Kokemuksia ahkioista

Tietoja
Kategoria: Varusteita
Julkaistu: 13.05.2014 18:11
Kirjoittanut Jouko Koivu

Tavaroiden kuljetus on pohtimisen arvoinen asia. Osa kantaa rinkkaa, osa vetää ahkiota. Jos on oikein huono keli, uusi kostea upottava lumi tai jyrkkäpiirteinen maasto, ahkio voi tuntua ”ähkiöltä”, mutta tasaisella maalla siinä kulkee helposti 90 kg tavaraa. Toisaalta ahkioon voidaan panna sen vuoksi turhaakin tavaraa. Lepotauolla voi ahkion päällä istua suksia irrottamatta ja pieni lepo koittaa heti kun pysähtyy. Toisin on rinkkaa kannettaessa.

Pulkka
Yllätyksekseni näin pulkkia käytössä ulkomaalaisilla 2014 maaliskuussa Saariselällä, jossa Tunturikerho Kumpen talvivaellusviikko toteutettiin. Heillä oli kevyt reppu selässä ja painavampi tavara pulkassa. He kehuivat systeemiä hyväksi ja voi ollakin mukavampi kuin iso ahkio.

Oma kuvitelmani oli aluksi 1980-luvun alussa, että ahkio voi olla risukoissa ja rinteillä hankala, joten teimme talvivaelluskaverini kanssa rinkkapulkat, jotka voi nostaa selkään hankalissa paikoissa. Virikkeen saimme jostakin erälehdestä. Pakattu rinkka sidottiin lasten peruspulkkaan selkäpuoli ylöspäin ja suojattiin kankaalla. Pulkassa oli vetovyö ja aisat, jotka voi käännellä kasaan siksi aikaa, kun rinkkapulkkaa kannetaan. Koko systeemin sai myös helposti matkustuskuntoon ja olisi ollut helppo nostaa vaikka junan hyllyyn tinkan tavoin. Henkilöauton takakontti ei tullut edes täyteen kahdesta vaelluspulkasta (Kuvat 1 ja 2).

Pulkka oli nähtävänä myös 1985 Raahen Ladun tilaisuudessa, jossa aiheena oli talviretkeily. Kolme vuotta myöhemmin pidin Vihannissa retkeilyiltoja, kun siellä viriteltiin vaelluksia Lappiin. Talviretkeilyillassa näytin pulkkaa ja vaikka valmiita ahkioita oli kaupan, niin asia kiinnosti kovasti ja kuulin, että paikallisen paloaseman tiloissa oli tehty useita samanlaisia virityksiä. Pulkkaan pystyi lisäksi tilaamaan valmiit jalakset, jotka oli tehty galvanoidusta pellistä ja kiinnitykseen riitti yksi ruuvi jalaksen keulaan. Ne suojasivat hyvin pulkan omia muovijalaksia. Vanhoja suksisauvaputkia löytyi mukavasti aisoiksi, kuten myöhempään ahkioonkin. Alumiinisesta asennusputkesta väänsin etukaaren sähköliikkeen vieterin avulla, joka esti putken litistymisen. Etukaareen ja toisiinsa aisaputket liittyivät asennusputken liittimillä. Leveähkön nahkavyön ostin vetovyöksi alennuksella jostakin nahkatavaraliikkeestä (Kuvat 3 ja 4). Sama vyö on yhä käytössä toisessa ahkiossa.

Systeemi toimi hyvin ja muidenkin kokemukset olivat melko hyviä, kun paino oli oikein tasapainotettu. Yleensä tuntureilla käydään ilman ahkiota, mutta esim. Aakenustunturille kapusimme kerran toisesta päästä kaikkien varusteiden kanssa ja 8 km:n selänteen hiihdettyämme laskimme toisesta päästä alas. Yläosa oli jäistä, mutta rinteillä oli ohut kerros pehmeää lunta kovan pinnan päällä. Kiipeäminen sujui hyvin, jyrkimmillä kohdilla haarakäyntiä tai poikittain kulkien. Koska aisat olivat kiinni vyössä, siitä oli helppo pyöräyttää aisat kyljen puolelle. Alaspäin mennessä laskimme edestakaisin mutkitellen, kuten ilman pulkkaakin tehdään.

Kokemuksemme oli, että pulkkaa ei tarvitse nostaa selkään tunturikäynnilläkään. Tuskin koskaan tulee hiihdettyä niin ryteikköisissä paikoissa ja niin vinoilla rinteillä, että pulkkaa on pakko kantaa. Tämän perusteella kokeilin, etten pane rinkkaa enää pulkkaan (painokin kevenee samalla 2 kg), vaan pakkaan tavarat kangaspusseihin ja sidon ne kiinni suojakangasta apuna käyttäen, mutta totesin, että tavarat on kuitenkin helpompi pakata tiiviisti kuitenkin rinkan avulla, koska pulkka on irtopaketeille liian pieni. Pulkka toimii hyvin, kun raskaimmat tavarat ovat pohjalla, eikä kuorma ole liian korkea tai laitapainoinen. Joissakin harvoissa kaltevissa paikoissa pulkka saattoi kääntyä kyljelleen, mutta tukevien aisojen vuoksi se oli helppo vetää suoraan. Pulkan vetäminen on helpompaa kuin rinkan kantaminen ylämäessäkin. Rakennepiirros on myös mukana (Kuva 5).

