Etusivu

Juhannusvaellus Muotkalla 15.-21.6.2014

Ulkoilukartan kertomaa Muotkatuntureista: ”Muotkatuntureiden erämaa on laaja ja kaunis, mutta myös vaativa alue kuljettavaksi. Tunturit eivät Suomen mittakaavassakaan ole korkeita, mutta niitä on paljon ja maisema on kauniin avara. Alueen korkein huippu on Kuarvikozza (590 m) Peltojärven koillispuolella. Toinen korkea ja kaunis tunturi on Peltojärven luoteispuolella kohoava Peltotunturi (567 m). Merkittyjä reittejä ei ole, joten kulkijat kulkevat omia polkujaan. Sopivia reittejä voi etsiä esim. Tirrosta Karigasniemeen kulkevalta vanhalta postipolulta tai Muotkan Ruoktusta Peltojärvelle (= alueen suurin järvi) vievältä uralta. Postipolku erottuu paikoitellen erittäin huonosti maastosta. Alue palkitsee retkeilijän näkemät vaivat, sillä maisemat erityisesti tunturien laelta ovat mahtavat.”

Sunnuntai 15.6.
Saavuimme aamukahdeksalta Rovaniemen rautatieasemalle. Miten ylelliseltä tuntuikaan nukkua makuuhytissä yönsä lakanoitten välissä ja jatkaa matkaa levänneenä Muotkan Ruoktuun. Tämänkesäinen juhannusvaelluksemme Muotkalle saattoi alkaa syötyämme ensin lounaan Inarin hotelli Kultahovissa. Lounaan hinta ja laatusuhde ovat niin hyvin linjassa, että suosittelen muitakin sitä kokeilemaan! Ainoa asia, mitä ”siviilistä” jään aina kaipaamaan ovat hedelmät, vihannekset ja piimä. Kaikki muu on toisarvoista!

Kuljimme Peltojoen oikeaa reunaa suuntana Lahtisen kämppä. Polut myötäilivät jokea ja olivat osittain kivisiä, mutta osittain myös kangasmaastoisen hiekkaisia. Sääennusteet eivät luvanneet meille hyvää vaellussäätä; koleutta ja sadetta. Tällä vaelluksella ennusteet pitivät valitettavasti myös paikkansa. Onneksi säätyypit vaihtelevat täällä usein ja ensimmäisen päivän 12 kilometrin patikoinnin aikana saimme niin aurinkoa, pieniä sadekuuroja auringon paisteessa kuin raekuuronkin! Tätä kaikkea vain Lappi voi tarjota neljän tunnin aikana. Rinkka tuntuu painavalta niin kuin aina ensimmäisinä päivinä. Kyllä se siitä!

Lahtisen kämppä on tosi pikkuinen entinen kalamaja, jonka kapealla lavitsalla lyhyt nainen saattaisi ehkä pystyä nukkumaan, mies tuskin ei! Pystytimme teltan n. 500 m päähän kämpästä Alemman Harrijärven rantaan. Siellä on valittavana hienoja telttapaikkoja sekä kaupan päälle vielä hulppeat maisemat. Vastarannalla makaavan tunturijonon rinteillä on vielä näkyvissä siellä täällä lumilaikkuja muistona taakse jääneestä talvesta. Navakka tuuli vaikeutti telttapaikan valintaa. Sellainen kuitenkin löytyi järven pohjoispuolelta. Ilta oli ikimuistoinen: tuuli hajotti pilvet ja saimme kokea yöttömän yön lempeän valon ja keskikesän auringon. Tämä mahtaa olla ulkomaan eläville elämys, kun se mykistää supi-suomalaisenkin! Hihkuimme ilosta: tämä upea tunturimaisema, lämpöinen aurinko, tämä valon suuri määrä, luonnon heleä vihreys, yötön yö ja käen kukunta. Voiko Muotkan erämaa toivottaa meitä paremmin tervetulleeksi?


