Retkiä ja reissuja sieltä ja täältä

Kaamosta

Pimeyttä, silkkaa mustaa pimeyttä, sitä on kaamos. Näin voisi kuvitella. Olin käynyt Inarissa tammikuun lopulla, jokin käsitys kaamoksesta minulla siis oli. Mutta nyt olin menossa pohjoisimpaan nurkkaan Suomen Lappia, pimeimpään aikaan, vuoden vaihtuessa uuteen.

Bussimatka eteni kohti pohjoista, ja valon aika lyheni lyhenemistään. Kelloa oli pakko seurata jotta pysyi kyydissä, osasi käydä pakollisilla kauppaostoksilla. Silti välillä tuntui aika epätodelliselta, onko ilta, päivä vai mikä?

Kun bussi lähti Ivalosta ylöspäin, laski ihmeellinen onnentunne mieleen, ei enää turisteja, ei kauppojen kirkkaita valoja. Oli päivän valoisin aika, ikkunasta näkyi tunturit, muutama ihminen nousi matkalta mukaan, keskeltä ei mitään. Kun nämä ihmiset alkoivat keskustella omalla kielellään, saameksi, me hiljennyimme. Miten se soikaan kauniisti.

Oli jo pimeää kun bussi jätti meidät tien varteen. Voi sitä tunnetta, kun bussin valot katosivat, laskeutui hiljaisuus, täydellinen rauha, juuri tässä haluan olla. Odotimme kuutamoa valaisemaan tietämme tunturin taakse, mutta pilvet peittivät taivaan. Jotta emme ajautuisi täysin harhaan, oli otettava kompassi käyttöön. Silti maasto vie meitä hiukan sivuun, mutta väliäkös sillä. Kuutamo alkoi vähitellen pilkistellä, ja ohjasi meidät tuttuun maisemaan.

 

Reilun parin tunnin tallustamisen jälkeen oltiin perillä, ja nyt kuutamo pääsi täyteen loistoonsa. Maisemasta tuli sadunomainen, pienet timantit hohtivat hangella, ei ollutkaan enää synkkää pimeää.

Tunturien hahmot nousivat esiin, taivaalle syttyi tähtiä. Orionin vyö näkyi hyvin, vaikka taivas olikin kuutamossa kelmeän valkoinen. Olisin voinut jäädä ulos koko yöksi ellei pakkanen olisi nipistellyt poskipäitä napakasti, ja saunakin houkutti reissaajia.

Aamulla oli vielä pimeää, mutta laitoimme eväät kuntoon ja heti kun kaukainen aurinko antoi valoaan, lähdimme lumikengillä tunturiin. Kaamos ei siis ole pelkkää pimeää, se on muutaman tunnin herkkää valoa ja värejä! Eteläinen taivas loistaa kaikissa punaisen ja oranssin sävyissä. Hetken kuljettuamme ylös tunturinkuvetta ilmestyi vastakkaisen tunturin yläpuolelle joku valoilmiö. Täysi kuu loisti sinisellä taivaalla taas. Se ei ollutkaan laskenut ollenkaan, vaan kävi vain tunturin takana välillä. Näiden kahden taivaan välissä vaihteli violetin ja sinisen sävyt. Oli mahdotonta päättää mihin katselee, silmät kulkivat väreistä toisiin.

 

Hyvä olisi välillä katsoa myös jalkoihin. Ettei kompastuisi, ja näkisi myös hangella näkyvät jäljet. Kettu asuu täällä, sen silmät olivat jo illalla vilahtaneet kuunvalossa kämpän läheisyydessä. Jäljet kulkivat ylös alas tunturia. Jäniksen jäljet risteilivät siellä missä oli vähänkään pajua tai vaivaiskoivua ravinnoksi. Mieltä jäi askarruttamaan oudot jäljet. Tassun jälki muistutti supia, mutta eihän niitä ole täällä. Ja mikä oli se laahaava jälki niiden kanssa? Laahasiko joku häntäänsä, vai olisiko se ollut saukko ?

 

Laskeuduimme jokiuomaan kivikkoista rinnettä pitkin, ja kun pääsimme pienen suolammen kohdalle lehahti riekkoparvi lentoon. Hienoa, täällä on riekkoja vielä. Tuttua keväistä kopek kopekk kopekkkoa ei kuulunut, mutta pääasia on, että riekot ovat siellä. Noustessamme jokiuomasta ylös, osui silmiini jokin liikkuva, jänis se siellä kiiruhti piiloon outoja kulkijoita.

Näin vietimme muutaman unohtumattoman päivän keskellä kaamosta, kuljettiin valoisin hetki tunturissa, saunottiin pitkään kynttilänvalossa. Uni oli herkkää, välillä piti käydä ulkona asioilla, ja silloinkin piti tervehtiä kuuta.

 

Monta ihmetyksen aihetta koettiin päivien aikana. Järven penkalla kovan hangen alla kopisteli joku, oliko se riekko? Hangelle ei muodostunut ollenkaan meistä varjoa, koivujen rungot olivat erikoisen punertavat. Kaukana jokilaaksossa hohti jää, vai oliko se sula. Porot laidunsivat alhaalla jokilaakson suojassa. Ihmeen paljon elämää keskellä kaamosta.

Kaamos oli minulle väkevä kokemus, se nousee usein mieleen kesken arkisen pakerruksen. Voiko kaamos lumota ihmisen? Kyllä voi. Tiedän, kaamos on kuuttomana aikana erilainen, ja me saimme onnekkaasti nauttia parhaista hetkistä, poimia timantit hangelta, tallentaa eteläisen taivaan värileikin mieleemme.

 

Tuire Jalaskoski

Kuvat 1 ja 5 Tuire , 2, 3, 4 ja 6 Maria.