Pito- tai suomupohjat eivät pidä ylämäessä pehmeässä lumessa, mutta kovalla pinnalla ne toimivat melko hyvin. Suomupohja jarruttaa hiukan ja ”laulaa” kovassa vauhdissa, joten Kuusiston liukas Neverwax oli mukavampi, mutta sitä ei saa enää. Suomupohjaa olen hiukan höylännyt, joka paransi luistoa, mutta ei vienyt ratkaisevasti pitoa. Uudenlumen nuoskakelillä silikoni- tai jäänestoaineella pyyhkäisy parantaa luistoa ja estää lumen tarttumisen pohjaan.

Koska pulkan kantamista ei tarvinnut käytännössä edes ajatella, tuli tietysti mieleen, että vähän isompaa pulkkaa käyttämällä pakkaamiseen ei tarvita rinkkaa ja pakkaaminen pussien avulla on huolettomampaa. Vähän pitemmän, leveämmän ja laakeapohjaisemman pulkan tasapainottaminen ei ole pakatessa yhtä tärkeää. Aisat pitää siinäkin kiinnittää tukevasti keulaan. Kokemus oli hyvä heti 1991 huhtikuussa. Saman mallin mukaan tekivät pari kertaa mukana olleet partiolaisetkin oman ahkionsa.


Kuva 1. Pulkka selässä



Kuva 2. Pulkka kuljetuskunnossa



Kuva 3. 



Kuva 4. Pulkka kulkee hyvin perässä

 


Kuva 5. Pulkan rakennepiirros.


Uusi ahkio on parempi
Latureittivaelluksella, pikku retkeilyssä ja hankalassa maastossa rinkka on kätevämpi kuin ahkio, mutta varsinaisella hankivaelluksella ahkio on parempi vaihtoehto. Mitä painavampi kuorma sitä suurempi on ahkion etu. Esim. jos henkilö painaa 80 kg, kantamus rinkassa on 25 kg ja sukset 280 cm pitkät, hän selviää ahkioineen samalla painolla  210 cm:n suksilla. Parhaimmillaan ahkio on loivapiirteisessä ja avarassa maastossa, mutta oikein pakattuna se kulkee hyvin vaikeamassa maastossakin. Kuormaaminen vaikuttaa kulkuominaisuuksiin. Korkea, kapea pakkaus on kiikkerämpi kuin leveämpi ja matalampi. Painavat varusteet kannattaa pakata pohjalle.

Vetolaite on tärkeä:
1) Yleisesti mainittu asia on, että ahkion on seurattava perässä tarkasti, ettei törmäile puihin. Kaksi rinnakkaista tai yksi keskeltä lähtevä aisa ei täytä ehtoa riittävästi, mutta parhaiten toimivia ovat ristikkäisaisat. Keskeltä lähtevät kaksi aisaa ja ahkion reunoilta selän keskelle tai yhteen vyöpisteeseen suuntautuvat aisat toimivat vähän heikommin ja mielellään ei tietysti käytetä selkään tökkivää aisaa.
2) Aisojen on sallittava poikittaisveto rinteillä, jonka mahdollistaa yhteen pisteeseen vyössä tulevat aisat tai vyön on pyörittävä vyötäröllä. Vetovyöhön liittyvät olkaimet ovat melko turhat, paitsi ehkä latu-uria pitkin hiihdettäessä. Joissakin tilanteissa niistä on haittaa. Osa tykkää olkaimista tai valjaista, mutta oman havaintoni mukaan niiden kanssa on liemessä, jos kaatuu pehmeään hankeen. Yksi vetovyö tuntuu paremmalta ja se voi olla myös pehmustettu sekä leveämpi kuin minulla. Vyö kannattaa panna riittävän tiukalle, jotta se pysyy vyötärön kohdalla.
3) Löysää liikevaraa ei saa paljon olla aisojen ja vyön välissä, koska se aiheuttaa jatkuvaa nykimistä ahkion ja hiihtäjän välillä; jouston pitää olla kimmoisa, muttei löysä. Nykimistä ei voi tosin täysin estää, koska hiihto on vuoroaskellusta ja reitillä on aina pieniä painumia. Aisan kiinnittämiseksi vyöhön on saatavissa myös kiinteämpi systeemi, jossa vyöhön on kiinnitetty holkki, jonka sisään aisan pää menee. Tämä tuntuu erittäin hyvältä ratkaisulta, joka vähentää nykimisen minimiin. Näin parissa ahkiossa tällaisen nyt maaliskuussa.
4) Helposti kytkettävissä ja irrotettavissa.
5) Aisojen ja niiden kiinnikkeiden oltava kestävät.
6) Mielellään aisat taiteltavissa ahkion päälle kuljetusasentoon.

