Etusivu

Marraskuun opetus


Marraskuu  vehtaa edestakaisin. Se on ehkä vielä tai joko pian. Se on se kuukausi kun nautin pitenevästä syksystä ja odotan samaan aikaan jo tulevaa talvea.

Marraskuu ei osaa päättää, kimpoilen sen mukana.

Aiemmin sitä en sietänyt lainkaan. Mielestäni marraskuun olisi voinut poistaa kalenterista.

Pimeydessä rämmin, päivät ja viikot olivat selviytymistaistelua väsymyksen, nukkumisen ja arjen jaksamisen kanssa.

Jossain vaiheessa tuli pieni pilkahdus toivoa marraskuun tympeään olotilaan. Se oli kaamoksen reissu Hossaan, jossa marraskuu kääntyi joulukuuksi retken aikana. Se oli levollinen ja hidas retki luonnossa, metsässä ja vesien äärellä pimeässä ja hämärässä kulkien luonto muutti aistimuksia. Pimeässä olivat tuoksut, tuli veden tuoksu, tuli suon tuoksu. Kuuli lintujen lentoon lähdön ja kuuli kosken kohinan. Näkökenttä oli pieni otsalampun valossa tai hämärässä ilman valoa kulkiessa näki vain maiseman, yksityiskohdat eivät erottuneet. Jalka tunnusteli lumen alla olevaa maastoa. 

 




Muistan elävästi vieläkin tiettyjä tuoksuja matkan varrelta, muistan kuinka tunsin lämpötilan muuttumisen maastokohteiden mukaan. Muistan ne pitkät makeat unet, jotka Kukkurin autiotupa tarjosi.



Matka marraskuussa Latviassa, Jurmalan lomarannoilla antoi lisärakkautta marraskuuta kohtaan. Kävelyretket autiolla hiekkarannalla, marraskuussa kun merituuli on kylmää ja aallot korkealla, siellä koin vahvoja tunnelmia, luopumista. Sitä kun tekee tilaa uudelle, heittää joutavat pois.

Tuostakin retkestä on jo pitkään, mutta sekin oli alkusoittoa lauluille, joita marraskuun kanssa laulelen.




Laulan ilolaulujakin, tanssin sen aalloilla, komppaan kurakengillä lätäköissä.

Olen löytänyt marraskuun metsistä ja vesiltä. Siellä se on löydettävissä. Kun kaupungissa on rumaa, rumaa ja vielä kerran rumaa kuraa olen sitkeästi lähtenyt pois. Vuorotyö on auttanut näkemään marraskuussakin auringon, nousut ja laskut. 

 

 



Sateisenä päivänä olen nähnyt syvän vihreänä hehkuvan sammaleen ja kuullut täydellisen hiljaisuuden. On aika vetää henkeä.
Laskea kierrokset alas, tyhjentyä kuin luontokin.

Kun marraskuusta selviää on uuden hiljaisen kasvun aika.

Selkeästi viime vuosina minun vuoteni vaihtuu marraskuun lopussa. Tänä vuonna lumi tuli marraskuun loppuun, se on uuden ajan lumi. Tulee talvi, jää, sukset ja potkuri ja taas kalaretket. Talvella kevät alkaa ensimmäisestä lokista helmikuussa. Sitten mennään vauhdilla kohti uutta marraskuuta, enkä yhtään sitä enää pelkää. Menen metsään.

Marita Vokkolainen