Lehdet 2010

Atanarjuat: Nopeajalka - Atanarjuat: The Fast Runner

Igloolik on vain noin 1600 asukkaan kunta pienellä saarella Kanadan pohjoisosissa, napapiirin yläpuolella. Siellä on todistetusti asuttu 4000 vuoden ajan. Igloolikin asukkaat ovat inuitteja, joilla ei ole ollut kirjoitettua kieltä, vaan niin historia kuin kulttuurikin on siirretty jälkipolville kertomalla tarinoita.

Useilla palkinnoilla kansainvälisestikin palkittu Atanarjuat on osa tätä tarinankerronnan perinnettä. Atanarjuat on Kanadan ensimmäinen täyspitkä  elokuva, jonka tekijät (käsikirjoittajat, tuottajat, ohjaaja ja näyttelijät) ovat inuitteja. Elokuva on myös tehty heidän omalla kielellään.



Elokuva kertoo tuhannen vuoden takaisen tarinan hyvän ja pahan taistelusta vanhan legendan pohjalta. Paha saapuu pieneen kylään jäälakeuksien keskelle tuntemattoman shamaanin muodossa. Tämä jättää jälkeensä kirouksen, joka aiheuttaa katkeruutta ja epäsopua. Niin vallasta kuin vaimosta taistellaan, tehdään väkivaltaisia tekoja, mutta lopulta käytetään myös suurta viisautta. Atanarjuatin täytyy pystyä pelastamaan perheensä, yhteisönsä ja itsensä - niin veriviholliseltaan kuin niiltä voimilta, jotka langettivat kirouksen heidän ylleen. Hänen on sovitettava esi-isiensä synnit.

Tässä elokuvassa eivät vauhti tai erikoistehosteet päätä huimaa. Tarina etenee verkkaiseen tahtiinsa jättäen myös tilaa katsojan omille pohdinnoille ja ajatuksille. Maisemat ovat jäisen kauniita ja elinolot erittäin karut. Selviytyminen riippuu metsästystaidoista ja -onnesta, hylkeet ovat tärkein ravinnonlähde. Yhteisön tulisi tulla toimeen keskenään. Rakkaus, viha, mustasukkaisuus, juonittelu, ylpeys, pelko, vahvuus, huumori, kauhu ja kauneus - siinä elementtejä, jotka kantavat tätä elokuvaa ja joista tarinaa ammennetaan. Yksinkertaisuus ja tarinan "puhtaus" ovat jotakin, mitä on vaikeaa kuvitella Hollywood-elokuvissa näkevänsä.

Mieleen jää takaa-ajokohtaus, jossa Atanarjuat juoksee pakoon kolmea murhanhimoista miestä, avojaloin ja alastomana pitkin jäälakeuksia, jättäen taakseen vain veripisaroita, jotka hänen haavoittuneista, jään hajalle repimistä jaloistaan vuotavat. Mieleen jää myös yhteisön naisten hiljainen vahvuus, heidän kauniit kasvotatuointinsa ja upea kurkkulaulunsa. Ja paljon muuta.

Elokuva pitää otteessaan aivan alusta ihan loppuun saakka ja tulee vielä uniinkin, se pysyy mielessä pitkään. Sitä katsoessa tuntuu, kuin olisi itse paikan päällä eikä vain sivusta seuraajana kotisohvalla.

Suosittelen katsomaan, varsinkin kun elokuvan voi helposti ladata filmin kotisivuilta!

Atanarjuat: Nopeajalka  -  Atanarjuat: The Fast Runner (2001)

Ohjaaja: Zacharias Kunuk
Käsikirjoittajat: Norman Cohn, Paul Apak Angilirq
Pääosanäyttelijät: Natar Ungalaaq (Atanarjuat)
Sylvia Ivalu (Atuat)
Peter-Henry Arnatsiaq (Oki)
Lucy Tulugarjuk (Puja)
Madeline Ivalu (Panikpak)
Pauloosie Qulitalik (Qulitalik)
Abraham Ulayuruluk (Tungajuaq)
Eugene Ipkarnak (Sauri)
Pituus: 172 min

Filmin trailerin voit katsoa tästä:

 

 

TuuliA