Turistivaelluksella Islannissa

Teimme reissun Islantiin suunnitelmissa vaeltaa Katlan ja Eyjafjallajökullin läheltä kulkeva Laugavegurinn -reitti. Ajankohta oli elokuussa 2012 ja matka alkoikin vaelluskamppeiden pakkauksen suunnittelulla, olihan edessä pitkästä aikaa keittimien, polttimien, puukkojen ym. sovittelu lentosäädösten mukaan kyytiin. Ei olisi kiva huomata keskellä tuhkaerämaata, että vaikkapa tulitikut puuttuvat. Menolennolla kaikki sujuikin hyvin: olimme saaneet bensakeittimen haihdutettua ja nuuhkittua riittävän bensattomaksi ja tyhjän polttoainepullon korkki oli ruuvattu saamiemme vinkkien mukaan auki siltä varalta, ettei se katoaisi matkatavaroiden tarkastukseen. Vaelluskengät läpivalaisuhihnalle, vain yhdet tikut päällä olevien vaatteiden taskuun (varatikut poistettiin tarkastuksessa toiselta matkalaiselta, toiselta ei) ja tyhjä vesipullo käsimatkatavaroihin. Mennessä myös sauvojen teippaamiseen tarkoitettu pakkausteippirulla pysyi laukussa.

Reykjavikin kentältä ajelimme tiheään (noin 15 min välein) lähtevällä lentokenttäbussilla kaupunkiin BSI-bussiasemalle, jonka vieressä olevalta huoltoasemalta sai ostaa bensaa, kaasua ja jopa spriitä retkikeittimeen. Millä tahansa keittimellä olisi siis pärjännyt etukäteisepäilyistä poiketen. BSI:ltä oli Reykjavikin keskustaan alle kilometrin kävelymatka ja itsepalveluhotelli Guesthouse 1912:ssa oli huone odottamassa. Majoitus Islannissa on kallista, tässäkin hotellissa 130 e/vrk, vaikkei edes aamiaista ollut tarjolla. Plussaa oli se, että omistaja asui pikkuhotellin kellarissa ja antoi meidän jättää kaupunkitavarat vaelluksen ajaksi säilytykseen portaiden alle.

Reykjavik on pieni kaupunki, jossa kaikki on lähellä eikä tungosta edes pahimpaan turistiaikaan ole. Vuorobussi lähtöpaikalle Landmannalaugariin lähti turisti-infon edestä lyhyen kävelymatkan päästä hotelliltamme. Liikennöitsijöitä on ainakin kaksi, Trex ja Reykjavik Excursions. Trexin bussin kaartaessa lähtöpysäkille alkoi hieman hymyilyttää, sillä kyse ei ollutkaan mistä tahansa Volvosta, vaan maastokuormurin alustalle tehty nelivetomersu. Kuskikaan ei ollut prässihousut sileänä köröttelevä setä ja tästä pystyimme jo aavistelemaan, millaista kyytiä on luvassa. Jonkin matkaa kaupungin jälkeen alkoivatkin vain (järeille) maastoautoille tarkoitetut tiet, joita pitkin ajeltiin maisemia katsellen useampi tunti. Varsinainen off road -osuus bussilla olisi edessä vasta paluumatkalla Thorsmörkistä Reykjavikiin. Sen verran maastobussikyyti pomputti jo menomatkalla, että rinkan ja teltan suojapussin kankaat hinkkautuivat rikki takakontissa olleen hiekan takia.

Landmannalaugarissa on luonnon kuumavesiallas, jossa voi käydä uimassa. Lähteestä oli löydetty joskus järvisyyhyä ja porukkaa oli paljon, joten se kokemus jäi väliin. Upeat höyryävät ja pulppuavat kuumavesilähteet ja värikkäät vuoristo- ja laavakivimaisemat reitin varrella alkoivat heti lähtöpaikalta. Erakkovaelluksesta ei voi ko. reitillä puhua: jokaisella tuvalla oli kymmenittäin telttakuntia ja tupien kymmenet vuodepaikat käytännössä täynnä. 1100 ISK:n maksu per henkilö maksettiin tupaisännälle teltallakin yövyttäessä; tuvassa yöpyminen olisi ollut kalliimpaa. Vastineeksi sai telttapaikan, vesivessan ja puhdasta vettä. Suihkuun olisi päässyt muutamaksi minuutiksi erillistä 500 ISK:n maksua vastaan osalla tuvista. Reitillä ei saa retkeillä ominpäin kauden ulkopuolella mm. yllättävien sääolosuhteiden takia. Myös juomaveden saaminen saattaisi tulla omatoimiretkeilijälle ongelmaksi. Reitille järjestetään myös täysin huollettuja retkiä, mutta hyvin toimii myös ruokien pakkaaminen itse mukaan. Kahluita on reitillä joitakin ja lyhyet nousut ja laskut ovat osin jyrkkiä. Matkan voi taittaa kahden tai kolmen yön taktiikalla ja maisemat vaihtuvat tuhkaerämaasta ja jäätiköistä kuohuviin koskiin. Tulivuorituhkaa on kaikkialla – myös telttakankaissa ja kameranlinssissä. Sesongin aikana lämpötilat ovat päivällä 10-15 astetta ja säätila on vaihteleva.



Reitin pohjoispää kulkee noin 900 metrin korkeudessa

 

Kallioperä on pehmeää, joten pienetkin purot kulkevat syvissä uomissa

 

Päätepiste Thorsmörkissä luonto on vihreää ja puistomaista. Siellä on myös leirintäalue, ja pienen kävelymatkan päässä osin kuivuneen jäätikköjoen yli on toinen (Básar). Kummankin firman bussit Reykjavikiin lähtevät kummaltakin alueelta, tosin ainakin Básarista aamubussiin halutessaan tulee pyytää henkilökuntaa soittamaan kuskille, että ajaa sitä kautta. Reittiä on mahdollista pidentää yhdellä yöllä nousemalla päivänmatka Katlan ja Eyjafjallajökullin väliseen satulaan, varaamalla etukäteen sieltä tuvasta yöpaikan ja kävelemällä seuraavana päivänä alas Skogariin. Jos tälle reitille lähtee, kannattaa varautua omin juomavesin ja lämpimin vaattein, sillä kahden jäätikön välissä yli 1000 m:n korkeudella on kylmää ja myös kesällä voi sataa lunta.

Takaisin Suomeen lentäessä ei tietysti samalla tavalla ollut huolta kaikkien tarvikkeiden koneeseen saamisesta, kotiinhan oltiin tulossa ja kaupasta saisi tarvittavat tulevia reissuja varten. Tällä kertaa Reykjavikin kentällä käsimatkatavaroista katsottiin, että teippirulla ei ole sopivaa lentokoneeseen vietävää, ja se jäi sille tielle. Toki aivan järkeen käyvää, missään ohjeissa vain ei ollut teipistä mainintaa ja onneksemme menomatkalla ei ollut mitään ongelmaa.

Hakusanat: vaellus, Islanti, Laugavegur.

Teksti: Suvi Kuha, kuvat: Mikko Puranen

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Linkit:

http://www.nat.is/travelguideeng/hiking_laugavegur.htm

http://www.mondo.fi/blogi/Satu%20Rämö

Kartta:

Hiking Map 4 - Landmannalaugar, Þórsmörk, Fjallabak - 1:100.000