Rämpimistä ja harhailua Seitsemisessä

Aurinkoinen sunnuntai houkutteli luontoon rentoutumaan. Seitsemisessä on vielä pari tutkimatonta polkua. Uusi tulipaikkakin pitäisi olla Jokiristillä, siispä eväät reppuun ja saappaat jalkaan.

Soljasten parkkipaikalta lähdetään ensin kohti Jaulia. Polku on lumetonta ja helppoa tallustaa, mutta vain hetken. Polku muuttuu lumiseksi ja lisähaasteena pitkin poikin polkua kaatuneita puita. Päätetään kuitenkin jatkaa, ehkäpä tämä tästä muuttuu paremmaksi. Mutta ei, lisää lumisia polkuja ja koko metsä näyttää myrskyn repimältä. Soilla on reippaasti vettä, mutta onneksi on saappaat.

 

Alkumatkan esterataosuus

 

Sammakko oli noussut aurinkoiselle mättäälle lämmittelemään


Liesijoki virtaa leveänä ja vuolaana, oikea joki siis eikä mikään metsäpuro. Majavilla näyttää täällä olevan itsetunto kohdillaan, eivät ujostele iskeä talttahampaitaan isoonkaan puuhun. Jaulissa istutaan hetki saunanportailla ja vähennetään vaatetta. Matka jatkuu tästä paluusuuntaan mutta toisella puolen Liesijokea.

 

Suruvaippa paistatteli päivää Jaulin saunanportaalla


Majavan talttahampaat ovat tehneet selvää isosta haavasta


 

 

 

Alkumatka on helppoa tienpohjaa, ollaan jonkin matkaa metsäautotiellä kansallispuiston ulkopuolella. Tien varrelle on kerätty isoja puupinoja, kerään taskuun muutaman tuohenpalan maasta sytykkeeksi. Aikanaan tie loppuu ja alkaa puiston polkutie. Samassa tie muuttuu lähes läpipääsemättömäksi rytiköksi. Mietitään jo paluuta takaisin Jauliin, mutta makkaratulet houkuttaa jatkamaan.

Lunta on paikoitellen yli saappaanvarren, puiden yli ei pääse, ja ojat täynnä vettä. No, otetaan tämä nyt haasteena, keski-ikäisten ekstreemee, tai silkkaa hölmöyttä. Esterata pitää siis ottaa puu kerrallaan, ensin konttaamalla, jolloin jää kiinni hupusta ja saappaan soljesta. Seuraavan rangan yli nipin napin, ja housut pihkassa. Sitten tulee eteen ristikko josta ei pääse yli eikä ali. Siispä ojan yli metsän puolelle. Ojan yli päästiin, mutta hetikohta olikin maasto hyllyvää sammalikkoa, eli takaisin esteradalle.

Jokiristin tulipaikka on rakennettu uuteen paikkaan. Voi sitä onnen määrää, kun se viimein ilmestyy puiden takaa esiin. Uusi vaja on täynnä puita, jopa valmiita syttypuitakin,  mutta mies pilkkoo meille omat puut. Tulet syttyvät helposti tuohisilla ja päästään asiaan, eli nauttimaan lintujen laulusta, auringosta, eväistä, tämähän on pieni paratiisi.

Nuotion ympärille on noussut jo muutama pieni korvasieni, mietin pitkään otanko talteen, vai jätänkö kasvamaan. Otin sitten talteen kuivattavaksi. Kerään korvasieniä pikkuhiljaa kuivattavaksi kunnes niitä on hyvä määrä, sitten teen elämäni ensimmäisen korvasienimuhennoksen.

 

Pieniä ovat vielä


Pitkän leppoisan tauon jälkeen päätämme jatkaa matkaa kohti Liesilammia, polkukin näyttää lumettomalta. Polkujen risteyksestä käännymme kohti Liesijoen ylittävää siltaa. Joki mahtuu juuri ja juuri juoksemaan sillan alta, vähän jännittää kun laskeudun polvilleni kuvaamaan kuohuvaa jokea.

