Kun ei itse enää pysty kävelemään

Sitäkin olen miettinyt, entä sitten kun vääjäämätön vanhuus tai sairaus osuu kohdalle, miten sitten pääsen luontoon ja metsään. Metsä on tärkeä, metsään pitää päästä sisälle, ei riitä reunasta katselu.

Olen ratsastanut ikäni, välillä on ollut taukoja ja ratsastukselliset tavoitteet ovat ajan myötä muuttuneet. Nyt olen ajatellut että ylläpidän taitoa sen tulevaisuuden pahan varalta. Entäs jos hevosella retkelle?



Oletkos ikinä sitä niin ajatellut, että lähtisikin luontoon hevosella? Suomessa on nykyään tarjolla paljon maastoratsastusmahdollisuuksia, voit retkeillä muutaman tunnin tai vaikka muutaman päivän. Kaikki vuodenajat ovat hyviä hevoselle ja kaikki vuorokaudenkin ajat käyvät – valoisan kesäyön kautta talviseen täysikuun ratsastusretkeen ja jos se kuu ei valaise niin otsalamputhan sen  tekevät.



Useimmiten maastoretkille on tarjolla suomenhevonen tai islanninhevonen. Älä anna issikan pienen koon hämätä. Islanninhevonen on vahva ja erityisen retkille sopiva hevonen, jolla aloittelijankin on turvallista lähteä kokemaan hevosretken saloja. Islanninhevonen on pieni kooltaan ja sillä on useimmiten miellyttävät pehmeät askeleet, sen erikoisuus on ravin ja käynnin välimuoto töltti. Tölttiin on helppo mukautua ja aloittelijakin pystyy lisäämään vauhtia. Suomenhevonen ansaitsee tulla huomioiduksi ja käytetyksi myös tässä yhteydessä, liinaharjainen suomenhevonen taipuu moneksi myös ratsastusretkillä.

Hevonen on ihmisen paras ystävä ja ystävä ratsastaa toisella

Etelästä pohjoiseen, idästä länteen löytyy talleja, jotka tarjoavat retkipalveluja. Voit valita haluatko etelän vehmaille poluille, merenrannalle Hailuotoon vai nauttisitko Pohjois-Karjalan vaarojen kulkemisesta hevostoverin kanssa. Jos kuitenkin mieli halajaa aina tunturiin saakka, kyllä sekin onnistuu. 

Sitäkin olen miettinyt, entä sitten kun vääjäämätön vanhuus tai sairaus osuu kohdalle, miten sitten pääsen luontoon ja metsään. Metsä on tärkeä, metsään pitää päästä sisälle, ei riitä reunasta katselu. Nyt olen ajatellut ratsastustaitoa ylläpitää siksikin, että jos en muutoin pääse niin ystävällinen hevostoverini kantaa minut mukanaan luontoon.

Metsä yllättää, evästauko alppiruusun katveessa

Oma haaveeni ratsastusretkestä on lähteä suomenhevosella Pöyrisjärven erämaahan, monta päivää monta yötä.  Se on päivien mittainen kumppanuus eläimen kanssa, kilometrit ja tunnit yhdessä. Maisemakin avautuu hieman korkeammalta. Mitä tuumivat linnut ja eläimet hevosen kohdatessaan. Se on minun suuri hevosretkihaaveeni, siihen asti viiletän lähimaastoissa ja nautin joka hetkestä.

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Manto-ojan autiotuvan historiaa sekä sen korjaus elokuussa 2014


Saneerauksen selvittelyä ja tuvan historiaa

Monet Itäkairan kulkijat olivat olleet huolissaan Manto-ojan autiotuvan tulevaisuudesta. Ohtamaan Jounikin oli kuullut näistä huolista ja sen vuoksi hän kyseli tammikuussa 2013 Metsähallitukselta heidän suunnitelmistaan tuvan suhteen. Näiden kyselyjen ja sen jälkeen käytyjen keskustelujen perusteella Metsähallituksen puolelta tehtiin päätös että tupa voitaisiin talkootyönä kunnostaa. Jouni julkisti tämän tiedon sosiaalisessa mediassa syksyllä 2013.

Tämän tiedon saatuani aloin pohtimaan mahdollisuuksiani osallistua tähän projektiin. Koska en ollut tuvalla aikaisemmin vieraillut, niin ehdotinkin Jounille tutustumiskäyntiä paikanpäälle. Tutustumiskäynnillä marraskuussa 2013 vierailimme myös Kemihaarassa ja samalla selvisi, että Kemihaaran Loma haluaa omalta osaltaan olla mukana tässä hankkeessa.

Tutustumiskäynnin jälkeen aloitin tuvan historian selvityksen, koska ajattelin sillä olevan oma merkityksensä tuvan korjaamisen suunnittelussa. Kyselin joulun alla tietoja tuvasta mm. Yrjö Teeriaholta, jonka tiesin viipyneen tuvalla tehdessään kartoitustöitä alueella vuonna 1964. Häneltä sainkin mukavasti lisätietoja kämpän eri vaiheista.

Tupa on aikanaan rakennettu 1955 poroaitarakentajien tukikohdaksi. Historiasta kysellessäni sain tietooni, että A.E.Järvinen on kirjoittanut tuvasta mm. novellissaan Kuin ruhtinaat. Hänen lisäkseen tuvalla ovat viipyneet ja viihtyneet esimerkiksi kirjailijat Seppo Saraspää sekä Leevi Karsikas. Myöskin Itäkairan Prinsessa on pitänyt Manto-ojan tupaa yhtenä suosikkituvistaan. UKK-puiston perustamisen aikoihin tupa oli jo varsin huonossa kunnossa. Silloin Itäkairan Prinsessa monilla kämppäkirjaan kirjoittamillaan kirjoituksilla vetosi kämpän kunnostamisen puolesta ja  ehkäpä juuri tästä syystä 1985 tupaa saneerattiin. Silloin tupaan on uusittu lattia ja katto, kaminakin uusittiin siinä vaiheessa. Jossain vaiheessa 2000 -luvulla kämppään on myös uusittu vesikate, lieneekö siinä yhteydessä yläpohjaan lisätty lasivillaa, ainakin tarkistuskäynnilläni sitä sieltä löysin.