Maanantai 16.6.
Jotkut heräävät tänään työpäivään, me onnekkaat Alemmalla Harrijärvellä! Kello on nyt 11. Leiri on purettu ja olemme jo saaneet niskaamme raekuuron, vesisadetta ja lempeää auringonpaistetta. Kaikki on siis tänään mahdollista! Pistelimme takaisin Lahtisen kämpälle ja sieltä edelleen Peltojärvelle. Sieltä taas suuntasimme pohjoissuunnassa olevalle nimettömälle pikkujärvelle. Nousimme Peltoaivin selälle sakeassa lumipyryssä. Maanantainen koivujen heleä vihreys peittyi valkoiseen lumivaippaan. Maisema oli hyvin erikoinen. Aikomuksemme oli käydä Peltoaivin huipulla (567m), mutta uusi lumikuuro ja kova tuuli saivat meidät hakeutumaan ripeästi tunturin länsipuolen laakson suojaan.

Näyttää siltä, että pitkän ajan sääennuste pitää yhdessä kohdin paikkansa vaellusviikollamme: keskiyön aurinko kyllä paistaa meille, vaikka päivisin tulisikin rakeita tai jopa lumihiutaleita niskaan! On tässä hyvätkin puolensa: kylmyys pitää hyttyset poissa ja rae- ja lumikuurot eivät kasta niin paljon kuin vesisade.

Tiistai 17.6.
Uusi päivä kaiken muuttaa voi! Heleän vihreä koivulaaksomme kylpi jälleen auringon paisteessa jo herätessämme. Sen lämmön tunsi telttaan asti. Linnut lauloivat elämän onnea lähipuissa. Tunsin itsekin suurta iloa päästessäni taas kerran tänne rauhoittumaan, nauttimaan hiljaisuudesta, Lapin luonnon lumosta ja avaruudesta ympärilläni. Voiko missään muualla tuntea olevansa yhtä vapaa kuin täällä tuntureitten sylissä? Täällä viimeistään ymmärtää, että elämän perusasiat terveys, hyvä kunto, lämpö, ruoka ja kuivat vermeet ovat kullanarvoiset.

Tänään suuntaamme kohti postipolkua. Vihreän heleä koivulaaksoni muuttui hetkittäin koivujen vähetessä syksyiseksi. Pakkanen oli puraissut mustikan varpuja ja ne heloittivat nyt maaruskan väreissä kuin syksyllä, vaikkei kaikissa vaivaiskoivuissa vielä ollut edes hiirenkorvia! Varusteemme ovat säilyneet kuivina. Hyvä vaelluksen alku on puoli voittoa, totesi matkakumppanini.

Olemme kulkeneet alkumatkan aurinkoisessa säässä. Päivä on huomattavasti eilistä lämpimämpi. Kävelemme paitahihasillaan. On tavallista, että heti vaihdettuasi sadevarusteet päälle, pilkistääkin jo aurinko saman tien. Kun taas vähennät vaatekertaa päälläsi, puhaltaakin kylmästi auringon mennessä pilven taa.

Polkuverkostoa täällä ei ole, mutta poropolkuja kylläkin. Maasto on helppokulkuista. Matkalla Lahtisen kämpälle näimme kaukaa kaksi kalamiestä Peltojoen varrella. Kireitä siimoja kalannarraajille!

Sen jälkeen emme ole törmänneet muihin ihmisiin. Ihmisen negatiivisia jälkiä täällä kyllä on näkyvissä: raskaan näköinen iso lasipullo, 3 hernesoppatölkkiä ja ruosteinen kamina. Kaminalle saattaa löytyä järjellinen selityskin. Lieneekö sodan muisto? Mutta lasipullo ja hernesoppatölkit! Jos viitsii kantaa noinkin painavaa tavaraa tänne asti, eikö jaksaisi kantaa omat roskansa myös kotiin? Pidetään Lappi siistinä!

Tauolla, evästä syödessäni, ihailen viereistä avotunturia, jonka ylärinteet hehkuvat maaruskassaan, kun taas alarinteitä somistavat heleät valkorunkoiset koivut vihreässä kesäasussaan. Kaunis olet Lappini! Onnellisena nautin auringonpaisteessa leipäni, joka sekin maistuu paremmalta kuin koskaan kotona. Tunnen myös kiitollisuutta siitä, että sain tulla katsomaan ja kokemaan tämän omin silmin. Kauneuttasi ei voi valokuviin vangita, sinä arktinen, kaunis mutta oikukas kaunotar.

