Tyttärenpoika on jo pidempään ollut sitä mieltä, että sitä ollaan kypsiä erämiehiä. Niinpä järjestin testireissun asiain toteamiseksi.

Lokakuisena perjantai-iltana lähdimme reissuun ja näin loput viikonlopusta jäisi ehjemmäksi. Olihan tiedossa anopin ja pojan syntymäpäivä, joka oli juuri tuo samainen päivä. Mutta koska pistimme asiat tärkeysjärjestykseen, päätimme lähteä metsään yöksi. Oletimme, että kämpällä eli piilopirtissä, olisi tilaa.

Autolla Kakkurintietä ja sitten reput pykälään ja metsään. Itse vaellus oli ennätyslyhyt, kaksi kilometriä.

Perille päästyämme kävi niin kuin arvelin, puutalkoot! Ei montaakaan klapia. No, ympäristössä alkoi hämärtyä, joten polttopuun keruuseen. Alueella on aika mukavasti tervaskantoja sekä isoja männynoksia jonkun savotan jäljiltä. Erityisesti uusi testattava savusilmänalku osoittatui varsin tehokkaaksi harvesteriksi. Kaamea rytinä niillä main missä miehenalku liikkui. Ja rankoja tuli.
Kun vielä löysin syttypuuksi rotevan tervaskannon, oli tarpeet rauhaisalle iltanuotiolle taattu, ja jäi vielä seuraavillekin. Tämä oppitunti siis meni läpi tulokkaalla.

Seuraavana olikin sitten tulen teko. Se vastaavissa olosuhteissa pökkisi kokeneemmillakin, ja lieviä vaikeuksia ilmeni. Mutta otteet olivat jo sinnepäin, ja yhteistyössä tuli kaminassa virisi. Kämppään levisi kodikas lämpö, vaikka ovien tiiviys oli sitä sun tätä. Joten suoritus hyväksyttiin.

Ilta oli pimentynyt ja pataan pantiin tuli, muuten yllättävän hyvä keksintö. Vaikka ilmareikiä ei ole, tuli palaa hienosti.

Koskapa nuori tulokas kuulusteluissa on osoittanut ymmärtäneensä velvollisuutensa luontoa ja muita erämiehiä kohtaan, luovutin juhlallisessa tilaisuudessa hänelle ruotsalaisen teräspakin, lähes käyttämättömän, uudenveroiseksi kiilloitetun. Samassa yhteydessä annoin ohjeet ko. keittovälineen huoltamiseksi.

juhlallinen luovutustilaisuus

Ilta kului tulella istuessa. Nuorin tulokas simahti ensimmäisenä. Muut hiljaisina tuleen katsellen, silloin tällöin tarinanpätkä ja iltakahvit.

Yöllä tuli jossain välissä rakeita niin, että kämpän katto humisi, aamuaurinko paljasti rakeiden valkaiseman maan.

Aamulla tuli tieto, että juhlat alkavat, tulemme me tai emme, joten aamusiivous, pakkaus, ja kotiinpäin. Kotona oli sitten reilu tunnin marginaali siihen kun vieraat tulivat. Kukaan ei huomauttanut, että olisin savulle haissut.

Tämä kämppä on vuosina 1998-1999 rekonstruoitu samaan paikkaan jossa se oli sotien aikana ollut suojapaikkana ns. käpykaartilaisille. Aika uskomaton homma sekin on asua pienessä matalassa majassa vuosia, jonkun joskus tuodessa ruokaa ja uutisia. Mutta nimensä mukainen paikka on, siitä kävelee herkästi ohi. Se on rakennettu keskelle valtavia siirtolohkareita niin, että vain savupiippu näkyy polkureittiä pitkin mennessä. Mutta vieraskirjassa on aika eksoottisiakin nimiä.

Matti, poikansa Seppo, pojanpoika Samu, tytär Mari ja tyttärenpoika Joni joka hyväksyttiin savusilmien joukkoon.