Manto-ojan tupa ennen korjausta

Suunnittelu- ja valmisteluvaihe: Vuoden 2014 alkupuolella aloitin remontin suunnittelun, ennen sitä kävimme sosiaalisen median palstoilla keskustelua remontista. Tarkoituksena oli kysellä vaeltajien toiveita ja ajatuksia korjauksesta ja samalla luonnollisesti saada ihmisiä mukaan tähän tulevaan hankkeeseen. Keskustelu kävikin varsin vilkkaana Vaellusnetissä, Google +:n ja Facebookin Tulilla-ryhmissä.

Tammikuun puolivälin jälkeen lähetin tekemäni suunnitelmat, materiaalilaskelmat sekä talkootyösuunnitelman päiväkohtaisine aikatauluineen UKK-puiston johtajalle sekä puistomestarille arvioitavaksi. Työsuunnitelma oli laadittu niin, että suunniteltu korjaustyö voitaisiin toteuttaa noin viikon aikana.

Lisäksi suunnitelmaan oli sisällytetty kaksi talkoolaisten retkeä Korvatunturille talkoiden aikana. Tässä vaiheessa talkoisiin oli jo ilmoittautunut noin 15 henkilöä, joten siltä osin saatoin ilmoittaa Metsähallituksen vastuuhenkilöille, että halukkaita talkoolaisia näyttäisi olevan riittävästi tulossa. Huhtikuussa vielä lumikelien aikaan Metsähallitus toimitti paikanpäälle pääosan tarvittavista rakennusmateriaaleista ja suojasivat ne tuvan läheisyyteen odottamaan syksyn talkooviikkoa.

Toinen suunnittelukäynti: Toukokuun lopulla kävimme vielä uudestaan tutustumiskäynnillä Manto-ojalla. Samalle käynnille olimme sopineet tapaamisen paikanpäälle puistomestarin kanssa. Tällä käynnillä totesimme, että keväällä lumien sulamisen jälkeen kämppä suorastaan makasi sulamisvesissä. Yhteisessä tapaamisessa sovimme, että talkootyöt suoritetaan elokuun viimeisellä viikolla. Samalla teimme vielä muistilistan tarvittavista työvälineistä ja sekä ruokahuoltoon tarvittavista välineistä, jotka puistomestari lupasi huolehtia paikalle ennen talkoiden aloittamista.

Kämpän tilanne ennen korjausta: Purkutyön yhteydessä realisoitui tuvan kunto, joka oli vieläkin huonompi, kuin mitä tarkastuskäynneillä olin osannut arvioida. Lattiarakenne oli mielenkiintoinen ja rakennusteknisesti ajateltuna ”täysi susi”. Maata vasten oli asennettu muovi, muovin päälle oli asennettu 100 mm Styrox-eriste. Lattian kannatusniskat oli upotettu tähän eristeeseen ja lattialankut oli asennettu eristettä vasten. Muovin päällä seisoi vesi, lattiaeristeet olivat vettyneet aivan märäksi, lattianiskat olivat lahonneet ja lattialankut olivat alapuolelta melko pahasti lahovikaiset. Alimmat hirret olivat maatuneet oikeastaan kokonaan ja laverin alla hirret olivat osittain homeessa. Lattialankutusta ei oltu tehty koko lattian alueelle, nukkumalaverin alla lankut olivat osittain asentamatta. Lankkujen päälle oli heitelty epämääräisesti mineraalivillaa, niiden seassa oli eläinten ulosteita yms. Kämpän alanurkista oli ulos isot reiät, joista elämillä oli hyvä kulkea laverin alle ja josta pakkasen oli hyvä tulla sisälle.


Lahot ja homeiset hirret

Vuosien varrella kämpän ulko-ovi oli päässyt huonoon kuntoon ja sitä ja sen saranointia oli korjattu useaan otteeseen. Siitä huolimatta ovi ei enää tiivistynyt kunnolla. Etukatos oli persoonallinen, mutta epäkäytännöllinen. Sen pyöreät pystypuut olivat suoraan maassa ja maanalaiset osat siitä olivat lahonneet pahasti. Kämpän sivuseinillä yläpohjan eristeet oli asennettu vesikatteen aluslaudoitukseen kiinni. Tämä ratkaisu lisää jonkin verran vesikaton alapintaan kosteuden tiivistymisen riskiä ja tästä johtuen todennäköisesti talvella yläpohjaan tippuu vesikaton alapinnasta sulamisvesiä. Seinähirsien välit ja sisäpuolisen kurkihirren liittymät päätyseiniin olivat vuosien varrella ”harventuneet”, osasta väleistä suorastaan paistoi päivä sisään. Saumoja oli yritetty tilkitä papereilla yms. materiaaleilla. Lisäksi kämpän seiniin ja kurkihirteen oli lyöty epämääräinen määrä erilaisia nauloja varusteiden ripustuspaikoiksi.

Tarvikkeiden kuljetusta

 

Suoritetut korjaustoimenpiteet

Perustukset: Kämpän perustus toteutettiin niin, että kämpän nurkkiin sekä sivuseinien keskelle kaivettiin maan sisään anturaharkot. Anturaharkkoja tuli kaksi päällekkäin, niiden väliin valettiin betoni, johon tuli myös raudoituslenkki. Anturaharkkojen päältä ladottiin luonnonkiviperustukset. Kivien ja hirsien väliin asennettiin bitumihuopa.

