Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Linnuntie

Lasse Kylänpää, Linnuntie Kesäntuojien kesytön muuttomatka

Lasse Kylänpää on tehnyt hienon kirjan. Linnuntie on tyylikäs kokonaisuus. Ulkoasu, kuvat ja taitto  tekevät siitä arvokkaan, kirjan kuvat ovat mielenkiintoisia, uudenlaista luontokuvaa jossa linnut ovat osana maisemaa ja laajempaa näkökulmaa, erilaisista luonnonoloista sekä vuodenkierrosta luonnossa.

Yksinäisen kiurun kohtaamisen Suomessa tammikuussa aloittaa kirjan ja  matka päätyy aina Afrikkaan saakka, jossa seurataan haarapääskyjen joukkokokousta. Mount Morelandin kylällä on rinteeseen tehty katsomo josta voi seurata satojen tuhansien pääskyjen kokoontumista, siellä opaskyltissä mainitaan myös Suomi.

Monta uutta mielenkiintoista tietoa oppii tämän kirjan matkassa. Yksityiskohtina lukijaa hemmotellaan runoilla ja mm. luettelolla siitä minne kaikkiin paikkoihin västäräkki onkaan tehnyt pesänsä.

Suureen työhön eivät ole hukkuneet pienet yksityiskohdat, myrskyssä taisteleva peipponen Viron rannikolla ansaitsee tulla kerrotuksi ja se, että kun Nuorgamin västäräkki muutollaan lentää tuhat kilometriä se on yhä Suomessa. Ei tarvitse olla erityisesti lintuharrastaja viihtyäkseen tämän kirjan äärellä, kuvat kutsuvat äärelleen yhä uudelleen.

Kustantaja: Maahenki Oy
ISBN:978-952-301-056-7
Ulkoasu: Riikka Löytökorpi
Sivumäärä: 224
Koko: 274mmX224mm
Sidos: sidottu
Kirjastoluokka: YKL 58.12, 40.8, 75
Kielet: suomi

 

 

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Perhosten vuosi

Suomalaiset perhoset saaristosta tuntureille

Syksyllä, lokakuussa löysin sattumalta metsästä kuolleen yökkösen, se näytti menninkäiseltä. Se herätti mielenkiinnon siihen pienten maailman jonka kyllä näkee, muttei niinkään ole kiinnittänyt erityisesti huomiota.

”Jospa katsonkin hieman tarkemmin kun näen perhosen, jospa tunnistankin mikä perhonen se on, onko se yleinen vai harvinaisempi ja miten se on tänne päätynyt.. Jospa menenkin kävelemään jonnekin juuri silloin kun on mahdollista nähdä joku tietty perhoslaji.”

Näihin suunnitelmiin auttaa hieno Perhosten vuosi -kirja, siitä löytää lajitietoutta ja yleistä perhosten elämään liittyvää tietoa. Valinnanvaraa riittää sillä Suomessa on tavattu huikea määrä eri eri perhoslajeja – 2600 pientä ja suurta perhoslajia.

Kuvat ovat niin hienoja, että varmasti tahtoisit nähdä suokeltaperhosen tai riikinkukkokehrääjän. Viehättäviä ja harvinaisia ovat kuvat lentävistä perhosista.
Kirjassa aukeaa mielenkiintoinen ja päättymättömän kiinnostava perhostenmaailma ja tekijät ovat antaneet siihen henkilökohtaisen tunnelman kertomalla omista kokemuksistaan. Perhosen perässä kuljetaan ympäri Suomen aina Saana-tunturin lakea myöten. 

Tämä tyttö haaveilee kesästä talven pakkasilla perhoskirjaa lukien ja miettien mitä perhosia löytyykään omilta retkireiteiltä. 

