Etusivu

Kännykkäkamera retkellä

Pitkän tuskailun jälkeen ostin uuden kännykän, vaikka tunsinkin itseni pröystäileväksi kuluttajaksi, jonka takia maailma tuhoutuu, kun edellinen kännykkä ei ollut edes rikki. Kootut selitykseni olivat silloisen kännykkäni Jollan ei niin hyvä kamera ja siinä ei ollut niitä appeja eli sovelluksia, joita tarvitsin. Ja halusin helpon ja nopean kameran, joka olisi aina mukana.

Valinta oli helppo, kun kalliin työ-pc:n kallis ssd-levy hidasti itsensä sietämättömän hitaaksi puolentoista vuoden palvelun jälkeen suojellakseen itseään kulumiselta. Solahdin minun käyttööni toimivaan apple-maailmaan myös puhelimen osalta ja ostin viimeisimmän puhelinmallin eli Iphone 6 ja siihen kovan suojan suojellakseni sitä huolettomalta käytöltä.





Ensimmäinen retkeni suuntautui pakkasen kaunistamaan Hossaan. Ensimmäiseksi ilahduin siitä miten nopeasti kännykän kamera tarkensi nopeasti räpsäistyjä kuvia. Aluksi pidin sitä sattumana, sitten se vaikutti olevan ominaisuus? Voiko tuolla ottaa epätarkkoja kuvia? Jopa hämäräkuvat olivat aika tarkkoja.





 



Kännykkäkameran värien toisto oli hämmästyttävän hyvä. Kamera säätyy nopeasti automaattisesti, kuvaaja voi keskittyä nauttimaan näkymistä.

Sattumalta löysin puhelimesta helpon panorama-ominaisuuden ja ihastuin siihen. Kuva otetaan painamalla nappulaa alas ja pitämällä nuoli linjalla suorassa. Panoraamoista tulee helpolla näyttäviä. Videoitakin tuli otettua. Onneksi ostin vähän enemmän muistia.





Kuvien jälkisäätö on nopeaa ja helppoa, vaara kikkailuun on suuri. Tai extra-tunnelman luomiseen, miten sen tulkitsee. – Kuvien jakaminen sosiaaliseen mediaan oli myöskin melkein vähän liian sukkelaa. Google+ teki itsekseen kännykän kuvista ja paikannustiedoista reissusta kuvakertomuksen karttoineen. Annoin sentään luvan sen julkaisemiseen

Kännykkä on hyvä käteen. Se solahtaa nopeasti taskuun ja taskusta takaisin käteen. Pakkasessa ongelmaksi osoittautui, ettei se toimi rukkasten kanssa. Juhlissa huomasin, ettei se toimi edes käsineiden kanssa. Ehkä pitäisi hankkia näyttökynä.Toisaalta kevättalven hiihtoretkellä kädet ovat taas tottuneet pakkaseen.

Virtaa tämäkin nykypuhelin syö sen verran, että se tarvitsee virtapankin useamman päivän retkelle. 15 asteen pakkasesta se ei ollut moksiskaan.





Olen hankintaani tyytyväinen, kuvien laatu kelpaa minulle ja kuvaaminen on helppoa ja nopeaa. Kun valokuvaus ei ole reissun päätavoitteita olen kännykkääni tyytyväinen. Luulen, että tulen ottamaan tulevaisuudessa yhtä enemmän panoraamoja ja pieniä videonpätkiä.

Maria Haakana