Seinät: Kämppään tehtiin kaksi uutta hirsikertaa, jotka työstettiin kämpän läheisyydessä. Kämppä nostettiin niin ylös, että uudet hirret voitiin asentaa perustuksille kämpän alle. Sen jälkeen kämppä laskettiin uusien hirsien päälle. Käytännössä kämppää jouduttiin nostamaan noin metrin verran ylöspäin, jotta nämä toimenpiteet voitiin suorittaa. Hirsien saumat (uudet ja vanhat) tiivistettiin pellavanauhalla sekä sisä- että ulkopuolelta. Ylemmät uudet päätyhirret jätettiin toisestä päästä salvoksen jälkeen pitemmäksi ja näiden hirsien päiden päälle asennettiin halkaistut kelot penkiksi ja tarvittaessa vaikka nukkumapaikaksi kämpän pohjoissivulle. Tämän puoleinen sivuräystäs varustettiin puusta tehdyllä vesikourulla, joka pinnoitettiin bitumihuovalla, ettei katolta valuva vesi tipu suoraan penkille ja pärski siitä seinälle. Sivuseinän ja vesikaton liittymäkohtaan asennettiin tuuletusrimoilla varustetut vanerilevyt tuulenohjainlevyiksi, joilla varmistetaan että yläpohjan tuuletus toimii myös sivuseinien kautta. Kämpän peräseinälle tehtiin tuuletusaukko, jolla voidaan tehostaa kämpän sisäilman tuuletusta esimerkiksi kun on tarvetta kuivata varusteita kämpän sisällä.



Lattia: Lattianiskojen (75x150) alapuolelle naulattiin 25x125 laudat tuulensuojavanerin tueksi
Lattianiskat  tuettiin alimpiin sivuhirsiin, niskoille tehtiin hirteen asennuskolot ja tuulensuojavanerille ajettiin hirteen asennusura. Näin vaneri saatiin hyvin tiiviisti liitettyä seinärakenteeseen. Vanerin jatkossaumat vahvistetiin vanerilevyllä. Lattianiskojen asennusväliksi asennettiin nukkumalaverin alla 600 mm ja oleskelutiloissa 400 mm. Lattiaeristeeksi asennettiin kutterinpurua, purua asennettiin vähän yli niskojen yläpinnan, purun päälle asennettiin ilmasulkupaperi, joka nostetiin seiniä vasten ylös. Ilmasulkupaperin päälle kiinnitettiin lattialankut, jotka naulattiin päältä kiinni. Valmis lattia maalattiin lattiamaalilla, lattia varustettiin maalatuilla lattialistoilla. Lattialistojen kiinnittäminen jäi Metsähallituksen tehtäväksi, koska kukaan talkoolaisista ei jäänyt odottamaan lattiamaalin kuivumista.

Uutta lattiaa


Ulko-ovi: Ulko-oven korkeusasema mitoitettiin niin, että lattialta voi lakaista roskat suoraan ulos. Oven karmi tehtiin niin, että siihen jäi iso huullos, joka parantaa oven tiiveyttä. Oven rakenne toteutettiin niin, että oven keskelle asennettiin vanerilevy ja se verhoiltiin laudoilla molemmin puolin. Oveen oli talkoilla valmistettu etukäteen takorautaiset saranat, oven kahvat sekä haat. Saranat ja kahvat kiinnitettiin oveen takorautaisilla nauloilla.

Ovi valmistuu

 

Ikkuna: Ikkuna poistettiin ennen kämpän purkutöitä, sen lasit irrotettiin. Ikkunalasit pestiin molemmin puolin ja asennettiin takaisin entisiin karmeihin. Ikkunan tiiveyttä voisi vielä parantaa, jos lasit käytettäisiin irti ja niiden tiivistykseen käytettäisiin tiivistysmassaa, nyt sitä ei ollut käytettävissä.

Etukatos: Puistomestarin kanssa pidetyssä palaverissa toukokuun lopussa sovittiin, että alkuperäinen etukatos puretaan ja se korvataan oven päälle asennettavalla harjakatoksella. Katos tuettiin seinään halkaistujen kelojen varaan. Katoksen muutkin runkorakenteet tehtiin pienistä kelopuista. Vesikatteen alustaksi tuli raakaponttilauta ja sen päälle asennettiin palahuopa. Katoksen sivuräystäät varustettiin puusta tehdyillä vesikouruilla, jotka pinnoitettiin bitumihuovalla. Kämpän oven eteen asennettiin porraskivi, joka löytyi kuivatusojan kaivuureitiltä.

Kämpän varusteet: Kämpässä olleet varusteet ja kyltit asennettiin paikoilleen. Kaminan ympärille asennettiin palosuojalevyt, joiden taakse asennettiin 30 mm tuuletusrimat levyjen ja seinähirsien väliin. Kaminan alle palautettiin alkuperäinen suojapelti. Kämppään tehtiin uusi irtopöytä, näin pöydän korkeus voitiin toteuttaa käyttäjien kannalta miellyttävämmäksi kuin mitä vanha pöytä oli ollut. Lisäksi pöydän ympärille tehtiin istumapölkyt, jotka on tarpeen mukaan siirrettävissä halutuille paikoille, esim kaminan viereen. Kämpän etukulmaan varustettiin taso kaasukeitintä varten ja sen alle tehtiin toinen taso keittiövarusteiden säilytyspaikaksi. Kämpän seiniin asennettiin takorautaisia nauloja varusteiden säilytystä ja kuivatusta varten. Kämpän vanhat peskalankut, jotka oli numeroitu purkamisen yhteydessä saivat hyvän vesipesun. Peskalankut palautettiin alkuperäisessä järjestyksessä takaisin paikoilleen. Niiden kiinnittäminen jäi Metsähallituksen huoltomiesten tehtäväksi, koska kämpän lattia haluttiin maalata hyvin myös makuulaverin alapuolelta.


