Yksi vastaus hiihtokenkäkysymykseen

En todellakaan muista mitä pidin jalassani  ennen kumisaappaita. Harvoin silloin hiihtelin, mutta jäällä kuitenkin liikuin useinkin. Sain sattumalta, jostain jäämistöstä huopavuoriset saapikkaat ja tuntui kuin jalkani oli pehmeään lämpimään kotiin saapuneet. Niinhän siinä käy että parhainkin tuote joskus antautuu ajan kulumiselle ja saappaistani alkoi vesi päästä tihkuen läpi. Surullisin mielin hyvästelin ne ja alkoi uusien kulkukumppaneiden etsintä. Tarve hyvälle talvijalkineelle oli vain kasvanut koska talviretkeily oli saanut uutta puhtia hyvien metsäsuksienkin myötä. Umpihangessakin oli tarve hiihdellä. Ja koska liikun paljon jäällä, niin kumiahan sen olla pitää, jossain vaiheessa on aina vettä jään päällä.

Uusiapa kenkiä siis… vaihtoehtoja pohdin ja pohdin. Irroitettava huopavuori on kuitenkin se tärkein ominaisuus minulle. Kuulostelemaan siis Nokian tarjolla olevia vaihtoehtoja, retkeilypalstalla sattui juuri olemaan pitkä ja hyvä keskustelu talvisaappaista, siitä huomioin kritiikin ja huonot kokemukset Nokian Kaira-saappaista. Tähän Kaira-malliin olin juuri päätymässä, siitä tuntui löytyvän ne kaikki tarvittavat ominaisuudet. Naali-saapaat on minun tarkoitukseeni liian painavat.

Kävi sitten niin Outalle tarjottiinkin Nokian saappaat testiin hiihtovaellukselle. Oli mahdollisuus valita kahdesta eri mallista, joista sitten valitsin sopivamman matkaan mukaan.

Finnwald saappaista oli valittu numeroa suurempi kenkä, johon mahtuu huopavuori. Kenkä tuntui hyvältä jalassa, mutta tämä koko jäi silti vielä hieman tiukaksi, koko tarvitsisi olla parikin numeroa suurempi jotta irtovuori ja villasukka väljästi istuvat saappaaseen. Varsi on myös lyhyempi kuin Kairassa, joten Kairat lähtivät mukaan hiihtovaellukselle. Niillä on hyvä vielä kävellä, painoa ei ole liikaa. Näissä saappaissa se normaali kengän koko oli sopiva.

Mukaan pakkasin myös ne ikivanhat kumisaappaiden irtohuopavuoret, jotka ovat vielä särmässä kunnossa. Näin ollen vaelluksen ajan on käytössä kahdet huopavuoret.

Matkaa taitoimme viikon ajan suksilla/liukulumikengillä, joissa oli EA-side, Kairan hiihtoura ei ole este käyttää erilaista sidetyyppiä. Kenkä asettuu tuohonkin siteeseen tukevasti. Pitkät varret ovat levät, joten paksumpikin pohje ja lahkeet mahtuvat saappaan sisälle hyvin. Muutaman kerran hanki tipautti kävelijän napaa myöten lumeen, mutta varren kiristysmahdollisuus piti hyvin lumen varren ulkopuolella.

Minkäänlaisia vaurioita ei saappaissa näkynyt, jalat olivat tyytyväisiä väljässä lämpimässä pesässään.

Huopavuoreen jäin kaipaamaan pidempää lenkkiä josta pitää kiinni kun saapasta vetää jalkaan, koska vuori tahtoi ruttaantua jalkaa laittaessa. Lyhyt lenkki ei myöskään varmasti asettunut autiotupien kaminan ympärille olevien kuivatusnaulakoiden tappeihin – tällainenkin yksityiskohta tuli käytännössä todettua. Jäämme kuulolle, pianhan tämä pakollinen kesä on ohi ja voi lähteä hiihtelemään, katsotaan miten Kairat kulkevat ja miten kestävät.

