Etusivu

Lämpimällä joella

Olin suunnitellut ystäväni Matin kanssa vaellusta Kaldoaivin erämaahan. Työkiireiden vuoksi kesäkuun puoliväliin mietitty reissu muuttui touko-kesäkuun alun retkeksi. Kaldon kevään tuntevan ystävän mielestä ajankohta oli liian aikainen tuohon erämaahan, sillä säät voivat olla vielä raa´at tuohon aikaan keväästä. Päätimme sitten muuttaa paikkaa ja Matti antoi minulle vapaat kädet valita uusi vaelluskohde. Muistin Lemmenjoen pohjoisosan vanhat mäntymetsät. Siellä pystyi tekemään lenkin ilman jokien ylityksiä, yksi vaaramomentti loppukevään erämaissa. Leammi, lämmin joki, osoittautui nimensä veroiseksi vaelluksellamme.                   

Matkasimme junalla Rovaniemelle ja siitä bussilla Inariin, missä tilattu taksi odotti meitä valmiina. Veimme ensiksi matkavaatteet hotelliin säilytykseen. Taksikyydin jälkeen olimme Koskenniskalla, missä jäimme kyydistä pois. Koivussa oli reilun puolen sentin hiirenkorva ja sää oli lämmin. Rinkat selkään pienen säätelyn jälkeen ja suunta kohti lounasta, pitkin Närrijärven etelärantaa. Mohkkejávrin länsipuolelta löytyi hyvä tasainen paikka louteelle ja nuotiorinkikin oli paikalla valmiina. Leiri pystyyn ja iltapuuhana heittelin virvelillä lippaa järveen, mutta kala ei ollut syönnillään.

 

 



 

Ilma oli todella lämmin myös koko yön. Huomasimme loppuillasta, että hyttysiä oli yllättävän paljon, vaikka oli vasta toinen päivä kesäkuuta. Yritin nukkua suljetussa makuupussissa päänreikä pienenä, mutta heräsin yöllä tunteeseen, että uin hiessä pussin sisällä. Oli tukalan kuuma olo. Nyt oli hyvät neuvot tarpeen. Avomajoite suorastaan keräsi hyttyset sisäänsä, eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään ilman suojaa. Kotoa lähtiessä olin miettinyt rankisen ottamista mukaani reissuun. Päätin kuitenkin jättää sen pois. Jokin etiäinen kuitenkin käski minut ottamaan vanhan lastenvaunujen hyttyssuojan mukaan rinkkaan.Siispä kello kolmen aikaan yöllä kaivoin hyttyssuojan rinkasta ja ompelin sen makuupussin pääaukkoon. Vaikka vetoketjun jätti kokonaan auki oli pussissa loppuyönäkin turhan kuuma. Hyttyset pysyivät kuitenkin ulkopuolella ja ilmanvaihto pelasi paremmin.

 



 

Seuraavana päivänä jatkoimme Vaskojoen vartta ylävirtaan. Sää oli edelleen lämmin ja aurinkoinen. Oli myös tyyntä. Jokivarren metsät olivat kauniita ja välillä tuli vastaan selvästi vanhempi metsäkuvio. Jossain kohti oli aistittavissa metsäpalon jäljet ja vanhan metsän tilalla oli nuorta männikköä. Osuimme myös piekanan pesälle, jonka yläpuolella haukkaemo varoitteli. Lähestyessämme Patajokea sen ääni voimistui voimistumistaan. Kun lopulta pääsimme joen varteen, huomasimme olevamme pienessä pulassa. Tuntureilta tulevien sulamisvesien myötä joki oli kasvanut melkoiseksi koskeksi jonka ylittäminen oli vaikeaa, ja paikassa jossa seisoimme, mahdotonta. Aloimme tutkia jokivartta ja löysimme puun, joka oli kaatunut joen yli. Sitä pitkin ylittäminen voisi onnistua. Puunrunkoa pitkin, rinkka selässä ja vinhasti virtaava virta alla, ei mikään helppo tehtävä. Kiivas virtaus myös väänsi tukikeppiä, olo oli hutera. Yli kuitenkin pääsimme, hyvin varovasti, pienin askelin. Kuvasin komeinta koskea, nauttien samalla luonnon voimasta. Veden jyly ja pärskeet tekivät vaikutuksen.

