Etusivu

Kolmen rosvokalan vaellus


Vuonna 1974 olimme ystävämme kanssa Saariselällä ensimmäisellä Lapin vaelluksellamme. Varusteemme ja eväämme olivat hyvin vaatimattomat. Paras ateriamme oli ”iljetystä”, sika-nautaa ja makaronia. Muistaaksemme meillä ei ollut edes sadevarusteita, kotoa lähtiessämme kun paistoi aurinko. Kiilopään kuvetta harppoessamme ihastelimme maisemaa ja maaston helppoutta. Reissulta palattuamme porsaankyljykset ja perunamuussi maistuivat taivaalliselta Kiilopään vanhassa retkeilykeskuksessa.

Ystävämme kertoi Eeva Kilven tuoreesta Lapikkaita-kirjasta. Kuulemma kirjassa sanottiin: ”Mikään ei maistu ja tuoksu tunturissa niin hyvälle kuin paistettu sipuli.” Siitä lähtien meillä on ollut joka vaelluksella mukana tuoretta sipulia.

Ja niin oli viime kesän vaelluksellakin. Ahti ja muukin luonto oli antelias, tuli haukea, harjuksia ja pari taimenta. Neljä päivää söimme pelkästään kalaa ja omat retkimuonat jäivät syömättä – mikä ei harmittanut ollenkaan. Veikko Huovisen Lampaansyöjät-kirjan mukaan nimitämme nuotiolla haudutettua kalaruokaa rosvokalaksi. Jos suinkin kalaa saadaan, juhlistaa rosvokala  aina vaelluksemme. Savustuspussiin, tai kahteen alumiinifoliopussiin, laitetaan kalaa, pippurirouhetta, tilliä, sipulirenkaita, kuivattuja kasviksia sekä juustoa ja haudutetaan nuotion hiilloksella noin 40 minuuttia. Harjus sopii hyvin rosvokalaksi. Harjuksessa on timjamin maku ja mausteeksi sopii hyvin mieto rosepippuri. Yhteen annokseen saimme herkkutattejakin. Ja, mikä makunautinto!


Rosvokala höyryää houkuttelevasti

Taimen on suussasulavavaa graavattuna

Lämmin kesä ja runsaat loppukesän sateet olivat saaneet  monenlaiset sienet sikiämään Lapin kairaan. Herkkutattien lisäksi oli punikkitatteja, haperoita, rouskuja ja jopa vaaleita orakkaita. Koskaan aiemmin ei ole löytynytkään orakkaita Lapista niin kuin ei herkkutattejakaan. Orakkaat paistoimme ruoan lisukkeeksi.


Lappilainen herkkutatti

Vaaleita orakkaita



Tätä kaunokaista saa vain ihailla


Mustikoita oli runsaasti. Ne maistuivat aamupuuron kanssa ja joka aterialla jälkiruokana vaniljasokerilla maustettuna sellaisenaan tai kiisseliin sekoitettuna. Jopa lakkoja löytyi pari kertaa, vaikka paras hilla-aika oli jo ohi. Variksenmarjoja olisi ollut vaikka porojen syödä.

 

On aina juhlaa kun luonto lahjoittaa ruokaa.




Liisa ja Matti Koponen