Kevään aikana olen kulkenut Winnwaldeilla ja todella tykästynyt, aionpa niillä jonkun pitemmänkin retken tehdä, lesti on juuri sopivan leveä jalkaani ja niillä on tukeva kävellä. Pohjakuvio antaa tukevan pidon liukkaillakin kallioilla.

Kengän valinta tuottaa harmaita hiuksia, olen lyhyt, paksupohkeinen immeinen, joten usein saappaan varsi on liian pitkä tai liian tiukka. Nämä pari saapasmallia ovat kyllä nyt vastanneet tarpeeseeni ja odotan pitkää kaunista suhdetta yhdessä.

Kaira

Kestävä talvisaapas, jossa on nopeasti kuivuva irtohuopavuori. Vaativaan käyttöön esimerkiksi eränkävijöille ja pilkkijöille. Sideuran ansiosta saappaan voi kiinnittää suoraan suksiin.

  • kiristysremmi
  • irtohuopavuori
  • kantavahvike
  • sideura
  • iskuja vaimentava korkorakenne
  • kiertojäykässä välipohjassa huopakerros
  • teräksinen lenkkirauta
  • sivuvahvike
  • kärkivahvike
  • nastoitettava pohja suomalaiseen jalkaan istuva lesti

 

Finnwald

Laajalestinen saapas eräretkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen harrastajille. Väljässä saappaassa ilma kiertää ja pitää jalan lämpimänä. Teräksinen lenkkirauta parantaa käveltävyyttä.

  • kiristysremmi
  • nopeasti kuivuva trikoovuori
  • kantavahvike
  • iskuja vaimentava korkorakenne
  • kiertojäykkä välipohja teräksinen lenkkirauta
  • sivuvahvike
  • kärkivahvike
  • nastoitettava pohja
  • suomalaiseen jalkaan istuva lesti

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Kokemus aurinkolaturista hiihtovaelluksella

Tarvittiin mukana kulkeva, pieni aurinkolaturi puhelimen käyttöä varten. Kysyttiin suosituksia ja kokemuksia Facebookin Tulilla-retkeilypalstalla. Saatiin suosituksia erilaisista virtapankeista aurinkopanelilla ja ilman, ja muutama suositus aurinkopaneleista, joista Anker® 14W Dual-Port Solar Charger with PowerIQ™ Technology tuli valituksi liian monien tuntien surffailun ja vertailun jälkeen. Valintaan vaikutti oletettu tarve, tehokkuus, koko, kaksi usb-liitäntää ja hinta. Laitteen luvattiin optimoida latausteho ladattavan laitteen mukaan.


Aurinkolaturi vaikutti laadukkaalta. Sen mitat ovat 280 x 175 x 25mm ja se painaa 790 grammaa eli se on hyvä ahkio- tai melontareissuille. Laturissa on neljä panelia ja tasku puhelimelle latauksen ajaksi. Nailonkangas on kestävää, tarranauhat napakoita, purjerenkaat kestävän oloisia. Laite ei ole vedenkestävä.



Meillä oli koereissulla mukana kaksi puhelinta, Sonyn Xperia ja Iphone 6. Latasimme puhelimia pikkupakkasella ahkion päällä hiihdellessä ja solumuovin päällä hangella leirissä. Molemmat puhelimet mahtuivat lataustaskuun ja aurinkopaneli oli helppo kiinnittää ahkion kuormakuminauhojen alle.

Jopa Iphone latautui muutaman asteen pakkasessa täyteen puolipilvisessä säässä. Kieltämättä se oli iloinen yllätys. Latausteho on tietenkin suurempi auringossa. Aurinkopanelit pääsevät mukaan vielä monille reissuille.

