Ei kaikki lapset kilttejä eikä kaikki runot kauniita

Turisti

Esi-isäsi kaatoi jo monta sataa vuotta sitten viimeisenkin uhripuunsa ja katkaisi yhteyden äitiisi luontoon, karkasi kelvoton omille teilleen.

Nyt sinä tulet pikiteitä autollasi tänne, meidän pieniin metsiin kertomaan kuinka sinä rakastat luontoa.

Autosi jäljet johtavat hauraan maan läpi erämaajärven rannalle, nuotiosi savuaa ja polttaa kilpaa keskiyön auringon kanssa ja radiosi huutaa viikon luontoääntä, kuikan huutoa.

Sinua inhoan ja sinunlaisia, teitä on liikaa ihan liikaa, ei luonto kestä sinun rakkauttasi ja sinun lähentelyäsi, se rampautuu, köyhtyy ja viimein kuolee.

Mutta sinä rakastat jo toista erämaan kolkkaa, ja radiosi toistaa viikon luontoääntä kuikan huutoa.

- Ajanmittaaja -
 

Rukous

Minä tahtoisin nähdä kuinka maa ravistaisi meidät pois, kuin koira kirppunsa.

Kääntäisi pallo kuorensa ja hautaisi meidät syvälle sisäänsä.

Peittäisi luoja näin virheensä.

- Ajanmittaaja -

 
Rumuuden palvojat

Taas on aika sen kun saapuvat tänne tulevat.

Oi herra mikä se olikaan syntini mun tai isäni tai isäni isän.

Voi perkele sinunko käskystä tämän jälleen kestää saan.

Sieltä niitä tulee omin jaloin, autoillaan, jopa junat niitä tuo, eikä riitä edes tuo, sillä ilmojen teitä kulkee ne.

Rumuuden palvojat.

Laiskoja ne ole ei, sillä kuun tai kaksi ja kaiken ne saa taas rumemmaksi.

- Ajanmittaaja -
 

Roska
 
Katso!
Roska tuossa yksinään, kertoo se tarinan niin tympeän,
tuuliko se tuonkin lennätti.
Ei se oli yksi joutilas hampuusi.

- Ajanmittaaja -
 
 
Nuotion jälki
 
Kuka se jätti jälkensä, poltti haavan tosi räikeän,
nuotiolla istuen, viinaksista niin nauttien.
Ennustaakkohan koitti tuo ja sirut siten kaikki nuo,
siksi siis synnytti.
Tuskin.
Varmaan oli se vain saatanan tunari.

- Ajanmittaaja -
 


Metsäpoika
 
Metsän poika tahdon olla! huusi tyhmä nuotiolla,
särkiessään luonnon rauhaa,
arvostamatta hiljaisuutta, taikka ääntä sinirinnan,
kuulematta kukuntaa, saati iltatuulen kuiskintaa.

- Ajanmittaaja -
 

Perkeet
 
Todistukseksi onnestain, jätän, mä nämä tähän,
roikkumaan.
Kalanperkeet kaikki nää, hajullansa kertokoon,
kuinka suuri toope oon.

- Ajanmittaaja -
 


Lohi
 
Tämä oli suuri kala lohipala aivan oiva.
Oishan se voinut olla särki, niin ei ois
lähtenyt äijästä järki.

- Ajanmittaaja -

 

Kulttuuriteko
 
”Terve ruskee ohran neste, terve jumal kulta suu”
lausuu vanhaa runoa, nykyajan kultturelli kulkija.
Heittäessään vähän vettä, polun varteen,
sekä kaljatölkin tyhjenneen.

- Ajanmittaaja -

Palaja

Nuo viime säteet auringon,

ne jättää tämän pallon puoliskon,

mä tiedän, siellä aurinko kuitenkin on.

On kaamos saapunut pohjoiseen

ja pimeys meillä kohta vallitsee.

Sen syliin jälleen vaivumme

ja kadotettua kesää kaipaamme.

 

Kun hyiset tuiskut meille soi,

niin lämpö kevään uuden toi,

pallon toiselle puolelle.

Nuo suuret linnut frakeissaan,

nyt nostavat he vuorostaan

katseen kultareunaisiin,

pohjoisen suunnan untuviin,

pilvipeitteisiin.

 

On pitkä aika odottaa,

omaa kultaa saapuvaa ja aurinkoa,

joka kaiken aikaan saa.

Mä iloitsen, niiden puolesta

ja alan odottaa, mun vuoroani tulevaa.

 

Martti Lintula

 

Pohjoinen

Minulla on aina pala pohjoista sydämessäni

Kesäkuisen aamuyön valot
Tunturituulen kuumottava viileys
Kuin ajatus lemmestä

Haluan antaa tilaa jokaiselle kapustarinnan kutsulle
Ylivuotisen puolukan maulle
Jättää sen huulilleni huonojen päivien varalle

Palata kuin kotiin
Edes mielessäni

Ihmisen jälki

 

Tuuli koivikossa kuiskailee, menneestä kesästä kertoilee,

lehtiä muassaan kuljettelee, iloisen värisinä ne leijailee,

kunnes maahan vaipuuvat ja siihen maatuuvat.

Ohi on jo kesä ja kadonnut, on myös ruska,

piiloistaan paljastuu lähes joka ainoa roska.

Kylväjät niiden, poistuneet on jo maasta,

kaupunkeihin palasivat, onnellisina kai,

rojut ja roskat jäljikseen jättivät vain.

 

Monta jäi myös nuotiokehää.

"Ankkalinnan" asukit niitäkin kyhää,

ei ole kaunista nähdä, nokiset kivet ja tuhkaiset kasat,

poltettu kovasti on puuta ja koivuista revitty turhaan on tuohta.

Tinapaperit kiiltäväiset, oluttölkit sekä peltiset purkit ja nuo

muoviset pussit ja purnukat, väriloistoa kulkijoiden,

kukkasina kuolevan maan.

 

”Ansoja” viritetty on jokivarsiin, joutilas siima sotkuinen tuo,

kuoleman rauhaisen se soi, tuolle lintuselle pienoiselle.

Saalis lie sen arvoinen "tammukkapurojen" kalastajain.

 

Martti Lintula

 

Asfaltin läpi puskeva kukka

Auringon nostaessa helmojaan kirjoitetaan uusi luku

Koivut satavat hopeaa

enkä muista rotkoja joista olen ponnistellut ylös

laittanut nappulani uudelleen lähtöruutuun


Routa halkaisee teitä

suru puhkoo ihmismieliä

Silti joku pääsee perille

näkee uuden silmun puhkeavan

muistaa perhosten olemassaolon