Sisällä

Kämpän ympäristö: Kämpän vierelle etelä- ja itäsivulle kaivettiin salaojia varten kaivanto, joka johdettiin kämpän viereen kaivettuun kuivatusojaan. Kaivantoon laitettiin salaojaputket, joiden ympärille asennettiin suodatinkangas, kaivantoon lisättiin Manto-ojasta kaivettua soraa ja lopuksi kaivanto peitettiin kaivumailla. Kämpän itä- ja eteläpuolelle kaivettiin kuivatusoja, jonka tarkoitus on kerätä maastosta valuvat vedet ja ohjata ne kämpän vierestä Manto-ojaan. Kaivuutöistä tuli melkoinen määrä maata ja kiviä. Kivet siirrettiin kämpän ympäristöön esimerkiksi kämpälle tulevan polun kosteimpiin paikkoihin. Maat tasoitettiin ympäristöön ja pyrittiin siistimään. Rakennusjätteet kerättiin liiterin viereen, josta ne voidaan jatkossa kuljettaa pois maastosta. Palavaksi kelpaava jäte kerättiin liiterin läheisyyteen ja tehtiin jo osittain valmiiksi polttopuuksi.

Salaojan asennusta

 

Työn eteneminen: Pääosa talkoolaisista saapui paikalle launantaina 23.8.2014. Peltoniemen Juhani avusti talkoolaisia varusteiden kuljettamisella Manto-ojalle. Aluksi laitettiin leirin puitteet kuntoon, liiterin lähelle pystytettiin keittokatos, joka varusteltiin käyttökuntoon. Sen läheisyyteen pystytettiin Kemihaaran Loman tuoma puolijoukkueteltta. Sen lisäksi talkoolaiset laittoivat omat majoitteensa pystyyn kämpän lähiympäristön metsään. Sen jälkeen pidettiin pieni alkupalaveri ja sen jälkeen aloitettiin purkutyöt. Lauantai ja sunnuntai sujuikin pääosin purkutöiden parissa. Maanantaista keskiviikkoon meni lattiarakenteiden, hirsien ym. osien valmistelussa, kämpän ylös nostamisessa, vanhojen hirsisaumojen tiivistämisessä sekä perustusten teossa. Luonnollisesti ojankaivamista riitti koko talkoiden ajalle. Keskiviikkopäivälle saimme myös vieraita Metsähallituksen puolelta, kun puistomestari toi paikalle UKK-puiston talkootöistä vastaavan suunnittelijan tutustumaan talkooprojektiimme.

Torstai ja perjantai kului uusien hirsien asentamisessa, lattian rakentamisessa, uuden ulko-oven  valmistamisessa ja paikoilleen asentamisessa sekä uuden etukatoksen tekemisessä. Loppuviikosta alkoi myöskin ympäristön siistiminen, niin että talkoiden lopuksi ympäristö jäisi mahdollisimman siistiin kuntoon. Perjantai-iltana kämppä oli pieniä viimeistelytöitä lukuunottamatta lähes valmiina ja yhtenä neljästä talkoolaisesta nukuinkin viimeisen yön korjatussa tuvassa. Lauantaina eli kahdeksantena talkoopäivänä viimeisteltiin etukatoksen vesikate ja kourut. Ulko-ovi listoitettiin ja kämpän seiniin ja kurkihirteen lisättiin takorautaisia nauloja varusteiden ripustamista helpottamaan. Ulos asennetun penkin yläpuolelle seinään lisättiin takorautaiset rinkan kiinnityskoukut, nämäkin koukut kiinnitettiin hirsiseiniin takorautaisilla nauloilla. Kämpän lattia maalattiin ja keittonurkkaus sai uudet maalatut pöytätasot.


Retket Korvatunturille

Talkoolaisia oli ohjeistettu etukäteen hankkimaan rajavyöhykeluvan Korvatunturille mahdollisesti tehtävän vierailun vuoksi. Ehdotimme luvan haettavaksi ajanjaksolle tiistaista perjantaihin, mikä mahdollistaisi retkien sijoittamisen talkoiden kannalta sopiviin ajankohtiin. Maanantaina iltapäivällä arvelin, että tiistaipäivä voisi olla sopiva ajankohta ensimmäiselle ryhmälle vierailla Korvatunturilla ja pyysinkin halukkaita lähtijöitä ”ilmoittautumaan” ja sopimaan keskenään retkensä tarkemmasta aikataulusta. Tiistaiaamuna lähtikin kuusi talkoolaista pitkähkölle päiväretkelle kohti Korvatunturia. Vierailu sujui hyvin, kaikki pääsivät nousemaan Korvatunturille. Ryhmä sai retkellä suoritettavakseen myös pelastustehtävän, koska Korvatunturin partiomajan kaminan hormiin oli jäänyt vangiksi pöllö. Nälkiintynyt pöllö saatiin sieltä vapautettua ja vierailijat palasivat illalla Manto-ojalle nauttimaan yhteisistä lättykesteistä.