Maria Haakana ja Marita Vokkolainen

Kännykkäkamera retkellä

Pitkän tuskailun jälkeen ostin uuden kännykän, vaikka tunsinkin itseni pröystäileväksi kuluttajaksi, jonka takia maailma tuhoutuu, kun edellinen kännykkä ei ollut edes rikki. Kootut selitykseni olivat silloisen kännykkäni Jollan ei niin hyvä kamera ja siinä ei ollut niitä appeja eli sovelluksia, joita tarvitsin. Ja halusin helpon ja nopean kameran, joka olisi aina mukana.

Valinta oli helppo, kun kalliin työ-pc:n kallis ssd-levy hidasti itsensä sietämättömän hitaaksi puolentoista vuoden palvelun jälkeen suojellakseen itseään kulumiselta. Solahdin minun käyttööni toimivaan apple-maailmaan myös puhelimen osalta ja ostin viimeisimmän puhelinmallin eli Iphone 6 ja siihen kovan suojan suojellakseni sitä huolettomalta käytöltä.





Ensimmäinen retkeni suuntautui pakkasen kaunistamaan Hossaan. Ensimmäiseksi ilahduin siitä miten nopeasti kännykän kamera tarkensi nopeasti räpsäistyjä kuvia. Aluksi pidin sitä sattumana, sitten se vaikutti olevan ominaisuus? Voiko tuolla ottaa epätarkkoja kuvia? Jopa hämäräkuvat olivat aika tarkkoja.





 



Kännykkäkameran värien toisto oli hämmästyttävän hyvä. Kamera säätyy nopeasti automaattisesti, kuvaaja voi keskittyä nauttimaan näkymistä.

Sattumalta löysin puhelimesta helpon panorama-ominaisuuden ja ihastuin siihen. Kuva otetaan painamalla nappulaa alas ja pitämällä nuoli linjalla suorassa. Panoraamoista tulee helpolla näyttäviä. Videoitakin tuli otettua. Onneksi ostin vähän enemmän muistia.





Kuvien jälkisäätö on nopeaa ja helppoa, vaara kikkailuun on suuri. Tai extra-tunnelman luomiseen, miten sen tulkitsee. – Kuvien jakaminen sosiaaliseen mediaan oli myöskin melkein vähän liian sukkelaa. Google+ teki itsekseen kännykän kuvista ja paikannustiedoista reissusta kuvakertomuksen karttoineen. Annoin sentään luvan sen julkaisemiseen

Kännykkä on hyvä käteen. Se solahtaa nopeasti taskuun ja taskusta takaisin käteen. Pakkasessa ongelmaksi osoittautui, ettei se toimi rukkasten kanssa. Juhlissa huomasin, ettei se toimi edes käsineiden kanssa. Ehkä pitäisi hankkia näyttökynä.Toisaalta kevättalven hiihtoretkellä kädet ovat taas tottuneet pakkaseen.

Virtaa tämäkin nykypuhelin syö sen verran, että se tarvitsee virtapankin useamman päivän retkelle. 15 asteen pakkasesta se ei ollut moksiskaan.





Olen hankintaani tyytyväinen, kuvien laatu kelpaa minulle ja kuvaaminen on helppoa ja nopeaa. Kun valokuvaus ei ole reissun päätavoitteita olen kännykkääni tyytyväinen. Luulen, että tulen ottamaan tulevaisuudessa yhtä enemmän panoraamoja ja pieniä videonpätkiä.

Maria Haakana

MOTORISOIDUN ERÄKÄRRYN TESTAUS

VUOSTTAMUSJAVRI, NEIDEN, NORJA 2.8.2013


Järviä erottaa kapea kannas. Ylemmästä järvestä seuraavaan kulkee lyhyt joenpätkä. Kuivin kesä vuosikymmeniin on kutistanut joen puropahaiseksi, josta pääsee yli kuivin jaloin kiveltä kivelle hyppimällä. Järviketjuun kuuluu kolmaskin, reitin ylin, mutta se ei näy tähän. Järvien keräämä vesi syöksyy alimman järven lasku-uomasta kymmenmetrisen putouksen kautta pienehköön jokeen. Joki kiemurtelee halki soiden, syöksyy välillä kuohuvana koskena rinnettä alas ja yhtyy lopulta Näätämöön, kuuluisaan lohijokeen.

