Retkiä ja reissuja sieltä ja täältä

Water Traverse Finland – kaksikon matka Suomen halki


Lähtöpäivänä satoi vettä. Joet ja järvet automatkamme varrella tulvivat paikoittain teille asti. Edellispäivänä olin saanut Fortumilta sähköpostitse varoituksen poikkeuksellisen pahan tulvatilanteen aiheuttamista patojen ohijuoksutuksista, joiden seurauksena virtaukset olivat paikoitellen vaarallisen voimakkaat. Jännitti. Pidimme hyvänä enteenä sitä, että sade parahiksi lakkasi, kun Alanteenjärven rannassa nostimme kajakkimme auton katolta alas ja purimme tavarat auton kyydistä. Päästimme kuljettajanamme olleen Hennan paluumatkalle ja rupesimme pakkaamaan tavaroita kajakkiin. Tiukkaa teki, mutta oikean pakkausjärjestyksen löydyttyä kaikki mahtui mukaan. Innokkaina työnsimme kajakkimme vesille ja suuntasimme ensin itään kohti Suomen ja Venäjän välistä rajaa; kävimme niin lähellä Venäjän rajaa kuin ilman rajavyöhykelupaa uskalsimme mennä. Matkalla rajalle näimme Veräisen pinnalla vielä jäätä, joka iltaan mennessä oli jo sulanut pois.


Lähtöpaikkamme Alanteenjärven rannalla. Kajakkimme osoittautui melkoiseksi tilaihmeeksi ja kaikki tavarat mahtuivat kyytiin

Ensimmäiset päivät olivat kajakin etupenkkiläiselle haastavia - edelliset oikeat suunnistuskertani olivat jostain vuosikymmenen takaa, eivätkä tulvavesien vääristämät vesistöjen rajat helpottaneet kartan lukua. Yhden todellisen eksymisen jälkeen (Alan helpotuksekseni palautti meidät kartalle suhteellisen vaivattomasti) otin opikseni: parempi vain olla hidas ja huolellinen kuin edetä olettamuksen nojalla. Pahimmassa tapauksessa eksyminen voisi johtaa koko matkan keskeytymiseen. Parissa päivässä pikkuruiset joet ja järvet kasvoivat toinen toistaan suuremmiksi ja myös navigointi sen myötä helpottui. Matka sujui vailla suurempia ongelmia Kajaaninjoen loppumetreille asti, missä etenemisemme pysäytti alkuillasta ukkonen. Säätiedotuksia seuranneina osasimme odottaa tuulen voimistuvan seuraavina päivinä, joten päätimme mennä hyvissä ajoin nukkumaan ja herätä aikaisin seuraavana aamuna, jotta pääsisimme mahdollisimman pitkälle ennen tuulen yltymistä.

Seitsemältä aamulla olimme jo vesillä ja tällä kertaa pelottavimman yksittäisen vesialueen äärellä. Lipuessamme Oulujärvelle ei järven läntinen vastaranta ollut paljain silmin erotettavissa horisontista. Alusta asti tuuli puri kovaa ja eteneminen oli raskasta. Yhdeksän tuntia myöhemmin rantauduimme Kuostonsaarelle jotakuinkin hallitusti äkillisesti voimistuneen tuulen hälyttävän nopeasti nostattaman aallokon saattelemana. Oli selvää, ettemme voisi jatkaa matkaa ainakaan vuorokauteen nousevan myrskytuulen vuoksi. Vuorokausi venyi toiseksi, eivätkä tuuliennusteet vieläkään kääntyneet puolellemme. Lopulta päätimme lähteä liikkeelle yötä myöten, sillä koko matkan ajan olimme havainneet aallokon rauhoittuvan iltojen kääntyessä öiksi. On vaikeaa kuvitella, minkälainen aallokko aiempina päivinä oli täytynyt olla, kun vielä keskellä yötä saimme todella taistella päästäksemme järven pohjoisrannalle. Kahdelta yöllä, hieman epävarmana tarkasta sijainnistamme kartalla, läpimärkinä, kylmissämme ja uupuneina, kiskoimme kajakin rantaan ja menimme nukkumaan. Leiriä ei pystytetty.

Lepohetki Toukka-saaren tarjoamassa tuulensuojassa varhain aamulla ensimmäisenä päivänämme Oulujärvellä

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa onnellisina siitä, että vain muutaman kilometrin päästä saisimme jättää Oulujärven arvaamattomat vedet taaksemme ja siirtyä matkamme viimeiseen osioon: Edessä oli enää 107km pitkä Oulujoki voimalaitoksineen. Voimalaitosten maitse kiertämisestä huolimatta (tuskin selvisimme yhdestäkään voimalaitoksesta alle puolentoista tunnin) matka taittui nopeasti. Kolmannen joella vietetyn päivän aamuna saavuimme Ouluun, minkä läpi pääseminen yllättäen osoittautui koko Oulujoen raskaimmaksi osioksi. Olimme jo niin kovin lähellä päätepistettämme, mutta kerta toisensa jälkeen saimme purkaa juuri pakatut tavaramme kajakista ja kantaa ensin tavarat ja sitten kajakin vielä vähän pidemmälle. Kun vihdoin, tunteja Hennan kanssa sovitusta aikataulusta jäljessä, pääsimme kaupungin ulkopuolelle ja venesataman kautta Perämeren aalloille, vaihtui koko päivän kestänyt kevyt sade kunnon kaatosateeksi kastellen meidät vielä viimeisen kerran kuin saavutuksemme kruunatakseen. Harmaan sadeverhon läpi erottui etäisesti Nallikarin hiekkaranta. Hetken kuluttua hiekka kohahti pehmeästi kajakkimme pohjaa vasten, ja vain kolmetoista päivää lähtömme jälkeen, märkinä ja onnellisina, me olimme perillä.

Linkki jälkikäteen laadittuun reittikarttaan: https://www.google.com/maps/d/view?mid=zqXlDAIwAY8I.k6fEvryaGo1A

Haluan osaltani kiittää vielä kertaalleen matkaamme tukeneita Pohjolan Kanootti Oy:tä sekä Tentsilea: Tentsilen Connect tree tent mahdollisti hyvät yöunet kostean maan saavuttamattomissa ja Pohjolan Kanootin komea kaksikko kuljetti meidät turvallisesti koko 340km:n matkan. Lisäksi lähetän kiitokseni Fortumille ja erityisesti Sepolle Oulujoen voimalaitosten veneramppien paikannusavusta (oli valtavan hauskaa sattumalta tavata Jylhämän voimalaitoksella!) sekä Kajaanissa meitä avustaneille nuorille miehille. Terveisiä myös opettajalle, jonka liikuntatunnin keskelle rantauduimme Oulussa. Valtavan suuren kiitoksen ansaitsevat luonnollisesti myös tukijoukkomme kotipuolessa, Google-kartan kanssa auttanut Sami sekä logistiikkayksikkömme Henna - kiitos! ...ja tietenkin matkakumppanini ja koko ajatuksen alkulähde, Alan, jota ilman tätä seikkailua tuskin olisi koskaan tapahtunut.

 
Brittikeksintö Tentsile toimi Suomen ympäristössä hienosti - on vaikeaa olla löytämättä sopivaa paikkaa teltan pystytykseen kun metsää on lähes joka puolella. Öisin hyödynsimme myös tilan ilmassa leijuvan asumuksemme alapuolella ripustamalla vaatteet kuivumaan itse asentamallemme pyykkinarulle.

Teksti: Kiia-Riikka Niemi

Kuva 1: Henna, kuvat 2&3: Alan