 



 

Pian Patajoen jälkeen lähdimme seuraamaan Paanneojan vartta ylävirtaan. Vilvoittelimme välillä lumihangessa, talven viimeiset kinokset laaksossa sulivat kovaa vauhtia. Lämmin sää jatkui, Matin lippalakin lipasta tippui hikipisaroita. Loppupäivästä tulimme lampiryhmälle ja aloimme etsiä leiripaikkaa. Oikein sopivaa paikkaa ei tahtonut löytyä, oli kivikkoista. Lopulta päätimme vielä kävellä 209-lammelle, mistä löytyikin oikein hyvä tasainen paikka. Ilta oli erittäin lämmin ja kaunis. Matti radioamatöörinä viritteli piuhoja lähipuihin ja sai morsetusyhteyden ystäväänsä. Minä kuvailin kaunista lampea ja sen reunapuita.

Pystytimme louteen varmuuden vuoksi, mutta päätimme nukkua taivasalla. Jospa hyttyset vähän vähenisivät. Matti nukkui makuupussissa pyyhkeen alla hyttysten ulottumattomissa. Viritin oman makuupussini puun juurelle siten, että vedin narulla hyttysverkon puunrunkoon kiinni, avasin pussin alassuin peitoksi, reunat makuualustan laitojen yli. Näin tuuletus pelasi paremmin ja hyttyset pysyivät pussin ulkopuolella. Varsinaista virittelyä! Huomasimme retkellä kuivatun soijarouheen erittäin hyväksi jauhelihan korvikkeeksi. Pataruokapussin kanssa sekoitettuna saimme oikein hyviä "mössöjä". Matin tekemä risukeitin osoittautui todella toimivaksi.

 

 



 

Uusi päivä ja sää vain jatkui lämpimänä. Suuntasimme etelään, kohti poroaitaa. Vaelsimme valtavan hienoissa mäntymetsissä, välillä upeitten aihkien alla. Tämä jos mikä oli minun sielunmaisemaani! Saavutimme poroaidan ja jatkoimme sen vartta muutaman kilometrin. Sopivasta kohti nousimme pieneen laaksoon, missä oli upea lampi, jonka vesi hohti hieman vihreää valoa, kaunis paikka!

 



 

Seuraava leirimme oli Roavvejohkan varrella. Matti touhusi piuhojensa kanssa, minä tein pienen kuvauskävelyn alavirtaan. Aikaa jäi sen verran, että peseydyin. Mahtavaa saada puhtaat hiukset monen päivän jälkeen! Päätimme olla pystyttämättä louetta, sää vaikutti edelleen poutaiselle ja lämpimälle. Nukuimme siis taivasalla, puiden juurella.

 



 

Seuraava päivä oli kiipeilypäivä. Nousimme ylävirtaan jyrkkiä Roavvejohkan rinteitä. Välillä pisti puuskuttamaan, mutta matka jatkui silti varsin helposti korkeuskäyriä kerätessä. Puro pieneni pikkuhiljaa ja lopulta loppui kokonaan, tulimme vedenjakajalle. Sieltä oli upeat maisemat tuntureille. Suuntamme oli nyt kohti kaakkoa, Ravadasjärven rannat tavoitteena. Pidimme pitkän ruokatauon Soabbegealdinoaivilta laskevan pienen puron varrella. Nyt ensi kertaa taivaalla oli kunnolla pilviä ja lämpötila oli hieman inhimillisempi. Vedenjakajan jälkeen matka jatkui alamäkeen, joten eteneminen oli helppoa. Loppumatkasta Matti osoitti käen matkimiskykynsä. Äkäinen käki lenteli ympärillämme, kun Matti matki kukkumista tunturin rinteellä. Meillä riitti hauskaa. Saavuimme Ravadasjärven pohjoispäähän. Siinä leiripaikka oli tuulinen, joten päätimme laskeutua itärannalle seuraavaan sopivaan paikkaan. Nyt pystytimme louteen, sillä pilviä oli taivaalla enemmän.