Järvien väliseen kannakseen työntyy harjanne. Harjanteen taakse, tuulensuojaan, jää leiriytymiseen ihanteellinen tasanne. Ilma on tyyni, lämmin, kesäinen. Auringon kimallus taittuu kirkkaana välkehtivästä järven pinnasta.

Harjanteen rinteellä makaa kolme henkilöä lopen uupuneina, kaksi miestä ja nainen. Kaikki ovat parhaat nuoruusvuotensa jo vuosia sitten ohittaneita. Retkueen naisjäsenen nivelrappeuman vaivaamia polvia särkee, mutta hän jättää asiantilan urhoollisesti vain omaan tietoonsa.

 


 
- Onneksi oli helppoa kalliomaastoa.
Vaimeita naurunhyrähdyksiä.
- Olihan se vähän rankempi kuin luulin.
- Vai vähän.
- Mutta tuo sun eräkärry toimi vissiin ihan hyvin?
- Joo-o. Paremmin kuin luulinkaan. Mutta se onkin mun suunnittelema. Ja tekemä. Tuli tuon suonkin kuin tyhjää vain.
- Siitähän ei puutu kuin moottori.
Moottori? Hmm...
 

 

GLOMFJORD, LÁHKON KANSALLISPUISTO, NORJA 6.7.2014

 
- No pelittääkö?
- Jos pistän kunnolla kaasua niin tää työntää mut mäen päälle että heilahtaa!

Motorisoidun eräkärryn testaukseen ei olisi kauniimpaa ympäristöä voinut valita. Norjan karstimaa on epätodellisen luonnonkaunista seutua, jotakin mille Suomesta ei löydy vertaa. Vuorilta valuva sulamisvesi on syönyt kallioperään uskomattomia muotoja kuin jumalallinen kuvanveistäjä. Kalkkikiven kuluessa pois on jäljelle jäänyt kovempi kiviaines muodostanut toinen toistaan mielikuvituksellisempia muotoja, luolia, maanalaisia virtoja, petollisia reikiä.

 


 

  
– Paska!
Edelläni menevä joukko pysähtyi kuin seinään ja kääntyi katsomaan.
- Moottori sökähti! Ei voi peeveli olla akut loppu vielä!
Pidettiin tauko ja tutkittiin johdot ja liitokset.
- Onneksi on pahimmat nousut takana ja mökkiin enää tunnin matka.

Kärryn aisat oli kiinnitetty armeijavarusteiden kaupasta ostettuun taisteluliiviin. Virittelin sen ylleni, kiinnitin soljen, tarkistin, ettei mitään jäänyt maahan ja olin jälleen valmis muulin tehtäviin.
- Paskan paska!
Muu porukkaa kääntyi taas säikähtäneenä puoleeni.
- Mökin avain on mun toisten housujen taskussa autossa!

Kärry jäi niille sijoilleen. Päästyäni samaan pisteeseen takaisin, ei enää niin hyvissä voimin, saapui retkiseurueen toinen miesjäsen sopivasti paikalle tyhjän rinkan kera. Kuorma jaettiin ja lähdettiin kohti mökkiä. Polku, tai reitti, ei siinä kulku-uraa näkynyt kuin paikoittain, oli merkitty siten, että se sivusi upeimpia luonnonnähtävyyksiä. Hiljaiset miehet eivät jaksaneet niitä ihastella kesäyön utuisessa hämärässä. Vain rotkon pohjalla, osin maan alla, kulkevan pienen joen ylittävä luonnon muovaama kivisilta sai ansaitsemansa huomion. Oltiin jo pitkällä aamuyön puolella ennen kuin saavuttiin kerrassaan upean tunturijärven rannalla olevalle mökille.