Minkään valmisahkion vetolaitteet eivät täytä kaikkia ehtoja. Valmisahkioiden muita ongelmia ovat mm. se, että monet ovat pitkiä ja kapeita, jolloin kuormasta tulee turhan korkea. Merkkejä ei kannata mainita, mutta ainoat kaatuvat ahkiot, joita olen nähnyt, ovat näitä. Lisäksi ahkioissa on yleensä muovijalakset, joiden vuoksi ahkiot luisuvat helposti vinoilla rinteillä. Jos hangen pinta on kovempi, ahkiot voivat luisua ihan poikittain hiihtäjän takana. Tämä on helppo estää asettamalla jalasten päälle teräväreunainen alumiinikisko ruuvipulteilla. Ruuvin kannan voi upottaa poraamalla kiskoon syvennyksen ja kannattaa panna rikka ahkion sisäpuolelle kaiken varalta. Jotkut mallit ovat taas leveäpohjaisia, mutta kuitenkin pitkiä ja malli voi olla sellainen, että ahkio voi aurata leveämpää lisäuraa itselleen. Vetoaisoja ei useinkaan saa taiteltua mukavampaan kuljetusasentoon. Suuret ahkiot vievät paljon tilaa suuremman porukan bussin tavaratilassa, johon tulee lisäksi sukset, rinkkoja, kasseja ja laukkuja. Nykyisin käytän Tunturikerho Kumpen vaelluksille lähtiessäni ryhmäbusseja, koska niillä pääsee mukavasti perille asti. Mukana on runsaasti päivähiihtäjiä, jotka majailevat mökeissä.

Seuraavaksi kuvailen jo 1991 kokoamaani ahkiota, josta kokemukset ovat olleet pelkästään myönteisiä. Olen käyttänyt aina pientä selkäreppua pulkan lisäksi, koska siinä voi kuljettaa kätevästi 2–3 henkilön päiväeväät, termospullot ja tarpeelliset lisävaatteet, eikä ahkion suojapeitettä tarvitse avata päivällä. Ne mahtuisivat kyllä ahkioon, mutta katson menettelyn mukavammaksi. Myös päivärepun voi panna ahkion päälle "hämähäkin" tai narun avulla. Itselläni on ahkion sivulenkeissä poikittaisnarut sitä varten ja samat narut pitävät paikoillaan taiteltuja aisoja kuljetuksen aikana.


Ahkio JK 91

Tämän kalastajien kovamuovisen, keveän ja halvan ahkiopohjan (Hamax Jakki Varepulk) tuonti Suomeen loppui 1992, mutta sitä on voinut myöhemmin ostaa suoraan Norjasta, esim. Kirkenesistä. Mm. City-Marketissa olen nähnyt v. 2000-luvulla myös halpoja ahkiopohjaksi sopivia muita malleja. Rakennepiirroksessa ahkio näkyy melkein nykyisellään (Kuva 6.).

Siirsin vanhan pulkan keulakaaren suoraan uuteen ahkioon, mutta kuten piirroksesta ja valokuvasta näkyy, olen tehnyt lisätuen, jotta kaari ei pääse notkumaan kiinnikkeiden kohdalta. Aisaputket ovat alkuperäiset eli 10 vuotta ahkiota vanhemmat. Putken pää kuluu hiljalleen liittimen kohdalla, joten kerran olen lyhentänyt aisoja liitoskohdista, yhteensä noin 15 cm koko aisaa kohti, mutta vieläkin jäi lyhennysvaraa (Kuva 7.). Ahkiokankaana käytän isoa vedenpitävää irtokangasta, jonka tietysti voisi korvata kiinteällä kankaalla, mutta ahkion puhdistuksen kannalta tämä on helpompi ratkaisu ja sen saa kuvan mukaisella sidonnalla vedettyä niin kireälle, kuin haluaa.

Suuri etu tällaisessa ahkiomallissa on, että se mahtuu poikittain henkilöauton takakonttiin. Meillä oli parhaimmillaan säiliössä kolme ahkiota, kaksi päällekkäin ja yksi kyljellään. Tietysti takakontin muoto voi olla joskus hankala, jolloin kolmas ahkio voidaan sijoittaa auton takapenkin väliin pystyyn, jos kolme henkilöä on samassa kyydissä. Tämä kovamuovinen ahkio on hyvin kestävä ja käyttökelpoinen jopa sukupolvien vaihtuessaa (Kuva 8.).




Kuva 6. Sama ahkio on yhä käytössä. Keulaan ja perään olen pannut kuitenkin omat sivulenkkejä pienemmät sitomislenkit. Lisäksi toisen sivun sivulenkeissä on lisänarut, joiden avulla päiväreppu kiinnitetään ahkion päälle ja matkustuksen ajaksi kiinnitetään ahkion päälle taitellut aisat



Kuva 7. Ahkio JK 91 kuljetusasennossa



Kuva 8. Toinen saman perusmallin mukaan 1991 tehty ahkio on myös yhä käytössä. Uusi omistaja jatkaa sen käyttöä vuosittain. Kuva on Outakan seudulta 2006. Tässä on pehmustettu vetovyö

Jouko Koivu