Ympäristötaiteilija Leena Valkeapään Aalto-yliopiston Taideteollisessa Korkeakoulussa tekemä väitöskirja Luonnossa, vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa on retkeilijää ja luontoihmistä kiinnostava kirja; mehän käymme luonnon kanssa vuoropuhelua koko ajan.

Taidekasvatuksen alaan kuuluva, taiteellista ajattelua kehittelevässä kirjassa kirjoittajan näkökulmat luontoon ovat retkeilijän, asujan ja taiteilijan näkökulmat. Tutkimuksen innoittajana ovat olleet Käsivarren tunturiylänköjen näkymät. Tutkimus on vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään runojen, tutkijan puolison Oula Valkeapään tekstiviestien ja Johan Turin Kertomus saamelaisista -kirjan tekstien kanssa. Lisäksi on käytetty Turin ja Nils-Aslakin äidin Susanna Valkeapään piirroksia. Kaikki nämä kirjoittajat ja taiteilijat ovat saamelaisia. Sen sijaan tutkija on etelästä, ”etelän riuku”. Teemoiksi, joilla tarkastelee luontoa, Valkeapää on valinnut tuulen, ajan, tulen, poron ja ihmisen.

”Taiteellinen ajatteleminen on kokemuksellisen lähestymistavan etsimistä, ainutlaatuisuuden korostamista, lumoutumista ja itsensä alttiiksi asettamista.” Tämä kokemus on yksittäisen ihmisen kokemusta, tutkijan kiinnostus on siinä, miten kertojat ovat kokeneet oman maailmansa ja miten tutkija sen kokee. Näkökulma on siis yksilön, ei yleinen.

Nils-Aslak Valkeapään runojen innoittaja ja lähde on luonto. Hän ei kirjoita luonnosta, vaan luontoa ja elämän olemusta.

”Kuuletko elämän äänet
joen kohinassa
tuulen henkäyksessä

Se on kaikki mitä aion sanoa
se on kaikki”

Tuulella on suuri merkitys kalojen, porojen ja ihmisen elämään ja luonnon tapahtumiin. Tuulen voimassa näyttäytyy luonnon jatkuvasti muuttuva olemus. Tuuli jopa vaikuttaa maailmankuvaan.

”Tuulen oma olen
mutta silti elän
ja se on kai elämän tarkoitus
elän tänään
nyt ja tässä
ja jos se on mahdotonta
niin en elä enää huomenna

Niin ja mitä sitten”

Poroelämässä poronhoitajalla on henkilökohtainen suhde poroihinsa, hän pitää tokkaa koossa, suojelee laumaa ja yksilöitä. Tietysti myös käyttää poroja hyödykseen. Aikakin on luonnon tapahtuma. Tulia on monenlaisia: kotituli, kämppätuli, kotatuli, laavutuli ja tuli tunturissa. Tuli puhuu:

”...katsomme kaksin
tulen tarinoita”

Lapin maisema näyttää yksitoikkoiselta. Kuitenkaan maisema ei ole autio, ihminen ei ole siellä yksin, kun tuntee luontoa, sen historiaa, elämää siellä. Emme ole koskaan tunteneet yksinäisyyttä vaelluksella Lapissa, kaipausta toki. Viime elokuussa Näkkälän tuntureilla matkalukemisena ollutta Elsa Vuontisjärven kirjaa Proksinvainiot lukiessa tulivat tutuiksi tunturit, järvet, joet ja laavupaikat. Tuntui kuin Proksin Antti olisi ollut mukana, istunut ja joikannut samoilla tulilla.

Luonto on poroelämässä koti ja maa on elinehto, sen kanssa on elettävä sopusoinnussa. Uhkana ovat turistit, virkamiehet ja tekniikka, jotka rikkovat maan, poron ja ihmisen kokonaisuutta. Luonto korjaa ihmisen jäljet, kotasijat kasvavat umpeen, tulipaikat katoavat. Tämä korjautuminen on elinehto. ”Jos luonto ei olisi peittänyt ihmisen jälkiä, täällä ei asuisi pirukaan”, sanoi vanha saamelainen.

On harmi, ettei lukija osaa saamea. Nils-Aslak Valkeapään runot pitäisi vielä mieluiten lukea ääneen, silloin kuulisi runojen soinnin, jopa joiun. Me suomalaiset lukijat tunnemme Valkeapään runoja huonosti myös siksi, että hänen kirjojaan on suomennettu vain kaksi. Valkeapään runoja on sävelletty ja niitä ovat levyttäneet mm Mari Boine ja Niko Valkeapää.

Väitöskirjalta lukija odottaa lopuksi tutkimustuloksia. Leena Valkeapää kirjoittaa, ettei hän ole asettanut hypoteesia eikä näin ollen varsinaisia tuloksiakaan voi olla, vaan tutkimus kasvaa sana sanalta sisälle Nils-Aslakin tuotannon maailmaan, ja on ilmiöiden kokemuksellista kuvausta. Kirjan alkuosa, johdanto ja taustatietojen esittely on hyvin perusteellinen ja pitkä. Kiinnostavimpia ovat retkeilyä käsittelevät osat ja kirjan pääluku Luonnossa. Nils-Aslak Valkeapään runoihin tutustuminen on antoisaa, Oulan elämän kuvaukset värittävät teosta mainioksi kokonaisuudeksi, joka valottaa tunturiylänköjen ihmisten elämää ja ajatuksia.

”Kotini on sydämessäni
ja se kulkee mukanani”

Kirja ei vain ole mielenkiintoinen väitöskirja vaan eräänlainen meditatiivinen ovi tunturiylänköjen maisemiin. Kirjan kuvitus yhdessä runojen, tekstiviestien ja kirjoittajan näkökulmien kera juttelevat lukijan ylös tunturiin tuuleen, avaruuteen ‒ perille.

”Olla
ja unohtaa
että on”

 

Luonnossa, vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa, 288 sivua

Maahenki 2012

ISBN 978-952-5870-54-1

Maria Haakana ja Matti Koponen

Nils-Aslak Valkeapää lukee runojaan ohjelmassa Tuuli käy läpi sydämein