Mielenpäällä

Aidon luontosuhteen tunnusmerkki – omavoimainen luonnossa liikkuminen

Luontosuhde – tuo ihmisen ja luonnon välinen side on aihe, johon viitataan monissa yhteyksissä määrittelemättä sen sisältöä. Oletko koskaan itse pohtinut, miten omalla kohdalla määrittelisit suhteesi luontoon? Luontosuhteen merkitystä suomalaisille on pohdittu myös  Suomen maabrändityöryhmän loppuraportissa, jossa luontosuhde ilmaistiin ”tavaksi, jolla suomalaiset mieltävät itsensä ja ulkomaalaiset suomalaiset". Kysymys luontosuhteesta esitettiin joukolle kokeneita vaeltajia. Saaduissa vastauksissa luontosuhde yhdistettiin moniin tuttuihin ja perinteisiin asioihin, kuten kesämökkiin, jokamiehenoikeuksiin, metsiin, omakotiasumiseen, puutarhanhoitoon tai metsästykseen/kalastukseen.

Mitä sana luontosuhde oikein tarkoittaa? Voiko luonnon kanssa ylipäätään rakentaa suhdetta? Voiko luontosuhdetta verrata muihin suhteisiin kuten pari- tai työsuhteisiin? Yhteisiä ominaispiirteitä on helppo löytää ainakin luonto- ja parisuhteen väliltä. Ihmisen ja luonnon välisen suhteen tulee perustua samoihin asioihin kuin hyvän parisuhteen – toisen osapuolen arvostamiseen ja kunnioittamiseen. On myös muunlaisia parisuhteitakin, mutta niin on ihmisen ja luonnon välisiä suhteitakin. Valitettavasti. Tästä esimerkkinä roskia luontoon jättävät ihmiset. Hyvän parisuhteen ominaispiirteisiin kuuluu myös tasapuolisuus. Tässä luontosuhteen ja hyvän parisuhteen vertaaminen toisiinsa on vaikeaa. Totuus on, että ihminen ja luonto eivät koskaan voi olla tasaveroiset kumppanit. Luonto kykenee näyttämään ihmiselle niin halutessaan kaapin paikan. Oletetaan, että luontosuhde on sisäänrakennettuna ihmisen geeneihin vuosituhansien myötä.  Tällöin se miten ihminen luonnon kokee riippuu geenien lisäksi kulloinkin käytössä olevista mahdollisuuksista eli ympäristötekijöistä. Toisille luontosuhteen syntymiseen riittää virtuaalimatka tv-ohjelman kautta ja toiset hakevat luontosuhdetta aktiivisen kokemisen kautta, kuten oman puutarhan hoidolla.  

Aidon luontosuhteen edellytys on kuitenkin omavoimainen luonnossa liikkuminen eli vaeltaminen. Vaeltajina meidän tulee olla itsestämme ylpeitä. Olemme se kansan ”eliitti”, joka aitoa luontosuhdetta ylläpitää. Onko aito luontosuhde täysin ongelmaton sillä olettamuksella, että sitä toteutetaan hyvän parisuhteen periaatteella? Välttämättä ei. Aitoon luontosuhteeseenkin voi sisältyä, jos ei ongelmia, niin ainakin haasteita. Ei kaikille, mutta osalle. Haasteita syntyy luontokokemukselle asetettavista kriteereistä.  Kriteerit voivat liittyä luontokokemuksen äärimmäisyyteen eli siihen että luontosuhteen syntyminen on mahdollista vain tiettyjen, tiukkojen ehtojen toteutuessa. Äärimmäisen, lähes neitseellisen luontokokemuksen saattavat pilata autiotuvat, väärän väriset teltat, muut vaeltajat, moottorikelkan jäljet, lähellä sijaitsevat tiet yms. seikat.

Ovatko äärimmäisen luontokokemuksen tavoittelijat todellisuutta pakenevia romantikkoja? Pitääkö luontosuhteen olla realistisempi? Tällöin ajatellaan, että luontosuhde syntyy jo ympäröivissä metsissä eikä sen syntyminen edellytä välttämättä matkustamista satojen kilometrien päähän. Tai mikä on realistisen luontosuhteen määritelmä? Äärimmäinen tai realistinen luontosuhde eivät ole toisiaan poissulkevia äärimuotoja vaan romantikon ja realistin ominaisuudet sekoittuvat kaikissa vaeltajissa – toinen vain on enemmän romantikko tai realisti kuin toinen.



Salla Siivonen