Leivonmäen kansallispuisto, heinäkuu 2010. Aikuiset Kati ja Marita sekä lapset Viljami ja Anna, lapset toisella yhteisellä ulkoilmareissullaan.  Aikomuksena oli telttailla, mutta edellisen yön hurja myrsky sai meidät säikyksi ja etsimme teltan korvaavan vaatimattoman yösijan. Teltta vaihtui Maahisen Melan ja Mukin nukkumatupaan. Retki oli valmis alkamaan.

Ja näin se retki meni lapsen suusta kuultuna…

”Meitä oli siellä kaksi aikuista ja kaksi lasta, minä Anna olin toinen niistä lapsista, minä olen 9 vuotta ja Viljami on 7 vuotta. Se oli minun toinen patikointiretki. Ja ensimmäinen koiralle nimeltä Lilli! Lilli on lapinporokoira. Kun oltiin matkalla Leivonmäelle, niin nähtiin paljon kaatuneita puita, koska yöllä oli ollut tosi kova myrsky.

Kun oltiin perillä, niin jätettiin meidän tavarat johonkin paikkaan, sen jälkeen mentiin uimaan. Sitten kun oltiin uitu, niin syötiin eväitä rannalla. Sen jälkeen lähdettiin lyhyelle patikoimisretkelle. Siellä oli kivaa. Sitten mentiin takaisin rannalle ja me uitiin ja syötiin.

Sen jälkeen lähdettiin vähän pitemmälle retkelle. Siellä minä ja Viljami kiipeiltiin jättimäisille kiville. Ja Lilli myös! Sitten me mentiin laavulle. Viljami ja minä mentiin puuliiteriin, mutta siellä olikin ampiaispesä! Minä pääsin karkuun niitä, mutta Viljami ei. Minä juoksin äidin luo kertomaan että Viljamille oli tapahtunut jotain, häntä ehkä pisti ampiainen. Viljami tuli minun perässä ja huuti, hänen sormessaan oli iso patti. Me otettiin sanko ja laitettiin siihen kylmää vettä, ja Viljami pisti sormensa veteen. Sitten kun se sormi oli vähän parempi, niin siihen laitettiin kortisonia.

Sitten me mentiin takaisin autolle ja mentiin rantaan ja syötiin. Ruokana oli lettuja, letut olivat tosi hyviä.  Sitten me mentiin yöpaikkaan. Viljami oli ottanut mukaan ison tyynyn ja me nukuttiin siinä kahdestaan. Aikuiset halusivat kanssa tyynyn mutta he eivät saaneet. (Hyvä Viljamin viisas äiti, kun tiesi ettei tarvitse tavaroita rinkassa/repussa kantaa, niin laittoi lapselle kunnon tyynyn mukaan!)

Aamulla Lilli tuli herättelemään minua. Minä aukaisin silmät ja minä säikähdin että se puraisee minua, koska se haukotteli ja sillä oli terävät hampaat.

Sitten me lähdettiin aamupalalle rantaan. Me leikimme rannalla ja sitten vähän ajan päästä me lähdettiin luontopolulle. Sitten saavuimme suolle joka oli kasvamassa umpeen. Me käveltiin siellä suolla ja etsittiin lakkoja. Sitten saavuimme paikalle jossa oli paljon mustikoita ja Lilli tykkäsi niistä, ja me kanssa!

Mukavinta oli että Viljamin kanssa kiipeiltiin isoille kiville, tosin mulle tuli mahaan monta pitkää naarmua, mutta minä en niistä välittäny. Oli tosi kiva reissu!

Huonointa oli kun Viljamia pisti ampiainen. Minä haluan lähteä joka vuosi patikoimaan!”

Niin yksinkertaista se on, lapset nauttivat Leivonmäen hienoista hiekkarannoista ja pehmeistä poluista, jolla pystyi vaikka juoksemaan ilman aikuisten ainaista varoittelua. He nauttivat kiireettömästä ajasta ja siitä, että meillä aikuisilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta siinä hetkessä, kuin olla heitä varten - taustalla huoltojoukkoina, turvana ja iltatarinan kertojina, letunpaistajina. Ensi kesän retki on jo suunnitteilla.