 

Liesijoen sillalla

 

Tässä maasto näyttää lupaavan vähälumiselta ja polku ohjaa meitä, mutta vain hetken


Tästä alkavat todelliset haasteet. Tässä vaiheessa hyvä mainita, että meillä ei ole mukana karttaa eikä kompassia. Tuttuja helppoja polkujahan me ollaan kulkemassa. Toki matkassa on puiston esite jossa suurpiirteinen kartta.

Polku muuttuukin umpihangeksi ja rytiköksi, eikä polkua enää erota. Onneksi huomaan saappaanjäljet, ovat varmaan puistonhoitajan, joka raivaa polkuja. Siispä jälkiä seuraamaan, vievät varmasti takaisin polulle.

Eivät vieneet, vaan kohta ollaan umpirytikössä, saappaat haukkaa lunta sisuksiinsa, eikä mikään näytä enää tutulta maastossa. Saappaanjäljet katoavat kokonaan, lentoonko mies on lehahtanut? Jostain kuuluu puron ääni, mennään sitä kohti ja lähdetään seuraamaan  vastavirtaan.

Olisiko puro tulossa myllyltä? Puro pienenee, ei siis ole se puro joksi luulen. Taktiikasta pidetään silti kiinni, ja suunnasta johon on vaan pakko luottaa. Puro muuttuu yllättäen omituisen suoraviivaiseksi, eli kyseessä onkin ojitettu suo. Mutta jotenkin, siis silkalla tuurilla, pysymme virtauksen suhteen oikeassa suunnassa.

On jo iltapäivä pitkällä ja aurinko laskee puiden taakse, katoaa välillä pilveen. Pieni epävarmuus hiipii mieleen, entä jos ei päästä tielle tai polulle ennen pimeää, kuinka paljon on evästä jäljellä ? Ei paljoa, eikä meidän vaatetuksella voi jäädä kylmenevään yöhön, eli pakko jatkaa valitulla taktiikalla.

Tuntuu kuin olisi kuljettu jo monta tuntia ja kilometriä, kellon mukaan kuitenkin vasta reilu tunti tulipaikalta. Järki sanoo, ettemme tällä vaudilla olla ehditty vielä kauas eksyä. Juuri kun alkoi tuntua epätoivoiselta silmiini osui jotain. Mättäästä törrötti putki, tutun lähteen juoksuputki! Olipa onnekas silmäys. Oltiin siis melkein tiellä. Eli, olemme itseasiassa oikaisseet hiukan. Voisi jälkiviisaasti sanoa, että olikin tarkoitus oikaista vähän.

Autolle on kuitenkin vielä matkaa ja polkutie on umpihankea, mutta ei haittaa, helpottuneena tallustamme kohti Soljasia. Soljasilla intoudumme vielä poikkeamaan luontopolulle ja tulipaikalle jossa on kuin meitä varten  hyvät hiillokset. Paistetaan vielä loput makkarat nuotiolla, kuivattelen läpimärkiä sukkia hiilloksen loisteessa, olipas ihana sunnuntairetki!

Jälkikäteen mietin, kuinka helposti voi tottumaton retkeilijä tuollaisessa tilanteessa hätääntyä ja tehdä vääriä ratkaisuja. Voi kuvitella kulkeneensa vaikka kuinka kauas, kun todellisuudessa pyöritään usein aika pienellä alueella.

Kello on aika hyvä matkamittari,   ilman reppua selkeällä polulla saa mennä aika rivakasti  jotta kilometri taittuisi alle 10min. Tiheässä metsässä mättäitä ja puita väistellen etenemiseen saa helposti kulumaan puolituntia.

Seuraavana päivänä laitan viestiä Seitsemiseen, kerron polkujen tilanteesta ja kuulen, että tämä kevät on ollut poikkeuksellinen. Runsas lumitaakka on kaatanut puita, sulamisvedet ovat täyttäneet joet ja suot. Olisi kannattanut siis soittaa luontokeskukseen ja kysyä tilannetta, mutta eihän me. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan luontokeskusten ajankohtaisiin tiedotteisiin, ainakin näin rospuuttoaikaan.

Tosin, itse ollaan aina nautittu näistä seikkailuista, siitä että selvitään pienistä haasteistakin.

Tuire ja Tapio, onnelliset kulkijat

Seitsemisen kartta

Seitsemisen kansallispuisto