Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Saariselkä Retkeilyopas ja kartta

Päivää ennen ensimmäistä retkeäni Saariselälle sain käteeni Saariselkä Retkeilyopas ja kartta -kokonaisuuden, ja pääsin testaamaan pakettia heti käytännössä. Lähdin matkaan Kiilopäältä ja kuljin muutaman päivän pyörylän kohti etelää ja päätin retkeni Saariselälle. Kokemukseni oppaan tarjoamasta alueesta on siis hyvin rajallinen, mutta en huomannut yhtään virhettä tai ristiriitaa retken ja oppaan tietojen välillä. Aiemmasta retkestä alueen itäpuolelle on kulunut paljon aikaa, silti sitä aluetta koskevat tiedot vaikuttvat täsmällisiltä.

Retkeilyopas on jaettu seitsemään eri aihepiiriin:

  • Reitit ja retkeilypalvelut,
  • Luontokohteet, johon on kerätty luontonähtävyydet,
  • Kultakohteet,
  • Sotamuistot,
  • Savottojen jäljet,
  • Kulttuurikohteet sekä
  • Tuvat, kodat ja laavut.

Suurin osa oppaan ja kartan kattamasta alueesta kuuluu Urho Kekkosen kansallispuistoon, mutta mukana ovat myös Saariselän matkailukeskuksen, Kiilopään ja Tankavaaran lähikohteet sekä Sompion luonnonpuisto. Kyseessä on siis varsin kattava tietopaketti, mutta silti napakka ja hyvin kirjoitettu. Kirjoittajan oma innostus alueeseen ja retkeilyyn kuultaa tekstistä, into tarttuu. Hän on vieraillut jokaisessa esittelemässään nähtävyydessä.

Retkeilyopas on sopivan kokoinen, vaikka siinä onkin 109-asiasivua, kolme mainossivua ja 250 eri vierailukohdetta, sopii se hyvin rinkan taskuun eikä tunnu liian isolta kantaa mukanaan. Oppaan taitto on varsin mainio hyvässä valossa, eri aihepiirit ovat oppaassa eri väreillä. Marraskuun hämyssä ja päälampun himmenevässä valossa aikuistuva retkeilijä tuskaili värien kanssa, ehkä lovetus oppaan laidassa olisi ollut parempi pimeän ajan ratkaisu. Kirjaisinkoko on aika pieni, mutta toisaalta se on mahdollistanut kompaktin koon. Oppaassa on paljon riittävän hyviä kuvia, joilla on lisäarvoa kokonaisuuden kannalta. Kansien pintakäsittely hylkii vettä, mikä lisää oppaan käyttöikää ja -mukavuutta.

Kartan mittakaava on 1:50 000, mikä on varsin sopiva tarkkuus retkeilijän kannalta. Joitain isoja irtolohkareita ei oltu merkitty karttaan, mutta ei niitä löytynyt Karttapaikaltakaan. Kartta on kaksipuolinen ja sopivan paperilaadun ja -paksuuden vuoksi helpompi käsitellä esimerkiksi uuteen Muotkatunturit 1:50 000 ulkoilukarttaan verrattuna. Karttaan on merkitty kohteet värisymbolein ja numeroin. Symbolien tarkat värit jäivät muutoin kuin hetken viivähtävässä keskipäivän valossa tai kämpässä lampun alla näkemättä. Karttaan on painettu myös seudun kesä- ja talviretkeilyreitistöt palveluineen ja taukopaikkoineen.

Oppaiden ongelma on, että ne vanhenevat. Monet ulkomaiset retkeilyoppaiden kustantajat ovat ratkaisseet ongelman kertomalla kotisivuillaan mahdollisista muutoksista. Toivottavasti tämä käytänne tulee myös meille Suomeen.

Kokonaisuutta on helppo suositella sekä pidempiä retkiä tekeville kuten myös päiväretkeilijöille suunnitteluavuksi sekä oppaaksi tutustua alueisiin ja niiden historiaan lähemmin.

 

Saariselkä Retkeilyopas ja kartta
Joel Ahola
Karttakeskus 2011
Opaskirja 12 x 22 cm
Liimasidottu, 112 sivua
Kartta 79 x 86 cm, kaksipuolinen, taitettu
ISBN 978-951-593-437-6

Tuotteen voit tilata täältä



 

Maria Haakana

http://www.duottar.net/