Etusivu

Olympus E-PM1 - Kompakti järjestelmä

Siirtyminen digiaikaan 2010

Aikoinaan kuvasin Olympuksen µ–II 35mm 2.8, all weather -kinofimikameralla. Näin jälkeenpäin katsottuna kuvien laatu ei ollut kaksinen, mutta silloin se riitti hyvinkin. Kamera sinällään oli näppärän kokoinen ja kuvaus onnistui kahdella säädöllä; luukku auki ja napinpainallus. Tätä yksinkertaisuutta olen jäänyt kaipaamaan uusien digi-olympusten valikoitten kanssa taistellessani.

Digipokkari Olympus µ-Tough:iin tykästyin kaupassa heti, koko oli taskuun sopiva, shockproof- ja waterproof-ominaisuudet pelkkää plussaa. Hyväksi kameraksi se osoittautuikin, kunhan vain oppi säätämään kameran itselleen sopiville asetuksille. Pakkasissa ja sateissa toimi aina, kesti kivikkoon ja hankeen tippumiset.


Säätämisen tuskaa

Mutta ne valikoitten säätimet! Kynsillä paineltavan pienet kohoumat ja mustalla pohjalla pikkuruiset tekstit, osa sinisin kirjaimin. Itse valikoitten kanssakin olin täydellisesti hukassa ensimmäisellä Lapin reissullani. En tietenkään ollut jaksanut perehtyä kameraan, ajattelin, että siellähän sitä kuvatessa oppi. Ja siltä ne kuvat sitten näyttivät. Alivalotusta, ylivalotusta, tarkennukset pielessä, zoomaukset mitä sattuu.

Laitoin kameran kaappiin ja manasin epäonnistunutta ostostani. Kameran vika tietysti, ne huonot kuvat. No, aikani mökötettyäni aloin lueskella manuaalia ja sittemmin kuvatkin paranivat. Jokunen vuosi sitten Outassa ollut kuvakertomus ”Hämärän tunturi” on kuvattu tällä kameralla.

Kohti järjestelmää

Pari vuotta sitten sain lahjaksi ensimmäisen digijärjestelmäkamerani. Merkkinä edelleen Olympus, malli PEN Mini E-PM1. Valikot olivat osin tuttuja, mutta säätönappien toiminta, niiden painelu ja pyöritys olivat mielestäni hankalasti hahmotettavissa.

Vaelluksilla nykyisen kameravarustukseni koko ja paino, kahdella objektiivilla (14-42 ja 40-150), on ollut mukava. Mukana on kulkenut neljä akkua, jotka ovat riittäneet hyvin parin viikon kuvauksiin. Kortteja minulla on ollut mukana monta, otan mieluummin kuvat usealle pienemmälle kortille.



Kameran keveydestä johtuen pidemmällä objektiivilla kuvatessa kameran heilahdus on ollut minulle ongelma. Siihen auttaa tietysti, että muistaa kääntää päälle kameran kuvanvakaimen sekä kuvaustekniikan harjoittelu.



Elektroninen etsin (electronic view finder VF-3) osoittautui välttämättömäksi lisävarusteeksi. Kameran LCD-näyttö on pieni ja kuva näkyy kovin huonosti päivänvalolla. Kameran mukana tulleen salaman käyttö on ollut minimaalista. E-PM1:n käytön ongelma vaelluksella on Toughin tapaan minun sormilleni liian
pienet säätimet.

Kuvaan pääasiassa tilannekuvia, olen enemmän dokumentoija kuin säätäjä. Niinpä olen kuvannut aina ns. paniikki-säädöllä, eli kameran P -asetuksella. Kuvat vaelluksella olen ottanut pääasiassa JPEGinä, mutta tarkoitus on siirtyä hiljalleen RAW-kuvaukseen. Jälkikäsittelyyn menee ehkä enemmän aikaa, mutta kuvista on mahdollista saada tietyissä olosuhteissa parempia.

E-PM1 ei ole mitenkään kosteudelta tai kolhuilta erityisemmin suojattu. Kamera on kulkiessa kaulahihnassa vyötärölaukkuun sujautettuna. Tavallinen suihkumyssy oli sateensuojana viime vaelluksella.

Uutena hankintana, vielä vaelluksella testaamattomana on Lumix 100-300 mm teleobjektiivi. Vaikuttaisi olevan vallan hyvä etäällä olevien kohteitten kuvaukseen. Lintujen kuvaus kiinnostaa ja on harmittanut kaukana olevat porotkin, joita ei ole saanut kuvatuksi.




 

Sirkka Karppinen