Retkiä ja reissuja sieltä ja täältä

Metsiä ja järviä Hammastunturin erämaassa

Tänä vuonna vaellus osui viikolle 37, eli syyskuun puoliväliin. Puuruska oli aika vaatimaton, sillä kunnon pakkasia ei osunut ruskan alkuun. Lehdet putosivat tunturialueelta viikon aikana. Vaikka retki oli vaellushistoriani 20., olin ensimmäistä kertaa Hammastunturin erämaassa. Kauneusvirhe oli siis syytä korjata pikaisesti! Erämaa on jäänyt väliin lähinnä siksi, että julkisilla kulkuvälineillä ei ole päässyt mielestäni riittävän lähelle aluetta. Kun julkinen matkustusmuoto kuihtuu koko ajan, on ollut pakko siirtyä käyttämään takseja. Kokemuksen myötä taksimatkoista vaelluspaikkojen ääreen on tullut arkipäivää lähes vuosittain. Niinpä tänäkin vuonna varasin taksit reissun molempiin päihin.

Tuttu taksiyrittäjä odottaa valmiina Inarissa, kun bussi pysähtyy paikallisen kaupan eteen. Matka jatkuu kohti Kaitamojärveä, jonka eteläpuolelta Hammastunturin erämaa alkaa. Metsäautotie on lopulta niin huonossa kunnossa, että Kauko jättää minut tien varteen sopivan käännöspaikan kohdalle. Kävelen viimeisen kilometrin tien päähän. Hakkuujäljet loppuvat erämaan rajalla Tupapään eteläpuolella ja sukellan metsäerämaan syliin.

Näkymä Tupapäältä etelään

 

Erämaan aaltoja Tupapäältä

Luonnontilainen mäntymetsä hivelee vaeltajan mieltä ja olen heti ”kotona”. Tupapään eteläpuolella tarkkailupaikka on vielä varsin korkealla ja eteen avautuu mahtava vaarojen ja tuntureiden muodostama aaltomainen maisema. Metsämeren seassa näkyy harmaita keloja. Kello on noin kolme iltapäivällä ja tavoitteeni on päästä jonkin lähijärven rantaan leiriin yöksi. Syväjärvi houkuttelee eniten, sillä sen rannat näyttävät vähiten soisilta kartassa. Saavun rannalle kuuden aikaan illalla. Kiikaroidessa huomaan, että eteläranta on hiekkaa. Siispä sinne! Ensimmäisen illan rituaaliin kuuluu taas Ivalosta hankittu makkarapaketti ja iso tölkki olutta, nam!



Syväjärvi

Syväjärven hiekkaranta

Ensimmäinen leiri Syväjärvellä

Leirini on vanhalla tulipaikalla, mihin joku on kyhännyt männyistä laavun rungon. Telttasaunan runko  könöttää myös hiekkarannalla. Tyyni ilta luo vastarannan maiseman myös järven pintaan. On lämmintä aurinkoisen päivän jälkeen. Tällä reissulla käytössäni on ensimmäistä kertaa puhallettava makuualusta. Kaikki rutiini makuualustan kanssa on kääntynyt päälaelleen: solumuovisen alustan kanssa pyrkimys oli löytää mahdollisimman pehmeä ja varvikkoinen paikka patjan pehmeyden takaamiseksi. Nyt puhallettavan kanssa pyrkimys on löytää mahdollisimman selkeä, tasainen ja puhdas paikka, ettei patja puhkea maassa törröttäviin piikkeihin. Paksu rakennusmuovi patjan alla varmistaa vielä puhkeamattomuuden.

Kirakkajoen ylityspaikka

Aamulla aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu. Netin kautta selville saatu Kirakkajoen ylityspaikka osoittautuu oikeaksi. Saappaan varsi ei kuitenkaan riitä, vaan joen ylitys täytyy tehdä suihkukengät jalassa ja lahkeet ylös käärittyinä. Ruska on nyt huipussaan laaksoissa. Korkeammalla tunturissa lehdet putoilevat jo vauhdilla maahan. Alan seurata Kirakkajoen vartta alavirtaan.