 

 

       

FAKTAA JA FIKTIOTA


Vaasan Ammattikorkeakoulun koneosaston opintoihin kuuluu tuotekehitysprojekti. Lukuvuonna 2013-2014 aiheeksi valikoitui vammaisten vapaa-ajan apuvälineet. Tähän aiheeseen motorisoitu eräkärry soveltui mainiosti. On varmasti aikamoinen joukko ihmisiä, jotka haluaisivat harrastaa eräretkeilyä, mutta esimerkiiksi selän tai nivelten vammat estävät rinkan kantamisen.

Yksi suunnittelun lähtökohdista oli, että konstruktion täytyy jättää kädet vapaiksi. Näin siksi, että pääosa vetäjälle jäävästä taakasta tuli saada lantiovyöhön. Toisaalta se mahdollistaisi sauvojen käytön. Tästä seurasi vaatimus, että painopisteen tulee olla mahdollisimman alhaalla. Tarkemmin sanottuna sen tulee olla linjan aisan kiinnityspiste – pyörän keskiö alapuolella. Tällöin kuorman kallistuessa kärry ei pyri kaatumaan sivulle vaan pysyy tasapainossa. Toinen päävaatimus on, että kuormasta mahdollisimman suuri osuus menee pyörälle ja mahdollisimman vähän vetäjälle. Mainitut vaatimukset ovat hiukan ristiriidassa ja lähinnä jälkimmäisestä oli tingittävä.

Kärryn tyhjäpainoksi tuli noin 19 kg moottoreineen ja akkuineen. Tämä on ehdottomasti liikaa. Suurin syy ylipainoon oli se, että runko jouduttiin tuotantoteknisistä syistä valmistamaan teräksestä alumiinin sijaan. Vaihtamalla lyijyakut litium-ioniakuiksi säästyisi vielä melkein kilo. Silloin oltaisiin siedettävässä n. 10 kg painossa.

Kärryn valmistuskustannukset jäivät alle 400 euron. Ennen muuta pitää kiittää tuotekehitysryhmää: Vesa Esko, Mikko Kaarakainen, Miika Sinelmaa. Opiskelijoiden työpanos maksettiin pelkkinä opintopisteinä. Lisäksi kiitos paikalliselle yrittäjälle (t:mi Duhini), joka myi moottorin omakustannushintaan. Moottori on samanlainen, jollaisia käytetään sähkömoottoriavusteisissa polkupyörissä.

Testiretken tarkoituksena oli kokeilla laitteen soveltuvuutta vaativiin maasto-olosuhteisiin. Akkuvirran riittävyys oli tietysti erityinen kiinnostuksen kohde. Testikokemukset olivat kahtalaiset. Moottori toimi moitteetta. Sen sijaan akut osoittautuivat heikoksi lenkiksi. Nekin olivat, kuinkas muuten, halvinta kiinalaista laatua, toki moottoripyörän geeliakut. Toisesta akusta hajosi kennosto reilun 10 km matkan jälkeen.

Akkuvirran riittävyys jäi vaurion takia hiukan vastausta vaille. Kohteena olleessa mökissä oli aurinkokenno. Kytkin akut siihen vuorotellen. Latausjärjestelmä kertoi ehjässä akussa olleen n. puolet virrasta jäljellä. Tässä yhteydessä selvisi myös toisen akun viallisuus. Kaikesta päättäen kaksi 4 Ah akkua olisi riittänyt koko reissulle, jonka kokonaismatka oli  noin 25 km kartalta mitattuna. Maasto oli suurimmalta osaltaan helppokulkuista, mutta korkeuseroja oli huomattavan paljon. Hyötykuorma oli pieni, vain parikymmentä kiloa. Prototyypin ”ylipaino” huomioon ottaen kuorma vastasi hyvinkin kahden ihmisen viikon retken tarpeita.