Keskiviikkona iltapäivällä ehdotin, että osa naistalkoolaisista voisi lähteä Vieriharjun autiotuvalle saunan lämmitykseen ja halukkaat saunojat saivat mahdollisuuden käydä illalla Vieriharjussa valmiiksi lämmitetyssä saunassa saunomassa. Muutamia halukkaita saunojia talkoolaisista löytyi, vaikka saunomismatkaa kertyikin ihan mukavasti. Torstaina näytti tilanne töiden etenemisen kannalta hyvältä ja ehdotinkin, että perjantaina voisi Korvatunturille lähteä toinen ryhmä. Monet talkoolaiset halusivat jatkaa talkoissa, mutta torstai-iltana siirtyi kuitenkin kolme talkoolaista Vieriharjuun yöksi. Täältä he jatkoivat Korvatunturille perjantaipäivän aikana ja palasivat illalla takaisin Manto-ojalle. Heidän yllätyksekseen paikalta löytyi vielä hyvää täytekakkua heille iltapalalla nautittavaksi.


Huoltotoimenpiteitä ja hyvää ruokaa

Talkoiden aluksi rakensimme liiterin viereen keittokatoksen, jonne sijoitettiin Metsähallituksen toimittama kaasuhella ja ruokailuvälineet. Metsähallitus oli toimittanut paikalle jonkin verran ruokatarvikkeita. Lisäksi talkoolaiset toivat yhteiseen käyttöön mukanaan tuomia ruokatarvikkeita, joista ruokahuollosta vastanneet taikoivat päivittäin upeita ruokia. Talkoolaisten joukosta löytyi myös sieniasiantuntijoita ja saimmekin nauttia erilaisia sieniherkkuja pitkin viikkoa.

Iltanuotiolla


Talkoiden alussa olimme sopineet yhteisistä aamupalajärjestelyistä sekä yhteisestä päivittäisestä päivällisestä. Yhteisiä kahvihetkiä järjestettiin aina sopivin välein. Ruokahuolto pelasi loistavasti, ruokahuollosta vastanneet talkoolaiset pitivät huolen, ettei talkoolaisten tarvinnut nälissään tehdä töitä. Iltanuotiolla oli välillä tarjolla tikkupullan paistoa, lättykestejä ja tietysti makkaranpaistoa. Perjantaipäivälle saimme talkoolaisille mukavan yllätyksen, kun olin etukäteen sopinut Peltoniemen Helenan kanssa täytekakun toimittamisesta talkoisiin. Peltoniemen Juhani toikin taitavasti mönkijäkuljetuksella upean lakkakakun talkoolaisten iltapäiväkahville.

Juhlakakku

Leirin alussa pystytetty puolijoukkueteltta oli hyvä illanviettopaikka. Loppuviikosta teltan sisälle rakennettiin kuivatustelineet, jossa talkoolaisten oli hyvä kuivatella kostuneita varusteitaan ennen paluumatkalle lähtemistä.


Lopuksi

Säät suosivat talkoita erinomaisesti, muutamana päivänä oli pientä tihkusadetta, mutta pääosin viikko saatiin viettää hyvissä sääolosuhteissa. Päivälämpötilat olivat mukavasti lämpöisen puolella, eivätkä yötkään olleet kovin viileitä.

Kaiken kaikkiaan talkoisiin osallistui noin 30 henkilöä ja keskimääräinen päivittäinen talkootyövahvuus oli lähellä kahtakymmentä henkilöä. Työt sujuivat hyvässä yhteishengessä ja talkoolaiset saivat viettää mieleenjääviä yhteisiä työ- ja iltahetkiä. Välillä istuskelimme nuotiolla ja välillä Kemihaaran Loman paikalle toimittamassa puolijoukkueteltassa. Pääosa talkoolaisista oli paikalla koko viikon. Osa talkoolaisista lähti talkoo-osuutensa jälkeen vaellukselle, samoin talkoisiin liittyi mukaan vaelluksella olleita kulkijoita. Halukkaat pääsivät käymään vierailulla Korvatunturilla ja ennen kaikkea saimme nauttia uskomattoman hienosta yhteisestä projektista. Varusteiden kuljetuksissa paikanpäälle ja sieltä takaisin Kemihaaraan saimme hienon avun Kemihaaran Lomasta, kun Peltoniemen Juhani mönkijällä peräkärryineen huolehti varusteiden kuljetuksista.

Valmis

Tämän linkin takaa löytyy lisää valokuvia talkoista:

https://plus.google.com/photos/116707437476775514719/albums/6055255050530367457?hl=fi


Videodokumentti Itäkairan Manto-oja

Jouni Ohtamaa kuvasi talkoitten yheydessä jatkoa jo syksyllä aloitettuun Manto-oja dokumenttiin. Talkoo-osuus on kuvattu Ultra-HD l. 4K tarkkuudella. Videosta tuli noin puolitoistatuntinen dokumentti, joka on nähtävissä Videot-osastolla.

Kiitokset vielä kerran kaikille talkoisiin osallistuneille, varmasti moni talkoolainen sai tästä unohtumattoman kokemuksen, saimme yhteisesti olla ponnistelemassa meille kaikille tärkeän asian parissa ja viihtyä hyvin yhdessä noin viikon ajan.


TiMoKo

Marraskuun opetus


Marraskuu  vehtaa edestakaisin. Se on ehkä vielä tai joko pian. Se on se kuukausi kun nautin pitenevästä syksystä ja odotan samaan aikaan jo tulevaa talvea.

Marraskuu ei osaa päättää, kimpoilen sen mukana.

Aiemmin sitä en sietänyt lainkaan. Mielestäni marraskuun olisi voinut poistaa kalenterista.

Pimeydessä rämmin, päivät ja viikot olivat selviytymistaistelua väsymyksen, nukkumisen ja arjen jaksamisen kanssa.

