Etusivu

Kaamoksen kuvat

Matka Inarin kaamokseen alkaa villapaitojen pakkauksella matkalaukkuun. Sitten otetaan karvahattu ja tumput sekä lämpöiset toppakengät ja siirrytään junalla ensimmäinen etappi. Matkaa jatketaan lentokoneella ja vielä uudestaan lentokoneella Ivaloon, kunnes Ivalossa siirrytään taksiin ja vihdoin ollaan perillä Inarissa. Matkan varrella on joukkoon liittynyt ystäviä, ja kaikki kohtaamme jälleen tällä perinteisellä tammikuun reissulla.  Olemme valmiita, kolmen päivän elokuvamatka alkuperäiskansojen parissa voi alkaa.

Skábmagovat on elokuvafestivaali Inarissa, tämä neljästoista kerta juhlisti erityisesti saamelaisen elokuvan 25-vuotista taivalta. Skábmagovat-tapahtuman pääjärjestäjä on Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry. Muita järjestäviä tahoja ovat Saamelaismuseo Siida ja Luontokeskus, Skábma-elokuvakeskus / Suomen Saamelaiskäräjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa YLE Sápmi, Inarin kunta ja Norjan Kautokeinossa toimiva International Sámi Film Centre.

Tänä vuonna myös saamelaisten uusi kulttuurikeskus Sajos toimi elokuvien näyttämöparina yhdessä Siidan kanssa. Tyylikkäät uudet ja suuremmat tilat olivatkin tervetullut kehitys tälle tapahtumalle. Festivaalin ulkoiset puitteet ovat siis mainiossa kunnossa. Juhlan kohokohdaksi muodostuu aina kuitenkin hieno iltanäytös ulkona, Revontuliteatterissa, joka on kokonaan lumesta ja jäästä valmistettu.

Meidän pienelle ja haltioituneelle ystäväjoukollemme reissusta tammikuiseen Inariin on muodostunut perinne, jonka jälkipuintia kestää pitkään keväälle ja kun syksy saapuu alkaa jo uuden tapahtuman odotus. Viikonloppu elokuvia aamusta iltaan, huolellinen ohjelmiston suunnittelu, kuinka saisikaan mahdollisimman paljon elokuvia katsottua. Välillä on pakko hellittää, kun aamulla tajuaa, että kaikkien haluamiensa elokuvien katsominen vaatisi vähintään eväiden kuljettamisen mukana ja myöskin hetkeksi jakautumisen kahteen eri katsomoon. Onneksi osa elokuvista näytetään kahteen kertaan, eri näytännöissä.

Näytännöt muodostuvat teemoihin liittyvistä kokonaisuuksista. Tänä vuonna valikoimaa oli noin 60 filmin verran, mukana niin pitkiä kuin lyhyitä elokuvia. Tarjolla koko elokuvataiteen kirjo, musiikkivideoita, huumoria, dokumentteja, kokoillan elokuvia – nykytuotantoa ja historiaa. Erityisenä teemana oli tällä kertaa taiwanilaisten alkuperäiskansojen elokuvat, festivaalista onkin tullut tärkeä foorumi kaikkien alkuperäiskansojen tarinoille ja nykypäivän puheelle. Elokuvia oli lisäksi mm. Kanadasta, Amerikasta, Filippiineiltä ja Brasiliasta.

 

Kozzsäpligij rávhu - Sopulien rauha, maailman ensi-ilta, Inarinsaamenkielisten koululaisten lyhytelokuva


”Jos fiktioelokuvan ensisijainen tehtävä on viihdyttää, on dokumenttielokuvan tehtävänä nähty myös tiedon jakaminen, ymmärryksen lisääminen, valistaminen, kasvattaminen, väittäminen, todistaminen ja keskustelun herättäminen. Dokumenttielokuvia ei tehdä  tyhjiössä vaan parhaimmillaan ne haastavat, kysyvät, kyseenalaistavat, kritisoivat, kommentoivat ja jäsentävät omaa aikaansa ja ajan ilmiöitä.” Minulle nämä festivaalit ovat olleet henkinen patikointi uusiin kulttuureihin, uusiin näkemyksiin ja kokemuksiin. Joka vuosi on jotain uutta syttynyt ja jäänyt liekiksi palamaan.

