnsä äärellä. Laavu on vain renkaita ja naruja vailla.

Partioharrastuksen parissa Heikki on touhunnut pitkään. Omien lasten liityttyä partioon, löysi Heikki itsensä myös partio-ohjaajana.

Moni tuote on saanut alkunsa omakohtaisista tarpeista. Kun koko perhe, Heikki, vaimonsa Vuokko, neljä lasta ja koira lähtivät Lappiin vaellukselle, tarvittiin monenlaista rinkkaa ja reppua. Koska vanhemmat eivät jaksaneet kantaa näin ison porukan ruokia, tarvittiin myös koiralle oma rinkka. Niinpä Heikki kehitteli perheen koiralle oman repun eväitä varten. Eri kokoisia koiran rinkkojakin siis löytyy valikoimasta. Heikki on myös ollut ikänsä innokas retkipyöräilijä, niinpä hän teki itse pyörälaukut. Kun hyttysiltä piti päästä suojaan, Heikki kehitti rankisen.

Omasta laavustani puuttui sopiva rankinen, niin sehän valmistui kätevästi tämän haastattelun lomassa. Kun teimme mieheni kanssa ahkiot talvivaelluksia varten jokunen vuosi sitten, niin Heikkihän se teki meille pätevät vetovyöt. Ihmisläheistä ja luontevaa on Heikin ja Vuokon kanssa toimia.

Yhteinen iltamme kului kuin siivillä. Juttua riitti Lapin erämaista Hämeen lukuisiin retkeilykohteisiin. Vaikka Lapin vaellukset ovat heiltä jo jääneet, ovat he ahkeria lähiretkeilijöitä. Kaikesta näkee, että retkeily ja luonto on heille tärkeä osa elämää, he ovat yhä kiinnostuneita uusista retkikohteista. Vaihdoimmekin lukuisia vinkkejä lähistön poluista ja metsistä. Syksyisin heidän ämpärit ja korit täyttyvät marjoista ja sienistä ja kameran muistiin tallentuu kuvia metsistä ja erilaisista kylä- ja kaupunkimiljööstä.

Vihe Vaellus, Heikki Viherto

http://www.kotiposti.net/viherto/

Tuire

 


Kerrohan

Kuinka pitkiä Outan jutut olisi hyvä olla?
 

 


Kuvia lehdestä 2/2010

atanarjuat.jpg