Jossain vaiheessa tuli pieni pilkahdus toivoa marraskuun tympeään olotilaan. Se oli kaamoksen reissu Hossaan, jossa marraskuu kääntyi joulukuuksi retken aikana. Se oli levollinen ja hidas retki luonnossa, metsässä ja vesien äärellä pimeässä ja hämärässä kulkien luonto muutti aistimuksia. Pimeässä olivat tuoksut, tuli veden tuoksu, tuli suon tuoksu. Kuuli lintujen lentoon lähdön ja kuuli kosken kohinan. Näkökenttä oli pieni otsalampun valossa tai hämärässä ilman valoa kulkiessa näki vain maiseman, yksityiskohdat eivät erottuneet. Jalka tunnusteli lumen alla olevaa maastoa. 

 




Muistan elävästi vieläkin tiettyjä tuoksuja matkan varrelta, muistan kuinka tunsin lämpötilan muuttumisen maastokohteiden mukaan. Muistan ne pitkät makeat unet, jotka Kukkurin autiotupa tarjosi.



Matka marraskuussa Latviassa, Jurmalan lomarannoilla antoi lisärakkautta marraskuuta kohtaan. Kävelyretket autiolla hiekkarannalla, marraskuussa kun merituuli on kylmää ja aallot korkealla, siellä koin vahvoja tunnelmia, luopumista. Sitä kun tekee tilaa uudelle, heittää joutavat pois.

Tuostakin retkestä on jo pitkään, mutta sekin oli alkusoittoa lauluille, joita marraskuun kanssa laulelen.




Laulan ilolaulujakin, tanssin sen aalloilla, komppaan kurakengillä lätäköissä.

Olen löytänyt marraskuun metsistä ja vesiltä. Siellä se on löydettävissä. Kun kaupungissa on rumaa, rumaa ja vielä kerran rumaa kuraa olen sitkeästi lähtenyt pois. Vuorotyö on auttanut näkemään marraskuussakin auringon, nousut ja laskut. 

 

 



Sateisenä päivänä olen nähnyt syvän vihreänä hehkuvan sammaleen ja kuullut täydellisen hiljaisuuden. On aika vetää henkeä.
Laskea kierrokset alas, tyhjentyä kuin luontokin.

Kun marraskuusta selviää on uuden hiljaisen kasvun aika.

Selkeästi viime vuosina minun vuoteni vaihtuu marraskuun lopussa. Tänä vuonna lumi tuli marraskuun loppuun, se on uuden ajan lumi. Tulee talvi, jää, sukset ja potkuri ja taas kalaretket. Talvella kevät alkaa ensimmäisestä lokista helmikuussa. Sitten mennään vauhdilla kohti uutta marraskuuta, enkä yhtään sitä enää pelkää. Menen metsään.

Marita Vokkolainen

Vaelluksia ja toimintaa retkeilyjärjestön puitteissa

Jokainen voi tietysti retkeillä omin päin ja hakeutua hyville retkeilyalueille omin kyydein tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. Julkiset yhteydet toimivat sujuvimmin ilman suurempia odotusaikoja Pohjanmaan radan ja Rovaniemen kautta eri puolille Lappia ja suhteellisen hyvin Itä-Suomesta lähdettäessäkin. Mutta ihan uudelle tasolle tässä matkailussa pääsee, jos käytössä on oma bussi lähtöpisteestä perille asti. Matka kestää aina melko kauan, mutta bussissa on runsaasti tuttua tai pian tuttua porukkaa ja matkan teko on helppoa. Keskustelukumppania voi halutessaan vaihtaa välillä. Retkeilyväki on mukavaa porukkaa, joten juttua riittää matkan piristeeksi.

Itse olen ollut vasta kolme vuotta Tunturikerho Kumpen jäsenenä muutettuani Pohjanmaalta Ylämyllylle 2010 joulukuussa. Liityin heti, koska huomasin kyytimahdollisuuden Joensuusta Lappiin kerhon puitteissa. Aikaisemmin olin Suomen Latuun kuuluvan Raahen Ladun jäsen, mutta en kovin aktiivisesti, koska minulla oli lukuisia omia vaellusporukoita, joiden kanssa kävimme joko bussilla tai kimppakyydein Lapissa. Nykyisin retkeilen Kumpen puitteissa, mutta tarjolla olisi myös jonkin verran toisten kerhojen retkiä.

Pohjois-Karjalan Tunturikerho KUMPE perustettiin 1985 Pohjois-Karjalaisten luonnossa liikkuvien Tunturilatu ry:n jäsenten yhteistoimintaa ylläpitäväksi kerhoksi. Valtakunnallinen kattojärjestömme on Suomen Latu ry, joten samalla jäsenmaksulla saa sekä Suomen Ladun että Tunturiladun jäsenyyden ja molempien jäsenedut. Näitä ovat mm. Latu ja polku -lehti sekä Tunturilatu-lehti. Jäsenet saavat alennusta "omalla bussilla" tehdyistä Lapin viikoista ja muista retkistä. Alennus on joskus jo yhdestä reissusta enemmän kuin jäsenmaksu, joten jäsenyys kannattaa. Lisäksi bussilla pääsemme kätevästi Joensuusta perille asti. Jonkin verran kyytiin nousee porukkaa myös väliltä.

Retkeily toteutetaan lapinviikoilla siten, että talvella on hiihtovaellusryhmä, jonka osallistujista osa yöpyy teltoissa ja osa varaustuvissa. Hiihtoa on tavallisesti kuutena päivänä yhteensä 90–110 km. Suurin osa porukasta asustaa kuitenkin kämpissä ja tekee päivittäin hiihtoretkiä ympäristöön ja yleisimmin valmiita latu-uria käyttäen. Ruska-aikana vaellusryhmiä on normaalisti kaksi: pitkä ja lyhyt vaellus. Pitkän vaelluksen reitti seitsemän päivän aikana on 90–120 km ja lyhyen noin puolet siitä, mutta kestää ajallisesti lähes yhtä kauan. Ensi syksyn ruskavaellus tehdään Muotkatuntureilla pääosin poluttomalla alueella. Seutu on ihan Saariselän veroista vaellusmaastoa, joskin tunturit ovat pinta-alaltaan pienempiä.