Elokuvat vaikuttavat samalla tavalla kuin luonnossa oleminen, irrallaan arkipäivästä ja mieli avoinna uuteen seikkailuun, suuria tunteita. Kyyneleistä vaihdetaan pian jo nauruun. Kysymyksiä nousee pintaan ja vastauksia haetaan yhteisissä keskusteluissa ystävien kanssa, vastauksia, joita ei välttämättä ole olemassa. Intiaanien legendasta kertova dokumentti mietityttää yhä parin vuoden jälkeen. Näkisinpä sen uudelleen, voisinpa näyttää sen muillekin…

Näytökset  ovat kolmen päivä kielikylpy. Ensimmäinen käyttökieli on saame, juontajat puhuvat vasta sitten suomeksi, tai ei ollenkaan suomeksi, koska yleisö on myös kansainvälistä ja silloin puhutaan toisena kielenä englantia. Elokuva voi olla saamenkielinen tai norjankielinen ja tekstitetty englanniksi, tai elokuvassa puhutaan englantia ja se on tekstitetty saameksi. Jos näin käy, että kielten sekamelska sekoittaa pään niin sitten vain todella katsoo kuvakieltä, kyllä siitäkin ymmärtää oleellisen.

Tänäkin vuonna koettiin hienoja hetkiä, yksi niistä oli Nils Gaupin elokuva Tiennäyttäjä, joka on ollut myös Oscar-ehdokkaana. Elokuva perustuu ikivanhaan suulliseen tarinaan, jossa julma tsuudien joukko tappaan erään perheen ja muut saamelaiset joutuvat pakenemaan jäämeren rannalle.

Ohjaajien vierailut ja haastattelu ovat aina mielenkiintoisia – Johannes E. Kalvemon tuotantoa esitteli myös aiheesta gradun tehnyt Anne Kirste Aikio. Ohjaajan tuotannosta nähtiin kaksi dokumenttia, jotka keräsivät suuren Sajoksen katsomon täyteen. Maaksi sinä olet jälleen tuleva –dokumentti kertoo Koutokeinon kapinan jälkeisestä ajasta. Kapinassa teloitetun kahden miehen maalliset jäännökset päätyivät lasivitriiniin maailmalle. Omaisten sitkeän työn seurauksena ne haudattiin maaemoon, johon ne kuuluvat. Näin omaiset saivat rauhan.

Vakavista tunnelmista heittäydyttiin pian jo toisiin maailmoihin kun Anne Kirste Aikiokin pukeutui Märkiin säpikkäsiin ja Suvi Westin kanssa he kertoivat tv-sarjansa uudet kuulumiset.

Illalla istumme kuunsirpin loistaessa Revontuliteatterin porontaljoilla vuoratuilla penkeillä. Katsomo on täynnä iloisia ihmisiä ja tunnelma on lämmin, vaikka pakkanen paukkuu. Näytöksen alkua odotellessa on aikaa katsella ja jutustella, vaihtaa sana viereisen tuntemattomankin ihmisen kanssa. Odotamme juontajia paikalle, festivaalin johtaja Aslak Paltto on jälleen paikalla komeassa saamenpuvussaan. Juontajat uhkuvat hyvää tunnelmaa ja saavat hymyn katsojien huulille. Nappailemme valokuvia ja kippistämme pienet kaakaot termospullosta.

Lyhytelokuvien kavalkadi pitää otteessaan. Aplodien jälkeen töpötämme kohti Sajoksen lämmintä konserttisalia. Illan yön puolelle päättää Ulla Pirttijärven konsertti, matka joikujen maailmaan valokuvien kera. Itse suljen silmät ja kuuntelen kuinka joiku kertoo maiseman ja tuulen. Ääni aaltoilee pitkin tunturinkuvetta ja tunnen sen kuinka sudenjoiussa susi jahtaa porolaumaa.

Tammikuussa tavataan

Marita Vokkolainen