Kirakkajoen varsia

Yhdeksi vaellukseni käyntikohteista olen suunnitellut Alpiinin kämpän Rahajärven rannalla. Jorma Ollikainen kirjoitti kämpässä asuvasta erakosta kirjan, joka kuuluu ehdottomasti eräkirjojeni eliittiin! ”Kelokämppä”-kirja perustuu tositapahtumiin ja paikka on yhä olemassa. Hammastunturin erämaan itäisimmässä kolkassa sijaitseva metsähallituksen vuokratupa on Alpiinin kämppä. Kirakkajoen laaksossa oli 1930-luvulla suuri savotta ja Albin Tirkkonen rakensi savottakämppien jäänteistä itselleen asumuksen 1950-luvulla. Savottakämppien jäänteitä näkee vielä nykyäänkin joen varrella. Hirsikehikot ja kurkihirret kehikon keskellä paljastavat suurten kämppien kokoluokan.

Savottakämpän rauniot

1930-luvun hakkuut olivat varovaisia ja jäljet ovat peittyneet vuosien saatossa hyvin. Vain kannot, metsään jääneet latvukset ja kämppien jäänteet kertovat menneestä. Nykypäivän tehometsätalous on kaukana noista hakkuista! Metsähallituksen leimakirveen jälkiä löytyy vielä pystyssä olevista puista, 80 vuoden takaa. Kirakkajoen mutkitteleva laakso laajenee vähän väliä järveksi. Suunnistan välillä metsiä pitkin, oikaistakseni joen mutkia matkalla itään.

Kirakkajärven rannalla vietän kahvitauon. Järvi on kertakaikkisen upea! Kivikkoiset metsät ympäröivät kaunista järveä. Kuikkapari rupattelee aalloissa. Katse kiertää rantametsiä, missä suurten mäntyjen punaruskeat rungot loistavat kilpaa maaruskan kanssa. Rungon eteläinen puoli on väriltään hieno.

Kirakkajoki laskee Kirakkajärveen

Upea Kirakkajärvi

Kahvitauko Kirakkajärvellä

Hiiri-Sammelin kota

Nälkäinen kalasääksi

Kirakkajärveltä matka jatkuu taas suunnalla metsiä pitkin Jakujärvelle. Järvellä kiljuu kalasääksen lentopoikanen nälkäänsä. Hiiri-Sammelin kota on erikoinen, valkoinen kartio järven äärellä. Pienen pohdinnan jälkeen päätän tehdä leirin Jakujärven Pitkäjärvelle, mistä on helppo tehdä huomenna päiväretki Rahajärvelle. Löydän taas vanhan kivikehän, mihin virittelen illalla nuotion. Periaatteesta en tee uusia nuotiopaikkoja erämaihin.

Nukkumaan mennessä alkaa koko yön kestävä vesisade. Samalla huomaan, että telttani kilometrit ovat tulleet täyteen. 18 vuotta vanha kangas on alkanut päästää vettä läpi. Olo on vähän haikea, sillä vähintään omaperäinen telttasysteemini on tullut ehkä päätepisteeseensä. Lähes koko vaellushistoriani olen majoittunut pelkällä Vihe-vaelluksen valmistamalla teltan ulkokankaalla. Keveys ja ruhtinaalliset sisätilat ovat kuuluneet systeemin etuihin.

Jakujärven pitkäjärvi

Jakujärvenvaaran rinteitä

Aamulla jätän osan varusteista telttaan järven rannalle. Kevennetyn rinkan kanssa on mukava samoilla kompassisuunnalla kohti Alpiinin kämppää. Sää on lämmin ja sateinen. Suuri ukkometso nousee rytinällä puolukoita syömästä. Metsässä kivisyys vaihtelee. Välillä on rakkakivikoita, tasaista tai suuria siirtolohkareita. Pieniä lampia on helpottamassa suunnistusta.

Alpiinin vanha kämppä ja sauna

Alpiinin uudempi kämppä

Kämpälle saapuminen on kuin hartaushetki. Niin monesti mielikuvitukseni on liikkunut tällä kämppäkentällä, milloin kirjaa lukiessa tai karttaa tutkiessa! Alpiinille rakennettiin kentälle myös suurempi kämppä, joka on nyt vuokrakämppänä. Kämpässä asuu selvästi joku. Eteisen ulko-ovi on auki, mutta asukas pysyy visusti sisällä. Saattaa vaikka nukkua aamuisen kalareissun jälkeen.
Alpiinin vanha sauna on jo tuhoon tuomittu, luhistuva rakennelma. Oven yläpuoli on mustunut savusta. Vanha, pienempi kämppä kentän toisella laidalla on lukittu. Seinähirret ovat hyvässä kunnossa, mutta katto näyttää huonolle, selvästi vuotava pinta on tummentanut kattovasat. Kentän laidalla on myös muistolaatta paikan historiasta. Uusina rakennuksina lienee liiteri ja sauna kosken partaalla. En halua häiritä vuokralaista enempää, vaan kuvauksen ja kiertelyn jälkeen palaan teltalle joen lähellä kiemurtelevaa polkua pitkin.