Lämpö palasi takaisin seuraavana päivänä eikä vettä satanut yöllä. Nousimme Peuranampumapään ja Vuonjasoaivin välistä satulaa pitkin kohti koillista. Satula on välillä hyvin kivikkoinen ja jouduimme hyppimään kiveltä kivelle. Paikka oli myös tyyni ja hiki virtasi helteessä. Keksin kastella urheilukerraston paidan, mistä sai vähän helpotusta kuumuuteen. Suuntamme oli kohti Searitjávria. Satulasta laskeva puro ohjasi matkaa eteenpäin ja loppumatka edettiin suunnalla. Suunnittelemani leiripaikka oli jávrin koillisnurkassa. Leiripaikan itäpuolella on tasainen ikimäntymetsä, missä olen käynyt aiemminkin. Leirin pystytyksen jälkeen tein pitkän kuvauskävelyn tuohon upeaan metsään. Muutama vuosi sitten, kesäkuun alussa puhaltanut myrsky, oli kaatanut kankaalla runsaasti mäntyjä. Harmitti hieman, että tuo upea paikka oli kärsinyt niin paljon myrskystä. Aikaisemmilta vuosikymmeniltä, tai jopa vuosisadoilta, oli hyvin vähän juurakoita pystyssä. Nyt uusi myrsky oli nostanut juurakoita pystyyn satamäärin. Illalla sää viileni ja pientä sadettakin saatiin. Searitjávrin seutu on upeaa metsälappia.

 

 

 



 

Seuraavan päivän etappi oli lyhyt. Aamu valkeni sateisena. Suunnistimme suoraan itään poroaidan varteen ja kun saavuimme Pahtavaaran pohjoiseen laaksoon, otimme uuden suunnan Peuraselän pohjoispuolitse kohti Paltsavaaranojan vartta. Täällä seutu oli aika rikkonaista ja kompassisuunnasta oli hyvä pitää tarkkaa huolta. Saavutettuamme puron jatkoimme sitä seuraten Paltsavaaranjärvelle. Katsoimme leirin paikan järven etelärannalle. Seutu oli hienoa. Soilla varoitteli mustaviklo. Paltsavaaran etelärinteen metsät olivat upeita ja vietin illalla pitkän tovin kuvaten kauniita maisemia. Matti touhusi leirissä ja yritti saada taas radiolla yhteyttä ystäviinsä.

Illalla heittelin virvelillä ja pari alamittaista harjusta kävi kiinni vieheessä. Lopulta jokin suuri kala vei lipan, siima vain napsahti poikki. Nuotiopuita sai helposti kaatuneista puista, valmiiksi pätkittyinä. Kaatuneen puun juurakon muodostamaan monttuun oli helppo laitta nuotio ja kun sen aamulla peitti montun hiekalla, ei käynnistämme jäänyt mitään näkyvää merkkiä.

 



 

Aamulla jatkoimme matkaa Paltsavaaran itäpuolitse. Korkealta avautuu upea maisema kohti pohjoista avautuvaan purolaaksoon! Loppumatka on helppoa alamäkeä. Välillä vastaan tulee kallioalueita, mitä täytyy kierrellä etsien sopivia reittejä. Saavutamme Langonhaaran jonka jälkeen otamme pian suunnan kohti Lankojokea, Liskonkatoamavaaran koillisnurkkaan. Lankojoen ylitys mietityttää, mutta se osoittautuu helpoksi, saapas riittää hyvin ylitykseen. Määränpäämme tälle päivälle on Joukhaisjärvi. Matkalla ihastelemme muurahaispesiä ja niiden välille jäkälikköön syntyneitä polkuja. Ne risteilevät koskemattomassa maastossa kuin valtatiet kaupunkien välillä. Joukhaisjärven pohjoisrannalta löytyy hieno tasainen kangas, upea leiripaikka. Seudulla on ruokittu poroja talvella, joten papanoita on joka paikka täynnä. Hilla kukkii rämeellä, upeat metsät ympärillä, todella hieno leiripaikka, juuri tällaista vaeltaja kaipaa retkellään.

 

 

 

 




Viimeisenä vaelluspäivänä ohitamme Ylimmäisen Lankojärven itäpuolelta. Seutu on soiden ja vesistöjen mosaiikkia, mutta löydämme hyvän reitin. Piipahdamme Matti Mustan tuvalla, jonka katto on juuri uusittu. Suunnistamme illaksi Kruununtuvalle, missä vietämme viimeisen illan.

Matin kanssa oli todella ilo vaeltaa. Vaikka olimme ensimmäistä kertaa yhteisellä vaelluksella, tuntui siltä kuin olisimme tehneet niitä jo vuosia. Kaikki toimi hyvin kitkattomasti. Molemmilla olivat omat harrastuksensa, joita sai toteuttaa illalla leirissä.

Säät olivat helteiset, välillä liiankin kuumat. Inarissa odotti onneksi hotellin sauna. Hassua oli se, että kun olimme tulleet Lapista pois, niin seuraavalla viikolla sään kuva muuttui täysin, takatalveksi ja todella kylmäksi. Kiitos Matille hyvästä vaellusseurasta.

 

Teksti ja kuvat: Timo Hämäläinen