Myös sulan maan aikana osa porukasta asuu kämpissä tehden päiväretkiä ympäristöön oman vetäjänsä johdolla. Jonkin verran mukana on myös oman tiensä kulkijoita, mutta turvallisuusasiain vuoksi tiedossa on silti, missä he liikkuvat. Siihen liittyen kannattaa mainita, että kaikki jäsenet on vakuutettu Tunturiladun puolesta. Vaelluksille voivat osallistua muutkin kuin kumpelaiset, mutta yllä mainitusta syystä kannataa harkita jäsenyyttä. Tästä johtuen meillä onkin muutamia jäseniä Helsingistä ja Lounais-Suomesta saakka.

Perinteistä toimintaamme ovat juuri lapinretkeily, tunturivaellukset luontoreiteillä tai suunnistaen kartan mukaan, luonnon tuntemus sekä hyötyliikunta. Matkojen aikana ja vaelluksilla saadaan monipuolista perustietoa myös kohdealueen geologiasta, kasveista, eläimistä ja muusta luonnosta sekä historiasta, vanhasta ja nykykulttuurista. Yksi perusajatus on tuoda esille saamelaisaihepiirejä, koska tunturialue on pääasiassa saamelaisten asuinseutua.

Mutta emme unohda myöskään Pohjois-Karjalan hienoja retkeilymaastoja. Esimerkiksi keväällä 2013 oli vuorossa Herajärven yli 60 km pitkä kierros Kolilla. Kaikki retket eivät ole vaelluksia, vaan esim. toissa vuonna teimme bussiretken Ahvenanmaalle ja vastaava tehdään tänä vuonna kesäkuussa Gotlantiin ja Öölantiin, jolloin tutustumme lukuisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin. Tarkemmin toimintaamme voi tutustua nettisivuilla, jotka avautuvat hakusanoilla Tunturikerho Kumpe. Siellä on nähtävissä toimintakalenteri ja vielä tarkemmin asiat ovat esillä jäsentiedotteissa, jotka avautuvat myös kaikille. Siellä on myös linkki, jonka kautta voi liittyä jäseneksi. Kuvasarjat aikaisemmasta toiminnasta ovat myös nähtävissä.
    
Viime vuonna Kumpella oli kaksi suururakkaa. Ensin osallistuimme kesäkuussa Susirajan erämessuihin Joensuun Areenalla. Meillä onkin ollut oma osasto alusta alkaen, koska Kumpe oli jo alkuvaiheessa Lieksassa mukana perustamassa erämessuja. Toinen suurtapahtuma oli Tunturiladun valtakunnallinen VAVA-leiri Susikyrössä Vuontisjärven rannalla. Nimi tarkoittaa "vaarista vauvaan ja mummosta mukeloon" eli leiri on tarkoitettu isovanhemmille lastenlapsineen. Kumpe järjesti sen tällä kertaa ja osallistujia oli pitkin Helsingistä Kainuuseen. Meitä oli leirillä kumpelainen henkilökunta mukaan lukien 70. Leiri oli suurin tähän saakka järjestetyistä – ehkä tulevistakin ja sai osakseen paljon kiitosta. Tulevana kesänä on tarkoitus pitää Pohjois-Karjalan alueen oma perheleiri Ylämyllyllä.
    
Tunturiladulla on käytössään myös kolme omaa hyvin hoidettua kämppää Lapissa: Susikyrö, Susi-Kiisa ja Susi-Talas. Niiden alueella on hyvät telttailumahdollisuudet ja kämppiä voi käyttää tukikohtana vaelluksille lähdettäessä ja niiltä palatessa. Varsinkin Susikyrö ja Susi-Talas ovat myös hyviä kalastustukikohtina. Susikyrön kämppäryhmä on suurin ja keskeisin toimintapaikka. Kahden vuoden jäsenyyden jälkeen kämppiin voi lunastaa avaimen vuosimaksua vastaan. Hinta ei ole suuri, jos vaikka viikonkin lomailee niissä, mutta myöskään yöpymismaksu ei ole suuri. Kämpät sijoittuvat mukavasti eri puolille Pohjois-Lappia.

Jouko Koivu

 

Suomen uhanalainen kansallisomaisuus

Kaivostoiminta uhkaa hävittää luontoarvot useista suomalaisista kansallispuistoista ja luonnonsuojelualueilta. Ylläksellä, Levillä ja Rukalla lomailijat riemuitsevat tulevaisuudessa kaivospölyisessä suomalaisessa luonnossa sameana virtaavien jokien varrella. Lapissa malminetsintäoikeudet kattavat valtavia maa-alueita ja esimerkiksi Sodankylän kunnasta yksi kolmasosa on varattu kaivostoiminnan lupa-alueiksi. Kaivostoiminta luo Suomeen räikeää eriarvoisuutta ja toiminta on hyvin läpinäkymätöntä.

Kivenheiton päähän Yllästunturin viihdekeskusta ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa suunnitellaan Talvivaara-kokoluokan avolouhoskaivosta. Ylläksen maisematielle kaivos loistaa ja pölyttää ympäri vuoden alle 10 kilometrin päässä Hannukaisessa. Kuusamossa kulta- ja uraanikaivos suunnittelee laskevansa prosessivetensä Oulangan kansallispuistossa ja Karhunkierroksella sijaitsevaan Oulankajokeen. Metallicoctail-sumua voi käydä nauttimassa Kiutakönkään putouksen legendaarisessa kansallismaisemassa. Tänä kesänä avattava hopeakaivos Sotkamo Silver sijaitsee kiinni Hiidenportin kansallispuistoa. Keski-Suomessa sijaitseva Leivonmäen kansallispuisto on 100 % saarrettu kaivoshankkeilla. Itä-Lapissa Urho Kekkosen kansallispuiston erittäin merkittäviä luontoarvoja Nuorttijoessa vakavasti uhkaa Soklin kaivos. Esitetyt esimerkit ovat vain osa totuutta. Kaivostoiminta uhkaa suoraan kansallispuistoja, merkittäviä luontokohteita ja parhaita vapaa-ajanviettokohteita läpi koko Suomen.

