Etusivu

Eläköön luonto!

Olen onnekas mies, ainakin omasta mielestäni. Joku voisi pitää minua hieman omituisena, sillä rakastan luontoa, niin paljon, että se näkyy. Luonto on minulle nautinto, niin kuin hyvä ruoka, kauneus, hyvyys, tämä hetki.

Tein itselleni uudenvuodenlupauksen. Päätin, että retkeilen paljon ja nukun jokaisen kuutamo yön ulkona, luonnossa. 

Lupaukseni on nyt moninkertaistunut, sillä olen retkeillyt, saanut yöpyä tänä vuonna ulkona jo lähes 120 yötä, se on paljon, tiedän.

Olen palellut, valvonut, jännittänyt ja kastunutkin, mutta ennen kaikkea nauttinut. Jokainen retkeni tähän asti on ollut enemmän kuin hieno kokemus, enkä vaihtaisi niitä mihinkään mistään hinnasta.

Retkeilyn ei aina tarvitse olla pitkäkestoista vaeltamista, lyhyt muutaman tunnin ulkona olokin tai yhden yön retki metsään, on minulle retki. Nautin retkistäni ja siksi myös kokkaan ja syön niissä hyvin, ainakin omasta mielestäni.

Luonto kaikkine kasveineen, eläimineen, vuodenvaihteineen on mystinen paikka. Luonnossa ollessa ajantaju katoaa, kiireet ja huolet katoavat, sillä ajatukset ovat vain olemassa olevassa hetkessä. Kun kotoa ajat aamulla töihin, et enää töissä muista matkasta mitään, niin rutinoitua elämä saattaa olla. Se on vaarallista. Mutta kun metsässä kävelet sata metriä, joudut keskittymään jokaiseen askeleeseen ja kuulet jokaisen, pienenkin äänen, olet täysin toisenlaisessa tilassa. Olet ajassa jossa elät.

Yksikään retki luontoon ei ole samanlainen. Muistan jokaisesta retkestäni jotain. Muistan ensimmäisen retkeni tammikuulta, jolloin lähdin ystäväni kanssa metsään yöksi. Pakkasta oli 20 astetta. Emme pystyttäneet telttaa vaan päätimme nukkua taivasalla. Lämpimässä makuupussissa oli hyvä maata. Paksu höyry nousi makuupussista kun hengitti kylmää ilmaa ulos. Miljoonat tähdet tuikkivat taivaalla ja välillä puut paukkuivat pakkasen käsittelyssä. 

Silloin tajusin jotain, olin yhtä luonnon kanssa. Keskellä pimeää, synkkää metsää, kaukana asutuksesta, ja silti paikassa joka rauhoitti mieltäni. Olin ulkona, luonnossa.

Nyt talvi tekee tuloaan ja vuosi, parin kuukauden kuluttua, täyttyy lupauksestani. Kun mietin aikaa taaksepäin, se tuntuu lyhyeltä, aivan kuin viimeöinen yö kaukana suolla olisi ollut ensimmäiseni. Niin erilainen jokainen yö, retki luontoon voi olla, koskaan ei ole tuntunut rutiinilta tuntuvaa kyllästymistä.

Olen oppinut paljon. Olen oppinut syventämään arvostustani luontoa kohtaan, jopa niin pitkälle, että välillä koen huonoa omatuntoa siitä, että retkeilen lintujen, supikoirien, hirvien, ilvesten mailla, kysymättä niiltä lupaa. Olen kuullut kymmeniä kertoja suden ulvontaa, nähnyt kauriin poikasia, tuijottanut auringon nousuja ja laskuja, kastunut vesisateessa ja liikuttunut luonnon kauneudesta. Olen oppinut myös nauttimaan, täydestä sydämestäni, luonnon ainutlaatuisuudesta ja rauhasta jonka se sisäänsä kätkee.

Valmistaudun juuri uutta retkeäni varten. Pakkaan rinkkaani tuttuja tarvikkeita ja raaka-aineita, sillä aion taas nauttia ja syödäkin hyvin. Kaikki mukanani kantamat varusteet ovat tarkoin mietittyjä. Yhtään ainoaa roskaa en luontoon jätä. Jokaisen väärinpäin potkimani sammaleenkin käännän takaisin oikeinpäin telttani ympäristöstäni kun kotiinpäin lähden.

Luonto on ihmiselle paikka, jota pitäisi kaikkien arvostaa ja suojella. Luonto on käsittämätön kokonaisuus kaikkine ilmiöineen, eikä sitä voi kuin ihmetellä

Eläköön luonto ja nautinto!

Petri Hautala
www.tuulenhuminaa.fi