Kodan ruoteet metsässä

Metsää Jursuloilta

Tauko Jursuloilla


Maaruskaa

Sää poutaantuu ja pääsen jatkamaan matkaa seuraavaan leiriin puolilta päivin. Suuntana on nyt uusi järvi, Koijerijärvi. Matkan varrella on hienoja mäntymetsiä ja puronotkoja. Mänty on niin moni-ilmeinen puu! Kuuseen verrattuna mänty on paljon yksilöllisempi, varsinkin, jos se saavuttaa pitkän iän. Raskas nousu harjanteen yli ei tunnu yksitoikkoiselle männiköitä tutkiessa ja kuvatessa. Hieman ennen leirijärveä kohtaan valtavan paksun ikimännyn vaaran kupeessa. Mahtava puu! Lapissa on järkkymätön sääntö: kaikkien järvien rannoilta löytyy jokin vanha tulipaikka kivikehineen. Koijerijärven rannaltakin voi oikein valita suosikkipaikan, usean nuotiopaikan väliltä. Seuraavana aamuna huomaan, että tein virhevalinnan paikan suhteen. Ilta Koijerijärvellä on hieno!

Koijerijärvi

Ilta Koijerijärvellä

Tulilla Koijerijärvellä

Aamu on jo pitkällä kun kömmin ulos teltasta. Yö on ollut kylmä, makuupussin lämpö veti aamulla vastustamattomasti puoleensa. Niin, se virhe… Telttani on järven itärannalla ja korkea kumpu nousee heti takanani. Aurinko paistaa täydeltä terältä vastarannalle, mutta minä hytisen varjossa itärannan neljän asteen lämmössä. Miksi tyhmä en pystyttänyt telttaa aamuauringon puolelle! Vaikka viivyttelen lähtöä yhteentoista, joudun pakkaamaan märän teltan ja heikosti kuivuneen makuupussin rinkkaan.

Kirakka- ja Ahvenjoen risteys

Järveltä suunnistan metsiä pitkin Kirakka- ja Ahvenjoen risteykseen. Aurinko paistaa ja kahvitauolla risteyksessä kuivatan teltan ja makuupussin. Päätän kiertää Lusmamoroston Kirakkajokea seuraten. Uusi virhe! Kirakkajoen eteläranta on kivikkoinen, kostea ja epätasainen. Tässä rinteessä useita 1930-luvulla leimattuja mäntyjä on vieläkin pystyssä, onneksi. Vaaran kiertämisen jälkeen otan suunnan kohti Hammastunturia. Tuo väli on myös raskas vaeltaa varvikon ja kosteuden takia. Illalla päästessäni tunturin juurelle Kulvakkajoen varteen olen varsin väsynyt ja nälkäinen. Poromiesten kämppä nököttää vastarannalla, luukut ikkunoissa. Tältä seudulta löydän pari muutakin poromiesten rakennelmaa ja yhden kämpän perustukset. Pihan pullomäärästä päätellen kämppä on kuulunut myös poromiehille. Väsymyksen vuoksi en nouse tänään tunturiin.

Vanha poromiesten kota


Leimakirveen jälki

Keskiviikkoiltana ajatus vaelluksen lopusta käy mielessä ensimmäistä kertaa. Kartasta täytyy varmistaa päiväetapit. Pahaojan parkkipaikalla on joka tapauksessa pakko olla lauantaina klo 10. Koukkaus Appislompoloille mahtuu suunnitelmaan. Aamutoimien jälkeen alan nousta ylängölle kohti Kulvakkojärveä. Pilvet roikkuvat alhaalla ja Hammastunturin huippu on pilvessä. Ylängöllä kännykän kenttä on lähes täysi, joten heitän kommentit kotiin ja naamakirjaan. Kulvakkojärvi on omalla tavallaan karun kaunis. Rannoilla on ainoastaan harvoja tunturikoivikoita tai tunturinummea.