Kaivostoiminta Suomessa on huonosti kontrolloitua ja valvottua, siitä Talvivaara on täydellinen esimerkki. Korvauksia menetetyistä luontoarvoista sekä erityisesti menetetyn omaisuuden arvosta ei yksittäisen kansalaisen ole mahdollista saada. Esimerkiksi romahtanut vapaa-ajankiinteistön arvo sijoituskohteena sekä käyttöarvo lomanviettopaikkana ovat rahassa mitattavia menetyksiä, joihin ei ole mahdollista saada mitään kompensaatiota. Loma-asunnon sijaitseminen 400 m avattavan kaivoksen avolouhoksen reunasta ei riitä 2010-luvun Suomessa korvauksiin. Näin todetaan esimerkiksi Hiidenportin viereen avattavan avolouhoskaivoksen korvauspäätöksissä.

Kaivostoiminta Suomessa on mielivaltaista, huonosti ohjattua ja kaivostoiminnan kompensaatiorakenne on täysin kestämätön. Myymme kotimaamme luonnonvarat pilkkahintaan ja kansantaloutemme arvonalennus jää täydellisesti meidän veronmaksajien maksettavaksi. Kaivosten elinikä on maksimissaan joitain vuosikymmeniä, minkä jälkeen niistä tulee ongelmajätettä. Alueellisesti erittäin tärkeät, pitkäjänteiset ja kestävät elinkeinot kuten matkailu ja elämyspalvelut ovat nousseet vastustamaan kaivostoiminnan haittavaikutuksia, mutta vaikuttaa, että helppoja ratkaisuja kaipaava poliittinen eliitti ja talouden etujärjestöt ovat haluttomia käymään laaja-alaista keskustelua.

Esimerkiksi Talvivaaran kaivos, maailman suurimmaksi kaavailtu avolouhoskaivos, on esittänyt ongelmiensa ratkaisuksi jätevesien ohjaamista viemäreitä pitkin keskelle Kainuun matkailun helmeä Nuasjärveä – vapaa-ajanviettopaikkaavailla vertaa kuvattuna 500 markan seteliin Urho Kekkosen kaveriksi. Kansallisesti erittäin merkittävä Oulujärven vesistö on suuressa vaarassa saastua peruuttamattomasti metallicocktailista ja limoittua kemikaaleista. Kun seuraava sukupolvi kasvaa aikuisiksi, on täysin mahdollista, että me olemme tuhonneet heidän ympäristönsä käyttökelvottomaksi.

Me voimme itse valita, hyväksymmekö tällaista vielä vuonna 2013. Voimme sanoa ei, vaatia parempaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekoa ja selkeämpiä mittareita ympäristöarvojen huomioonottamiseksi. Puhtaalla ilmalla, kirkkailla järvillä ja ehjällä ekosysteemillä on merkittäviä taloudellisia arvoja, joita emme köykäisyydessämme osaa tunnistaa. On aika hylätä eriarvoistaminen. Muuten myös meidän retkeilijöiden elinympäristömme kapenee, kuten on käynyt niin monille eläimille, jotka sinnittelevät lyhytnäköisen voitontavoittelun jaloissa.



Umpihankihiihdon MM-kisojen yöleiri Syötteen kansallispuisto. Kaivoshankealueet tunkeutuvat Syötteen kansallispuiston sisälle.



Vappukinkerit Ylläksellä. Talvivaara-kokoluokan kaivossuunnitelma sijaitsee 9 km päässä Hannukaisessa. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon suksii afterin terassilta 600 m. Ylläksen huipulta sijaitsevat parhaat aitiopaikat suoraan avolouhoksen sydämeen.

 



Tornion- ja Tenojoki ovat Euroopan tärkeimpiä lohijokia. Tornionjoki on uhanalaisen Itämerenlohen erittäin merkittävä kutujoki. Se on Talvivaara-kokoluokan kaivoksen valuma-alue Hannukaisesta Ylläksellä sekä Ruotsin Pajalaan suunnitellun kaivoksen valuma-alue. Tenojoen latvavesille Norjan Kaaresuvannon ja Kaarasjoen alueille tehtiin massiivisia kaivoshankevarauksia viime vuonna.



Jouluiloa Rukalla Kuusamossa – taustalla Riisitunturin kansallispuisto. Lumenpeittämän järven takaa alkaa kaivoshankealue. Se jatkuu yhtämittaisena Riisitunturille ja kauas pohjoiseen kietoutuen Oulangan kansallispuiston ympärille. Rukatunturi on Suomen suurin ja tärkein vapaa-ajankeskus.


Levin pääsiäinen. Tunturi on kaivosmotissa kaikista ilmansuunnista.




Kanadalainen Daldarian Resources on varannut malminetsintään viisi prosenttia koko Norjan pinta-alasta. Tenojoen latvavedet Øvre Anárjohkan kansallispuistossa Norjassa on saarrettu kaivossuunnitelmilla. Elämä Tenolla perustuu lohelle ja puhtaalle joelle. Kaivos voi tuhota tämän herkän ekosysteemin peruuttamattomasti.

Antti Haataja

http://anttihaataja.kuvat.fi/kuvat/