Testistä voidaan hyvinkin todeta, että konsepti osoittautui toimivaksi. Alkuperäisen ajatuksen mukaiseen lievästi vammaisen, ”rinkkarajoitteisen”, henkilön kevyeen käyttöön se käy varmasti. Polkua pitkin kohtuullisessa maastossa toimintasäde on enemmän kuin riittävä. Raskaampaankin käyttöön se saattaa soveltua paranneltuna, lisätestaus on silloin tosin tarpeen.
Karkeasti voi sanoa, että kärry kulkee kyllä siitä mistä mieskin. Moottorin momentti riittää jyrkässäkin ylämäessä, soisessa maastossa ja kivikossa. Testimatkan varrelle sattui melko vaativiakin pätkiä eivätkä ne tuottaneet minkäänlaisia ongelmia. Saman totesin edellisen kesän retkellä moottorittoman version kanssa. Kärry tuli perässä mistä vain uskalsi mennä. Ja edellisen kesän reitillä riitti kivikoita, mäkiä ja kumpareita. Ja lopussa suo. Ainoastaan pahimmat louhikot joutui kiertämään. Suuri kääntösäde lantiovyöhön kiinnitetyn mallin kanssa täytyy ottaa huomioon. Kärryn kanssa ei pyörähdellä katselemaan omia jälkiään. Vesistöjen ylitys on tietysti oma lukunsa.

Elektroniikan vieminen maasto-olosuhteisiin on aina riski, mutta laadukkailla komponenteilla jäänee pieneksi. Vara-akut tai jopa aurinkokenno on tarpeen olla mukana pitemmillä retkillä.
Kehityskohteita löytyi tietenkin aika joukko, alla tärkeimmät.
1.    Painon alentamisen lisäksi rungon muotoilua pitäisi kehittää siten, että suurempi osa painosta tulee pyörälle. Nyt osuus on noin kaksi kolmasosaa. Lisäksi aisojen kokoon taittaminen kuljetusta varten saisi olla yksinkertaisempi.
2.    Akuiksi, kuten mainittu, tulee valita litium-ioni-malliset. Niiden paino on lähes kolmannes vastaavista lyijyakuista. Lisäksi ne ovat todennäköisesti vähemmän arat iskuille. Siitä huolimatta iskunvaimennus, esimerkiksi pehmeä vaahtomuovialusta, on paikallaan.
3.    Momentinsäätö oli tässä mallissa peukaloviputyyppinen. Sen etuna oli helppo säätö hetkellisenkin tarpeen mukaan. Toisaalta se sitoo toisen käden eikä vaellussauvoja voi käyttää. Polkupyörissä käytetty ratkaisu, jossa avustus käynnistyy liikkeelle lähdettäessä, saattaisi myös olla toimiva periaate. Siinäkin tarvitaan hyvin käsillä oleva säätövipu, josta voi säätää moottorin momenttia maaston mukaan ja kytkeä sen pois alamäessä.

Matti Makkonen

Valokuvausvatulointia vaelluksella

Filmipokkarin ja digikompaktin kautta digipokkariin ja digijärjestelmään

Kun harrastaa sekä vaeltelua, että kuvaamista, on välillä vaikea päättää kumpaan kallistuu vaelluksella enemmän. Pääosin olen kuvannut pokkarilla Canon PowerShot S90. Hankinta-aikaan  se oli paras vaihtoehto, hiukan parempi kenno, valovoimainen, taskuun mahtuva, iso näyttö jne. Canonin käyttöjärjestelmäkin oli ennestään tuttu. Reissun dokumentointiin toimiva peli, koska oli helposti käsillä. Paras kuvahan on otettu kuva. 