​​Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen
Minervakustannus
Sivumäärä: n. 200 s.
Koko: 250 x 220 mm
Sidosasu: sidottu, nelivärinen
Kirjastoluokka: 58.21
ISBN: 9789524927390

 

 

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Lapinmaan lumoissa

Kerran elämässäni olen nähnyt miehen itkevän lukiessaan runoa ääneen. Tuo runo oli Hirvas Mikko Kilven kokoelmasta Lapinmaa.

Ensin tuli nielaisten:

”Keskipäivän aikaan helteen hiljaisuudessa

pihkan tippuessa puitten neulasista”

Sitten nyyhkäisten:

”aihkien kaarnan paahtuessa tervanväriin

jäkälän murentuessa kuivuuttaan”

Ja lopulta käsi nousi pyyhkimään poskelta kyyneleen:

”kahlasi musta hirvas joen poikki,

tuli nähdyksi, katosi kairaan”.


Mikko Kilven runokokoelma Lapinmaa julkaistiin vuonna 1961. Kilpi (1928–1991) oli monipuolinen kulttuuri-alan toimija: kustannustoimittaja, runoilija, suomentaja ja kuvittaja.

Kilven runokieli on toteavaa, suoraviivaisen konstailematonta. Runoissa tehdään tavanomaisia asioita: juuri niitä, joiden vuoksi ihminen palaa Lappiin kerta toisensa jälkeen. Runoissa taivalletaan, kalastetaan, istutaan laavulla piippu suupielessä, tarkkaillaan eläimiä ja kuunnellaan kelojen kertomuksia. Läsnä ovat neljä peruselementtiä: tuli, ilma, vesi ja maa. Näiden ympärille kiertyy elämä Lapinmaassa.

 
Elementit

Mies rantaviivaa hietikolla kulki

(hengitti ilmaan hetkellisen tilan)

ja miehen varjo maata, kuvajainen vettä:

niin eli elementit.

 

Viritti illan tullen neljännenkin

ja oli kokonainen.

 

Teoksessa on Urpo Huhtasen pelkistetyn kaunis mustavalkokuvitus. Lapinmaan löytää nykyään parhaiten antikvariaateista.

Lapinmaa – runoja
Tekijä: Kilpi Mikko
WSOY, 1961

Porovuosi – Tutkija pororenkinä Sompiossa

Porovuosi on monella tavoin hyvin mielenkiintoinen kirja: Se on tutkijan kirjoittama, asioita tarkastellaan monelta eri näkökulmalta ja teoriat keskustelevat keskenään. Lukija saa taustoja ja eväitä miettiä monimutkaisiakin yhtälöitä, jotka saattavat vaikuttaa esimerkiksi porolaitumien kuntoon. Välillä sukelletaan syvälle lukuihin ja yksityiskohtiin, mutta onneksi ei juututa. Kirja ei ole tutkimusraportti, vaan rikas, elävä kertomus porosta, poronhoidosta ennen ja nyt sekä elämästä poron ympärillä.

Poronhoidon lisäksi kirjassa kuvataan poron biologiaa ja laumakäyttäytymistä sekä poron lähieläimiä, sääskiä ja petoja. Se kertoo myös yhteisöstä poronhoidon ympärillä, sen suhteista ja pelisäännöistä. Tarinat ovat kiehtovia, jopa meheviä, ja henkilöt ovat mielenkiintoisia eri sukupolvien eläviä ihmisiä. Helle onnistuu kertomaan jutut tyylikkäästi, lukija ei tunne tirkistelevänsä.

Kuvia on kirjassa paljon. Isoja, hienoja kuvia sekä pienempiä, molemmat tukevat ja täydentävät tekstiä. Poroslangin sanasto on runsas, lähdeluettelo on tutkijamaisen kattava.

Suosittelen kirjaa lämpimästi lahjakirjaksi tai omaksi iloksi Lapin ja porojen ystävälle.

