Etusivu

Siyliöllä hiihdellen

Siyliö on pieni joki Savukosken kunnan länsilaidalla. Se on vain noin 30 kilometriä pitkä mitattuna pisimmästä latvahaarasta, joka alkaa pienenä ojana Kontoittelemanmurustan alta. Joki virtaa lähes koko matkansa asumattomassa erämaassa halki suurten aapojen. Se ohittaa nyt jo tarunhohtoisen Vintilänkairan länsipuolelta. Sen varrelta voi ihailla yli 400 metrin korkeuteen kohoavaa Siyliövaaraa, joka on osittain säästynyt hakkuilta. Muutenhan aapojen rantametsät ja jänkien keskellä olevat saaretkin ovat joutuneet valtion metsätalouden tehotuotannon uhreiksi. Siitä kertoo jo vanhan uittotammen vähät jäänteet ja paljon uudempi joen ylittävä silta ja metsäautotie. Vasta lähestyttäessä joen suupuolta alkavat rannoilla hiljalleen mataliksi painuvat niittyladot muistuttaa kulkijaa seudun vanhasta elämänmuodosta. Vähän ennen kuin joki laskee Arajärveen, se ohittaa ainoan  rannalleen rakennetun talon, jonka jänkäsarat on raivattu jokeen asti. Siyliö saavuttaa Arajärven syvänä hiekkapohjaisena jokena. Joen laskukohta on järvenpuolella hiekkamatalikkoa, jossa ei varsinaista väylää ole, mutta veneellä kuljettava kuitenkin.

 

Siyliön varren kuusikkoa

 

Hiihtelin Syliön alajuoksun varsia maaliskuun lopulla. Keli oli juuri ja juuri hiihtäjän kantava, kun hiihti leveillä ja pitkillä suksilla. Moottorikelkalla oli turha yrittää ajella. Lumi ei sitä kantanut, vaan kelkka mursi ohuen kantavaksi tiivistyneen kerroksen ja tipahti jauhomaiseen lumihöttyrään, jossa ei etenemään päässyt. Minulle kyllä tämäkin keli sopi, sillä minähän suksineni pääsin mihin tahdoin. Minä tahdoin katsella hangelle ilmestyneitä jälkiä ja kuunnella pikkukäpylintujen laulua. Ja näitä onneksi piisasi.

Laskin joelle saroilta ja lähdin hiihtämään jokea ylöspäin mateenpyytäjien kelkkatietä pitkin. Kelkkatola on taivaanlahja joella, sille jäänpäällä on paljon vettä, eikä hiihtämien muuten onnistuisi. Hiihdettyäni vain vajaan sata metriä tuli joelle ketunjälki. Kettu on kaivanut kolme kuoppaa lumeen noin kymmenen metrin välein. Ihmettelen, mitä varten. Sitten hoksaan, että kettuhan on viisas, se on käynyt juomassa joella. Miten se lie keksinyt, että kun kaivaa kuopan lumeen vesillä olevalle joelle, niin kuoppa täyttyy vedellä, ja siitä voi juoda. Olisikohan se älynnyt asian, kun on jalat joskus kastuneet tällaisessa paikassa? Juotuaan kettu oli noussut vastarannalle.

Jatkoin hiihtelyä joella ja tulin Leviäänsuvantoon. Sen yläpuolella on pieni niva, joka on osin auki läpi talven. Huomaan jotain epätavallista törröttävän hangesta nivan yläpuolella. Pysähdyin ja yritin äkkiä päättää katsonko kiikarilla vai zoomaanko kameralla. No, menihän tuumatessa aikaa sen verran, että mustalta näyttävä törröttäjä katosi salaman nopeasti hangen alle. Missasin siis hienon kuvausmahdollisuuden. Harmitti! Ehkä toista samanlaista tilannetta ei tule vuosiin. Hiihdin nivalle ja siellä hangessa oli minkin jälkiä. Paikassa, jossa äsken oli se tähystäjä, oli nyt vain pienehkö reikä. Mutta törmällä oli paljon minkinjälkiä. Olikohan yksi eläin ehtinyt ne kaikki juosta? Ilmeisesti. Eihän sillä muutakaan tekemistä ollut, kuin etsiskellä sopivia kalastus- ja metsästyspaikkoja.

 

Minkki osaa liukua myötäleissä

 

Matkani jatkui vielä joella, ja hetken päästä käpylintupari lensi yli joen. Niistä toinen jäi istumaan törmällä olevaan koivunpökkelöön. Se oli naaras, joka esitti pökkelön latvasta pienen klip-klip-siri-siri-sonaatin. Tuota samaa laulua tulvi taukoamatta läheisestä kuusikosta. Hiihdin vielä vähän ylemmäs jokea. Tulin paikaan, jossa orava oli juoksennellut edestakaisin yli joen moneen kertaan. Taisi niillä jo olla lisääntymispuuhat mielessä, kun on niin runsas kuusensiemenvuosikin käsillä.

 

Pikkukäpylintu taisi bongata minut

 

Nousin joelta törmälle, ja päätin hiihtää läpi kuusikon. Heti törmällä oli jäniksenjäljet. Ei sillä mitään hoppua lie ollut, koska jälkien väli oli tosi lyhyt. Kuusikko on jänkäsaareke, joka on säästynyt hakkuulta. Siellä kasvaa paitsi isoja kuusia myös sekametsää, jonka suojissa viihtyy monenmoista vipeltäjää. Heti metsänreunassa näinkin riekon jäljet. Ehkä pari riekkoa oli siinä juoksennellut hankeen taipuneiden koivujen alla. Riekkoja on tänä vuonna vähän, ja siksi olenkin iloinen tästä jälkihavainnosta. Ihan lähellä riekkojen juoksentelupaikkaa oli metson hakoamispuu. Hakoamispuut ovat sellaisia vähän kärsivän näköisiä harsuuntuneita mäntyjä. Niitä ei talousmetsistä juuri löydy, sillä niitä ei hakkuissa säästetä. Hakoamispuut huomaa parhaiten niiden tyvellä olevista roskista ja metson ulosteista. Tässä puussa oli hakoiltu vasta.

 

Riekkojen jälkinauhoja

 

Retkeni jatkui ja seuraavaksi näin edellisöiset näädänjäljet. Se olikin kolunnut kuusikkosaaren tarkkaan, sillä sen jäljet tulivat vastaani useasti. Myös kärppä oli kuusikossa asustellut, mutta sen jäljet olivat jo vähän vanhemmat. Kuusikossa oli paljon käpylintuja. Ne lentelivät levottoman oloisesti ja aina niistä joku oli innokas laulamaan. Myös lapintiaispari näyttäytyi touhukkaana ja tiittiäen.

 

Näätä oli kulkenut puuntyveltä toiselle

 

Kun palasin takaisin joelle ja autolle näin vielä korpin, joka lentää viuhtoi melko matalalla, mutta otti välittömästi korkeutta kun huomasi minut. Tämä oli taas mukava hiihtoretki ja tänne palaan taatusti vielä monta kertaa.

 

Eila Ylilokka

http://www.eila.suntuubi.com/?cat=1