 

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi vaivaamaan kameran puutteet. Varsinkin suppea F-arvojen skaala. Kun kesällä on paljon valoa, olisi kaivannut lisää himmennystä pitkiä valotuksia varten. Laajakulma tuottaa ihan liian suuren terävyysalueen joissakin tilanteissa. Paljoa ei olisi tarvinnut koossa ja painossa tinkiä, kun olisi ollut vaihtoehtona esim. G10, joka on jo lähempänä järjestelmää. 


Pokkarikuva  Paistuntunturin erämaasta.

 

Mietin jo muutama vuosi sitten järkkärin ottamista vaellukselle. Mutta aina kun rinkkaa pakkasin, totesin sen olevan ihan liian painava. 1,5kg painava järkkäri kaulassa tuntui hankalalta niskavaivaiselle toimistotyöläiselle. Päivä retkellä tuo kamera kaulalla jo tekee tehtävänsä, ja vaatii kunnon jumpan ja venytykset jotta päässä jälleen kiertäisi veri. 

Retkiveikko Timo on kyllä ratkaissut asian mielenkiintoisella rintaremmisysteemillä, olisko siinä ratkaisu? 

Mutta kun, naisena on nämä luonnolliset ulokkeetkin jo olemassa, lisäksi käytän sauvoja, niin tuli ahistus. 

 

2013 alkukesästä oli vain viikko aikaa vaellukselle. Rinkka oli siis monta kiloa kevyempi. Nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla järkkärin kantamista. Canon D60 siis matkaan.

Seuraavaksi sitten objektiivivatulointia. Canonin 300mm, F4, 1,2kg painavana vaatisi jalustaa, Canonin L20-35mm, F2.8 olisi valovoimainen ja kevyempi, mutta jos tulee joku tirppa edes kohtuullisen matkan päähän kuvattavaksi, niin ei tuolla laajakulmalla mitään tee. Joten, vaihtoedoksi jää Canonin L-sarjalainen 24-105mm, jossa jo vakaajakin olemassa. Tuo yhdistelmä osoittautui hyväksi. Käsivaralla 105mm tuottaa vielä tärähtämätöntä kuvaa jota voi cropata melko hyvin kuvalaatua oleellisesti heikentämättä. 

 


Järjestelmäkameralla saatu lähikuva kurjenkanervasta.

 

Ratkaisin kameran kantamisen niin, että kamera oli rinkan alaosassa, ja kun tuli kuvattavaa, niin pyysin miehen antamaan kameran käteeni. Tai riisuin kiltisti rinkan ja kaivoin itse kameran rinkasta. Vaivalloistahan se on, eikä pysty reagoimaan nopeasti. Mutta, toisaalta, kuvien laatu korvaa määrän, tulee mietittyä hetki ennen kuvaamista. Kun kuvaa pakkaamatonta raw-kuvaa, niin jälkikäsittelyssä pystyy säätämään huomattavasti enemmän kuin jpeg-kuvaa. 

Leirissä ja pidemmillä tauoilla olin kiitollinen järkkäristä, kun vaan fiilistelyn vallassa maltoin kuvata. 

Viime kevättalvella otin järkkärin hiihtovaellukselle, ja jopa 10-20mm laajakulmankin vielä varalle laajojen maisemien kuvaamiseen. No, siltä reissulta ei sitten juurikaan tullut kokemusta järkkäristä talviolosuhteissa. 

Mutta jos vaan polvi kuntoutuu ennalleen kevääseen mennessä, niin kyllä se on järkkäri joka lähtee tunturiin mukaan. Niin paljon on jäänyt hienoja kuvia saamatta kun pokkarista on loppunut säätömahdollisuudet. 

Mutta, kaikesta kokemusvuodatuksestani huolimatta, paras kamera on se joka on mukana, ja käytössä. Syvimmät muistot voi jäädä kuvaamatta, mutta ovat tallessa sydämessä. 


 

Tuire Jalaskoski