Etelärannalla on luhistuvan kalamajan hirsikehikko. Netistä löytyvästä Harri Holman kuvasivustosta näen majan kunnon 70-luvulta kotiin palattuani. Aika syö armottomasti erämaan majoitteita. Ilokseni yhdentoista riekon parvi pärähtää lentoon pohjoisrannalta! Ensimmäiset näkemäni riekot Lapissa kahteen vuoteen!

Kulvakkojärven maja

Kulvakkojärvi


Illaksi pääsen yhden tämän erämaan helmen luo! LaVu -67/SaMoHa -07 on vaikuttava majapaikka erämaan sydämessä. Pientä siivousta pihamaalla ja haen omat polttopuut paloalueelta. Hetken päästä ahmin ruokaa ja kämppäkirjaa yhtä aikaa lämpimässä tuvassa. Kahdeksan aikaan illalla olen jo varma, että saan viettää yksin yön tässä ”hotellissa”. Pihalta alkaa kuitenkin kuulua raskaita askeleita. ”Aih, tääh onkih varattuh…” Sateessa kastunut, selvästi väsynyt pariskunta avaa kämpän pienen oven. Olen juuri saanut syötyä. Kerään varusteet kasaan ja siirryn ulos pystyttämään telttaa. Päästän tietysti väsyneet vaeltajat kuivattelemaan ja ruokaa tekemään kömmänän suojiin. Yö on sateinen.

Lavu -67

Lavu -67 sisältä


Hammastunturissa hämmästyttää männyn ja kuusen niin selvärajainen jakautuminen omiin metsiin. Koilliskairassa kuusivaltainen alue on idässä, Hammastunturin alueella kuuset sijoittuvat länteen. Kuusikosta ei montaa mäntyä löydy. Suunnistan taas kompassilla metsiin, sillä jokivarressa rämpiminen ei kiinnosta. Vettä sataa välillä rankasti. Kuusikoissa tulee aina karhu mieleen. Ihmeellinen, varsin yleinen mielleyhtymä! Reitin varrelle osuu yksi vaelluksen kohokohdista, sillä niin hienoja rinnesoita en ole koskaan vielä tavannut. Taivas repeää auringonpaisteeseen ja vetäytyvä matalapaineen rintama luo hienon taustan maisemakuville.

Suo Palovaaran itäpuolelta

Upea rinnesuo Palovaaran koillispuolelta

Upea rinnesuo Palovaaran läheltä


Taas kahvitauolla varusteiden kuivatusta suon laidalla. Iltaa kohti sää paranee entisestään ja ihailen ylängön vanhoja metsiä, joissa männynkin osuus lisääntyy Ivalojokea lähestyttäessä. Joen kohina kuuluu kaukaa. Päätän kuitenkin pudottautua Appisjoen kanjoniin, omaan rauhaan. Kiva kivikehä löytyy ja illalla telttaan mennessä lämpötila on jo nollassa. Selkeällä taivaalla vaeltaa heikkoja revontulen aaltoja.

Taidetta kelon pinnalla

Ivalojoki

Kultala

Kultalaa sisältä

Aamulla hämmennyn, kun sade ropisee jälleen telttakankaaseen. Keittelyt on parasta tehdä teltassa. Rinkan pakkauksen jälkeen seuraan Appista Ivalojoelle. Kanjoni on vaikuttava luonnonmuodostelma. Vierailu Kultalassa kuuluu tietysti ohjelmaan, hieno paikka! ”Stationin” eteläseinän väri on huikean hieno, saisipa sellaisen omalle mökille! Keitän autiotuvalla kahvit ja aloitan yhden raskaimmista kolmen kilometrin matkoista! Riippusillan jälkeen on 566 askelmaa ja jatkuvaa nousua maastossa ylöspäin, keuhkot saavat tuuletusta!

Ivalojoki ylhäältä

Pahaojan kämppä

Illaksi saavun Pahaojan museoautiotuvalle, mikä ei lämpene ollenkaan tulistelusta huolimatta. Avotakka vie lämmöt taivaan tuuliin. Myöhään illalla alkaa mahtava murku, kuin olisi pilven sisällä. Aamutoimien jälkeen lauantaina kävelen Pahaojan parkkipaikalle, minne taksi saapuu ajallaan ja pääsen Kiilopäälle suihkuun ja käristyksen kimppuun! Kiitos Hammaskaira hienosta viikosta! Seuraava reissu tähän erämaahan elää jo omaa elämäänsä pääni sisällä.

Lisää valokuvia osoitteessa: www.Aihki.piczo.com

Timo Hämäläinen