Pystytimme teltan Vuomajoen latvoille, postipolun läheisyyteen. Saimme leirin kuntoon niin hyvissä ajoin, että päätimme ennen illallista nousta Muotkan korkeimmalle tunturille, Kuarvikozzalle (590.3 m). Mitkä näköalat sieltä avautuivatkaan! Pohjoisessa lumipeitteiset tunturit hohtivat kaukaisuudessa. Meidät ympäröi tunturijonojen lähes katkeamaton ketju. Aikaa tuohon hienoon retkeen meni lähestymisineen 2.5 tuntia. Kyseiselle tunturille kannattaa nousta sen pohjoisrinteiltä.

 

Nuotio rätisee, puro solisee, linnut visertelevät ja käki kukkuu. On Lapin Kesä. 

Keskiviikko 18.6.
Eilen, heti illalla telttaan kömmittyämme alkoi kuitenkin vesisade, jota riitti aamuyhdeksään asti. Taukoa oli juuri sen verran, että ehdimme tehdä aamutoimet. Istuimme sitten teltassa sadetta pitämässä ja miettimässä jatkoa. Lapin radiosta kuului lohduton säätiedotus: Käsivarressa kuuroja, muualla Lapissa koleaa ja jatkuvaa sadetta. Päätimme pitää luppopäivän ja ”juhlia” juhannusta olosuhteitten pakosta jo pari päivää etukäteen. Lepopäivä tulikin minulle tarpeeseen. Ensimmäisen kerran elämässäni on ollut vaivaa polven kanssa. Vaelluksen ensimmäisenä päivänä jalkani lipsahti liikkuvalta kiveltä. Kipu on päivä päivältä vahvistunut. Polvi on nyt siinä kunnossa, että se on otettava jatkossa reitinvalinnassakin huomioon.

Lepopäivä meni joutuisasti, vaikka emme leiripaikalta poistuneetkaan. Nukuimme pitkään, makoilimme teltassa karttaa tutkien, parannellen maailmaa, Yatzya pelaillen, menneitä vaelluksia muistellen. Jatkuva makoilukin alkoi ennen pitkää kyllästyttää, mutta onneksi mukana oli trap-suojakangas. Kahden koivun väliin viritettynä se suojasi kastumiselta ja kovalta tuulelta. Trangialla keittelimme kuumaa vettä muonan laittoon ja juotavaksi. Päällämme oli kuiva, lämmittävä vaatekerta. Hätäkös tässä?

Torstai 19. 6
Aah! Aurinko paistoi aamulla pilvien lomasta. Sitä kyllä osaa arvostaa täällä. Saimme leirin puretuksi ja olemme lähdössä paluumatkalle. Yli vuorokauden mittaisesta lähes jatkuvasta sateesta huolimatta saimme pakattua teltan kuivana. Sisällä ei ollut kondenssia lainkaan ja edelleen navakka tuuli kuivasi päällysteltan ennätysajassa. Mars matkaan hyvän sään aikana! Palasimme osittain jo tuttuja reittejä tähtäimessä Honkavuoman Latvajärven eteläpäässä oleva laakso. Matka oli helppokulkuista jänkää. Rakkaisen, kauniin harmaan kurun suulla oli vielä lunta. Miten häikäisevän valkoisena nuo lumilaikut loistivatkaan auringossa. Kurun jälkeen eteemme aukesi taas heleän vihreä laakso. Carpe Diem! Pidimme paussia ison siirtolohkareen kyljessä. Istuimme tuulen suojassa ja aurinkokin paistoi tosi lämpimästi. Täällä pitää tosiaan tarttua hetkeen, sillä tuo suloinen lämpö vaihtui matkaa jatkettuamme pian koleaksi viimaksi.

 

 

Vihoitteleva polveni on saanut meidät lyhentämään retkeä. Pitäähän täältä päästä omin jaloin takaisin autollekin! Päivän aikana polveni kiljahdellessa joka askeleella enemmän tai vähemmän muistui mieleen mummuni kuolematon lause ”opi kärsimään valittamatta” Avulias retkikumppanini onneksi tarjoutui ottamaan painoa rinkastani kannettavakseen. Kyllä se tästä!

