Mielenpäällä

Pornoa tuutin täydeltä

Siinähän ne taas pönöttävät meikattuina ja laitettuina. On muotoa, väriä ja uhkeutta. Pinnat kuultavat ehjempinä kuin muotinukkien iho. Sävyt soljuvat kauniisti yhteen, ja sarjatulen suomasta on ollut kätevää poimia oikea hetki. 

Tekniikkaa en vastusta, en liioin kuvankäsittelyä. Se kuuluu digiaikaan. Sisältöä kuitenkin kaipaan. Pornoistettu pinta jäykistää ja lataa lastin putkeen, mutta ei tarjoa hengen tyydytystä. Missä on luontosuhde, missä tarina? Onko kuvissa ovea?

Vuoden luontokuvan tavoittelu lienee aina ollut täydellisyyskilpailu, isojen miesten totista ja toisinaan moraalia kiertävää temmeltämistä. Kilpailu on metsästystä, suurimman saaliin jahtaamista. Siihen ei kuulu kokeilevuus, taiteellisuus tai rajojen rikkominen. Kilpailua ohjaa insinöörilogiikka: virheetöntä mittojen mukaan.

Osuutensa tarjoiltuun on tuomaristolla. Sillä on tahto tai sosiaalinen paine tyrkyttää mitä ostetaan. Se toimii mainoskanavien malliin. Hennoin värein ja pehmein muodoin kehystetty huuhkaja myy. Disney-luontokäsitys on kaupunkilaisen juttu. Kivikeskuksessa kasvanut tahtoo imelää helppoutta, pintaa. 

Ärsyttävä, kysyvä, ponnistelua vaativa ja epätäydellinen ei vetoa. Se tulkitaan äkkiä tekotaiteelliseksi. Kaupunkilaisen luonto on ulkopuolella. Se ei ole meissä emmekä me siinä. Kaupunkilainen ei elä luonnossa. Hän katsoo sitä ulkopuolelta, kuluttaa markkinoiduin ehdoin. Kaupunkilaisia olemme me länsimaalaiset.

Vaikka luontokuva ei rikkovaan ja kysyvään taiteellisuuteen tai kertovaan journalismiin pyrkisikään, voi se silti olla luonteva toisin kuin kilpailukuvat. Käyn silloin tällöin Jan Eeralan sivuilla. Klikkailen kuvia auki satunnaisesti sieltä täältä. Tällä kertaa ruudulle ponnahtivat nämä:

http://www.rupuranta.net/weblog/filet/090728/

http://www.rupuranta.net/weblog/filet/100128/

http://www.rupuranta.net/weblog/filet/090516I/

Eeralan kuvissa on tunnelma, maailma ja maailman tarina. Kilpailun sääntöihin ne eivät sovi eivätkä toimisi kirjan sivuilla. Mutta miksi luontokuvakilpailu nykyaikana pitäisi  sovittaa ainoastaan printtituotteisiin? Yksi sarjoista voitaisiin pyhittää ruudulla esitettäville  ja toinen tekstein selitetyille kuville. Tekstin ja kuvat yhdistävään sarjaan voisi osallistua yksin tai parina.

Jotain uutta joka tapauksessa olisi keksittävä. Täydellisestä ja sisällöttömästä olisi päästävä rosoisempaan ja sisällökkäämpään. Tällä hetkellä kilpailua ohjaavat muotimaailman oikut ja filosofia. Somasta tehdään teennäinen niin kuin tässä videossa:

 

 

 

 

 

P.s. Tämänvuotinen suosikkini Vuoden Luontokuvaksi on Antti Vuorelan Linnut. Kallion varjot muistuttavat kivikautisista kalliopiirroksista, kun auringossa kylpevä lintu taas edustaa nykyisyyttä. Sama lintu, eri ajat, sama luonto. Kuvassa on monenlaisia siirtymiä, kaaria.

Parikolmetonnia