Etusivu

Lounais-Suomen retkeilyopas

Joel Ahola on kolunnut Lounais-Suomen ja Satakunnan retkeilyalueet läpikotaisin vaivojaan säästelemättä ja sydämellä. Kirja on runsaudensarvi täynnä reittejä joihin voi tutustua patikoiden pyöräillen, meloen, hiihtäen tai lumikenkäillen. Liikuntarajoitteisiakaan ei ole unohdettu. Kaikki pyörätuolilla ja lastenrattailla kuljettavat polut on esitelty niin, että niihin voi turvallisin mielin lähteä. Kirjassa esitellään elämyskohteita resiina-ajelusta Unescon maailmanperintökohteisiin. Opaskirjan yli 60 karttapiirrosta antavat hyvän kuvan reitin palveluista, pysäköintipaikoista, laavuista ja tulipaikoista, vedenottopaikoista sekä merkittävistä nähtävyyksistä. 80 retkikohdetta koostuu eripituisista poluista jotka muodostavat laajojakin kokonaisuuksia myös haastavampiin vaelluksiin yöpymisineen.

Aholalta ei ole jäänyt huomaamatta pienetkään asiat, vaan kaikki luonnosta ja polkuun liittyvästä historiasta on mukana. Aholan kerronta innostaa tutkimusmatkalle kylänraiteille, aistimaan kulttuurihistoriaa ja salomaiden hiljaisuutta. Mitä kaikkea löytyykään hänen henkilökohtaisen lempipolun varrelta, koenko metsän tai nuotion loimun samoin kuin hän. Väistämättä tulee mieleen, kuinka paljon oman lähialueen poluista on vielä löytämättä. Erityisesti ilahduttaa Aholan asenne varusteisiin, retkille riittää asialliset säänmukaiset varusteet.

Mainio kirja vaikka kotiseutuoppaaksi.

 

 

Joel Ahola 
Edita Publishing Oy, 2009
ISBN 978-951-37-5132-6
292 sivua

Oppaan voit ostaa täältä.

Tuire Jalaskoski