ISBN: 978-952-301-027-7
Teksti ja kuvat: Timo Helle
Ulkoasu ja kuvankäsittely: Aarnipaja Ky
184 sivua, koko 280X220 mm, ovh 43 euroa, YKL 67.46
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy, 2015

Kuvia kirjasta:

 

 

 

 

 

Lisää artikkeleita...

  1. Jos itseni pelastan itseltäni
  2. Mummon ja lasten luontokirja 2 – kotipihan kasvit
  3. Riekkomailla
  4. Vaeltajat
  5. Retkeily koiran kanssa
  6. Nuotiolla
  7. Ketunpyyntiopas
  8. Metsän tarina -luontokirja
  9. Siirtykäämme kaarnetaajuudelle
  10. Haluatko aloittaa sieniharrastuksen?
  11. Lapinhullu
  12. Suomen lasten retkeilyopas
  13. Vuoden kaunein kirja
  14. Lapsiperheen retkeilyopas
  15. Ahman kintereillä
  16. Polkupyörällä Jäämerelle ja Islannin ympäri
  17. Hulluna hortaan - Hyvinvointia ja herkkuja villivihanneksista
  18. Luonnollisia Tuokioita - Raimo Bärman
  19. Retkeilijän opas
  20. Saamelaiset suomalaiset
  21. Jäitä pitkin
  22. Sopulikaupunki
  23. Puut – niiden humina
  24. Kamala luonto – parasta elämässä
  25. Retkeilijän kiviopas
  26. Lapintähti
  27. Retkeilijän autiotuvat
  28. Onnen hippuja - aikalaiskuvaa Lemmenjoen kultamailta
  29. Metsäveri - Aslak Ola Aikion elämää ja tarinoita
  30. Luonnossa Valkeapään kanssa
  31. Kuikka, alkulintu
  32. Vuosi metsässä
  33. Lasten kanssa Haltille
  34. Pieni poika muistelee
  35. Saariselkä Retkeilyopas ja kartta
  36. Tunturi- ja rantakasvit
  37. Cooking in Landscapes - Vegetarian and Fish Recipes for Explorers
  38. Lounais-Suomen retkeilyopas
  39. ”Ikävä erätön ilta.” Retkeilykirjallisuuden tarkastelua
  40. Entistä Enontekiötä
  41. Pylkkäs-Konsta mehtäämässä
  42. Retkeilijän kansallispuistot ja luontoelämykset
  43. Suomalainen aarniometsä
  44. Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen
  45. Suomen lasten luontokirja
  46. Haile Selassie ja Lass'Uulan Niila
  47. Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan - Kirsti Pokan elämäkerta
  48. Sininen karhu
  49. Balladi kauniista Petronellasta
  50. Lämpöä harakoille - picalogin vuosikirja
  51. Viimeiset vieraat – Elämää autiotaloissa
  52. Pöytään isketty puukko
  53. Pitkin poikin Saariselkää
  54. Lappia kuvin ja sanoin
  55. Inarin Lapin luonto- ja lintukohdeopas
  56. Unelma Saimaasta
  57. Kevät lintusaarella
  58. Lintutornit
  59. Opas erämaihin
  60. Linkolan soutajan päiväkirja
  61. Järveltä ikuisuuteen
  62. Missä pitkospuut päättyvät - retkielämyksiä erämaassa
  63. Älä hukkaa hauku
  64. Talviretken käsikirja
  65. Sopulipoluilla
  66. Tarujen tunturit
  67. Jorma Luhta - Metson kuolema
  68. Kirjoja nousevalle nuorisolle
  69. Veikko Haakanan runoteokset
  70. Jorma Luhta - Tähtiyöt
  71. Eeva Kilpi - Lapikkaita
  72. Jorma Ollikainen - Kelokämppä
  73. Viiimeinen kesä: Arvitin kanssa Tuntsan lohijoella
  74. Vaiettu joki – Pekka Jurvelin
  75. Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen
  76. Neljä retkeä läpi Suomen, Erkki Lampen
  77. Vasan kevät, Inkeri West