Etusivu

Elokuvien kautta luontoon

On tammikuu, pian kalenterin sivua käännetään jo helmikuulle. Pakkaan matkalaukkuuni viimeiset tarvittavat, villasukat, villapaidan, pipoa ja rukkasta. Paljon lämmintä vaatetta. Olen jo oppinut pukeutumiskoodin. Untuvatakissani heitän hyvästit miehelleni, joka saattelee minut junaan ja matka kohti pohjoista alkaa. Junalla etelään, lentokoneella pohjoiseen. Tänä vuonna näin.

Matka jatkuu hyvässä tunnelmassa pimeän talvi-illan jatkuessa loputtomiin. Etelän kääntöpisteessä joukkoomme liittyy lisää ystäviä. Pohjoisemmassa asuvat ystävämme näemme sitten perillä. Pian meitä on taas koolla ystäväjoukko, perinteisesti tammikuussa pohjoisessa – Inarissa. Inarin talven lämmin tapahtuma, elokuvajuhla Skabmagovat saa meidät yhä uudelleen lähtemään Suomen eri kolkista liikkeelle. Joku on kymmenettä kertaa, joku viidettä ja joku ensimmäistä kertaa. Kaikkia meitä kuitenkin alunperin yhdistää retkeily, rakkaus luontoon ja retket tuntureille. Tunnen olevani etuoiketettu, koska olen retkeilyn ansiosta, erilaisten retkeilypalstojen kautta tutustunut näihin ihmisiin, joiden kanssa jaamme samat kiinnostuksen kohteet. On helppo olla yhdessä. Kukin retkeileekin omalla tavallaan ja omissa porukoissaankin, mutta täällä elokuva juhlilla jaamme samassa tilassa ja tunnelmassa luontokaipuutamme. Jaamme kokemuksia reissuiltamme, kenties suunnittelemme jotain yhteistä, mutta pääosassa on tietenkin ne elokuvat joita varten olemme tänne tulleet. 

Elokuvat puhuvat alkuperäiskansojen kieltä, pääosassa meidän oma saamelaiskansamme. Näytöksiä on paljon, joutuu tekemään valintoja eri teemojen välillä. Onneksi valintamme menevät ristiin ja saamme kuulla niistäkin elokuvista joita ei itse nähnyt. Jokainen vuosi on tarjonnut jonkun erityisen huikean elokuvakokemuksen, jokaiselle omansa. Minä iloitsen ja hurraan aina kun valkokankaalle ilmestyy paljon poroja siellä perässä porokoira. Tämän ystävätkin ovat jo oppineet kanssani jakamaan. On ollut koskettavia, herkkiä, iloisia ja taitentehtyjä dokumenttejä monesta eri kulttuurista. Monia elokuvia muistamme vuosien takaa. Mielenkiintoiset, antoisat ja vilkkaat keskustelut siivittävät iltojamme ja elokuvien taukoja kolmen tai neljän päivän aikana. Jokunen pyyhkii kyyneileitä tai kipristelee naurusta vielä toisille elokuvasta kertoessaan.

Vuosien varrella tapahtumasta on tullut tuttu, monista siellä nähdyistä ihmistä on tullut kuin tuttuja. Saamelaiskeskus Sajoksen valmistuksen myötä ohjelmisto on laajentunut myös musiikin puolelle. Me kaikki jotka olimme edellisenä vuonna Mari Boinen konsertissa vaivumme siihen yhteiseen hurmioon helposti vieläkin. Tänä vuonna meitä lumosi Ulla Pirttijärvi ja me kaikki fanitamme Niillas Holmbergia aivan hillittömästi. Nuo äänet soivat kuin pohjoinen maisema. On helppo ajatella palaavansa aina uudelleen tuonne juhlaan  ystävien pariin. Helppoa ei aina ole elokuvien viesti, mitä alkuperäiskansoille – luonnolle on tapahtumassa – mikä on historia, miten tähän on tultu. Viesti jonka saan joka vuosi yhtä uudelleen Inarista on ihmisyyden ja kohtuuden viesti, luonnosta maailmanlaajuisesti välittämisen viesti. On huikeita ihmistarinoita, tarinoita niistä jotka välittävät ihmisyydestä ja luonnosta. Unohtuuko meiltä joskus se että olemme yhtä. Tammikuussa jälleen. Nähdään siellä.

 

Marita Vokkolainen