Lehti 1/2012

Kuikka, alkulintu


Kuikka-kirja on valokuvaaja, kirjailija, biologi Mauri Leivon viides kirja. Aikaisemmin hän on julkaissut: Nuuksio – miljoonan ihmisen erämaa (2003), Lintujärvi (2006, Vuoden luontokirja), Kevätmuutto (2009) ja Savanni hengittää (2010). Kuikka-kirjaa Mauri Leivo kertoo leikillisesti tehneensä 40 vuotta. Ensimmäisen kosketuksensa kuikkaan Leivo sai pikkupoikana retkillään Tuupovaaran Loitimojärvellä. Nuoruusvuosina Outokummussa Juojärven mökillä jokakesäiset kuikkien tarkkailut olivat hänen mielipuuhaansa. Ja viime vuosina hän on seurannut kuikkia Itä-Uudellamaalla omalla Kuikkajärvellään. Joka kesä Mauri Leivo palaa kuin muuttolintu Juojärven mökille tervehtimään lintuystäviään.

Kirja on ensimmäinen pelkästään kuikasta Suomessa julkaistu kirja. Kuikka on miljoonia vuosia vanha lintu, alkulintu. Utsjoen Vetsijärveltä (Sujalan kaivauksissa) on löydetty 10000 vuotta vanha kuikan luunkappale. Outokummusta Lintutorni-nimisestä paikasta löydettiin kuikkaa esittävä kivikautinen saviveistos. Kuikasta, pyhäläisesta, on paljon kansantarinoita. Sitä pyydystettiin paljon, vaikka lihaa ei kummoisena pidetty. Vasta 1962, Maurin Leivon syntymävuotena, kuikka rauhoitettiin. Nyt pesiviä kuikkapariskuntia arvioidaan olevan Suomessa n. 12000 ja lisäksi joitakin tuhansia joutokuikkia, poikamieskuikkia.  Äskettäin BirdLife Suomen teettämässä Rakkain mökkilintumme  -äänestyksessä kuikka osoittautui ylivoimaisesti suosituimmaksi linnuksi. Miten tyhjä oma mökkijärvemme olisikaan ilman kuikkia!

Kirjassa on runsaasti tietoa kuikan historiasta, elintavoista, pesinnästä ja muuttomatkoista. Teksti on kotoisaa, ilmeikästä itäsuomalaista kerrontaa. Ilahduin monista ilmaisuista, kuten: ape, kuikelo, morsmaikku, sintti,  rötkähtää, muina kuikkina, kuikkien valtakunnassa kaikki hyvin. Mauri Leivo taitaa kuikkien kielen. Hän oppi myös erottamaan kuikat toisistaan, kun hän tarkkaili kuikkaparia omalla Kuikkajärvellään. Kirjassaan hän kertoo Vienosta, Kaunosta ja Kaapo-poikasesta. Tarina on hellyttävä. Loppukesästä kun Vieno ja Kauno vieroittavat poikastaan, kirjoittajan mieltä kalvaa suru. ”Tiedän ettei luonnossa ole varaa hempeilyyn, asiat on hoidettava ajallaan. Poikasten vieroituskin koituu viime kädessä niiden itsensä hyväksi. Silti jotenkin säälin Kaapoa... On vaikea olla inhimillistämättä kuikkia.”

Kuvauksia varten Mauri Leivo rakensi lautan, jonka päällä oli kiveä muistuttava myhkyrä. Lautalla maaten, kiven suojassa, uimaräpylöillä potkien hän onnistui pääsemään hyvin lähelle kuikkia. Kuikat tottuivat häneen eivätkä välittäneet vähääkään. Kirjan kuvat ovat silmäähivelevän kauniita. On lähikuvia, usvaisia aamuyön kuvia, illanhämykuvia. Monissa kuvissa on saduntuntua, mystiikkaa. Yhä uudelleen ja uudelleen lepuutin silmiäni kirjan kuvissa. Paria kuvaa ihmettelin; niissä kuikka kelluu kuin muoviankka laineilla.

Mauri Leivo on lähtenyt kymmeniä, kymmeniä kertoja aamuyöstä, ennen auringonnousua, Kuikkajärvelleen kuikkaperhettä tarkkailemaan. Lopputuloksena on runollinen taideteos, joka on tehty suurella sydämellä, rakkaudesta kuikkaan.

”Jos ihminen ylittää kuikan sietokyvyn, sitä minä en anna anteeksi. En koskaan.”

 

Mauri Leivo: Kuikka, alkulintu, 172 sivua

Docendo 2012

ISBN: 978-952-5912-23-4

Liisa Koponen