Mielenpäällä

Joonas retkeilee lapsena

"Pienen Joonaksen lapsuus oli karua katujen todellisuutta. Leikkikaverina vain oma varjo ja hiekkalaatikkokin täynnä karkeaa sepeliä. Luontoa oli pulujen kujerrus, ja naakkojen naukuna Alatorin myyntipöydillä. Olipa sitä myös uimalan laiturilta pohjaongella saatujen lahnojen kotiin kanto. Eipä niitä pikku-Joonas itse onkinut, mutta pummasipa onkimiehiltä kalat. Tietämättä ja miettimättä miksi ne niin helposti mukaansa sai. – Saastuneen veden viljaa.

Saman järven rannoilta heinäkuun helteillä sai omin käsin kiinni kuhaa ja madetta, kantoipa Joonas nekin kotiin syötäväksi. Eipä tarvinnut sinä päivänä lähteä sukulaisilta ruokarahaa kerjäämään, kuten silloin tällöin viikko-ohjelmaan kuului. Viikonloppuisin isä joi viikon tilistä päältä isoimmat setelit ja lopuilla sai sitten muu perhe syödä viikon aikana, jos sai… Happikato koitui siunaukseksi. Ennen teini-ikää uuden äidin myötä keruulista kasvoi sieniin. Karjalais-taustainen äitipuoli monipuolisti näin hämäläisperheen ruokavaliota.

Kouluun lähtö merkitsi myös kesäsiirtolais-aikakauden alkua, muuttoa keskelle suloista suvi-suomea pois kotoa muiden ruokittavaksi. Niiltä kesiltä on jäänyt mieleen pienet suloiset lokinpojat rantakallioilla, palanut selkänahka ja aamuisin tunkeilevan tädin kädet haaravälissä. – Onko tullut yökasteltua? Niinä kesinä syntyi rakkaus lintuihin, melanooman esiaste ja itsemääräämisoikeuden voimakas halu.

Oman äidin menetys toi mukanaan myös kesien vieton mummon hoivissa, sieltä sikisi hiipivä pelko käärmeisiin, ampiaisiin ja ukkosiin. Kyiden seassa sai suorastan kahlata, siedätyshoitoa ennen kyseisen sanan keksimistä, ampiaispesän poltto ukin vanhalla ruudilla poltti myös Joonaksen kasvot, ukkonen vei parhaan ja ekan tyttökaverin. – Poltti perheen talon ja Marjuska muutti muualle.

Opettipa mummo verkkokalastuksenkin salat, ukin viran sain jo reilun kymmenen ikävuoden kieppeillä. – Kalastuksen kotitarpeiksi. Kuhaa etupäässä koko kesän pyysin ja sainkin.

Talvisin ei tarvinnut pelätä mitään, isän sota-aikaisilla puusuksilla vain kansanhiihtolatua kiertämään. Lumilinnat talkkarin kasaamiin lumikasoihin, siellä tosin sai päänsärkyä kun kaverien kanssa sätkiä polteltiin.

Vähän ennen teini-ikää halusin päästä partioon, en saanut lupaa “porvarien metkuihin” sekaantumiseen. Mutta sattuipa Setlementti-yhdistyksen kerho naapuritalon kellariin, askartelua ja piiloviestintää hengellisissä tarkoitusperissä. Onnekseni porukassa oli retkeilyä harrastavia poikia, ja niinpä pian oli Joonaskin jo rakentamassa ensimmäistä rinkkaansa. Siitä alkoi metsissä ramppaaminen, luonnosta viis, mutta kaverien kanssa oli kivaa.

Hyvä loppui kuitenkin liian pian. Häätömies kantoi huonekalut pihalle, uusi asunto perheelle löytyi kanalasta 17 kilometrin päästä kaupungista. Niin jäivät kaverit, mutta luonto oli sielläkin odottamassa. Ei aikaakaan kun viikonloppuisin jo aamuyöstä yksinäinen poikanen kulki polkujaan, jalassa oli muuten originaalit saksalaismaiharit, vuosimallia 1944, teräsnastoilla. Kierrätyskärpänen lie jo pahasti purrut Joonaksen sisintä.

Pienelle Joonakselle luonto oli paikka jota hyödynnettiin miettimättä, säälimättä. Sitä ei tarvinnut pelätä, ampiaisen pisto oli ihan pientä ruudin polttamien kasvojen kirvelyyn verrattuna. Hapenpuutteeseen kuolevan kalankin voi nälkäänsä syödä.

Aika jolloin Joonas alkoi tietoisesti miettiä: “Mitä Perkelettä me oikein ollaan tekemässä Luonnolle?” – oli vielä edessäpäin. jatkuu seuraavassa numerossa...

Joonas Frisk

Loivaliikkeisyyden taito

Nykyään on mahdollista, että ihminen ajautuu täysin markkinamiesten armoille. Tässä tapauksessa jos on täysin tietämätön metsässä liikkumisesta. Samaa pätee mihin tahansa muuhun harrastukseen.

Voi olla, että vaeltaja lähtee huojuvin jaloin liikkeelle vaellukselle. Voi kyllä harkita onko tarpeellista raahata maastoon kuuttatoista sorttia kiisseleitä. Onko tarpeen ottaa jokaiselle ruoalle oma keittoastia. Asetan pohdittavaksi kysymyksen siitä mitä on metsään menemisen ja toisaalta oman elämänsä metsään raahaamisen ero.

Vaikka lähestyn rinkkamatkailijaa aika rouvisti, niin toisaalta annan arvoa hänen kyvystään kunnioittaa luontoa. Jopa tänä hektisenä aikana nauttia näkemästään, kuulemastaan ja kokemastaan.

http://areena.yle.fi/audio/1334060966391

Aslak Pieski

http://www.tenojoki.fi/tenopaasivut/aslak/