Yövyimme taas Alemmalla Harrijärvellä. Samaa hurmosta emme kuitenkaan tunteneet kuin menomatkalla täällä leiriytyessämme. Illan auringonpaiste kylmänsiniseltä taivaalta kovan tuulen säestämänä antoi viitteitä siitä, että yöstä tulee vähintäinkin kylmä.

Perjantai 20.6.
Heräsimme käen kukuntaan, niin kuin juhannusaattona luonnossa kuuluukin: Se olikin sitten ainoa luonnollinen asia tässä aamussa. Koko yön oli nimittäin tuullut ja pyryttänyt. Peltimukini hohkasi onneksi paleleviin sormiini suloista lämpöä kahvia juodessani. Navakka tuuli ja räntäsade latisti hieman mielialaa, mutta minkäs teet: säät ovat täällä mitä ovat. Niin kuin elämässä muutoinkin, mitä et voi muuttaa, on pakko hyväksyä. Vaeltaminen on muokannut minusta sopeutujan.

Päivän tinki oli siirtyä laaksoa pitkin pohjoiseen tähtäimessä Jaegeloaivin merkitty polku. Juhannusaaton sää oli ikimuistoisen kehno: tuuli oli kova ja lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Näkyvyys oli heikko ja mielessäni oli vain nilkuttaa mahdollisimman nopeasti seuraavaan leiripaikkaan. Pidimme vain pakolliset lepotauot. Viimeisen yön vietimme Veajetlattu-järven rannalla. Tämän järven rannalta olisi löytynyt useitakin hyviä telttapaikkoja. Hyvällä säällä silmä olisi levännyt maisemia katselleen. Me vietimme illan teltassa. Hyvistä sadeasuista huolimatta vaatteemme olivat osittain kastuneet. Onneksi löytyi vielä kuivaa ja lämmintä varavaatetta.

Lauantai 21.6.
Tänä aamuna ei pystynyt enää käkikään kukkumaan. Taisi juhannuspäivän poikkeuksellinen sää olla liikaa jo sillekin! Aamu oli kylmä ja lunta oli tuiskuttanut yölläkin. Telttamme päälläkin oli n. 2 sentin lumikerros. Käki olikin kukkunut lähes joka päivä. Kun omat munat ja poikaset ovat toisten lintujen hoidettavia, ei käen kesään kuulu muuta kuin elämän sietämätön keveys ja kukunta. Toista oli varmasti muilla linnuilla: lumen peittäessä maan häipyvät siemenet ja hyönteiset. Mistä ruokaa poikasille? Miten pitää untuvikot lämpiminä maapesissä?

 



Pika pikaa purimme leirin. Kaikesta huolimatta mieli oli haikea pistellessämme surkeassa kelissä viimeiset 3 km Muotkan Ruoktuun. Säät olisivat voineet olla paremmat, mutta tiesimme jo pitkän ajan ennusteista varautua sateisiin. Toisaalta ennusteet eivät aina kuitenkaan pidä paikkaansa. Lähtiessään erämaahan vaeltaja myös heittäytyy vapaaehtoisesti luonnon armoille. Muotkalle mennessään vielä enemmän, sillä polkuverkostoa ei ole, joskin maasto on helppokulkuista. Muotkalla ei myöskään ole autiotupia, missä pitää sadetta ja kuivitella kastuneita varusteita. Todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin on myös normaalia pienempi: viikon aikana näimme vain kaksi kalamiestä sekä yhden pariskunnan.

Kilometrejä tällä vaelluksella tuli normaalia vähemmän, vain noin 70 km kipeytyneen polveni vuoksi. Lienenkö tulossa vanhaksi, kun tunnen, ettei Lappi ole välttämättä suorituspaikka? Minulle riittäisi sekin, että saan vaan olla ja nauttia sen kauneudesta kaikilla aisteilla ja kaikissa säissä. Muotkan Ruoktuun johtavalla siloitetulla polulla viime metrejä kävellessämme, puron solinaa kuunnellessani, sanoin ääneen: ”Hei rakas puroni. Nähdään taas pian!”

Kirsti Rantapero