Kotipihan nurkilta - aina ei tarvitse mennä kauas

Harjoitusreissu Helvetinjärven kansallispuistoon

Harmaakarhu kyseli , josko hänelle löytyisi kaveri retkiseuraksi jonnekin lähelle. Opettamaan ja varmistukseksi, turvaksi ja ihan muuten vaan. No, opettamaan minusta ei juuri ole, mutta muuten vaan saattaisin lähteä matkaan. Ja uusi tuttavuus aina kiinnostaa.

Aikatauluja siinä kevättalvi rukkailtiin ja kohdetta mietin minne olisi kiva lähteä. Helvetinjärven Kansallispuisto on tarpeeksi laaja usean päivän reissulle eikä kumpikaan siellä ollut vielä isoa lenkkiä tehnyt. Lisäksi se oli lähellä mutta kuitenkin hiukan korvessa. Ja leiripaikkoja taajassa, ensikertalaiselle tosi hyvä paikka ensimmäiseksi vaelluskohteeksi. Sinne siis.

Itsekään en ensiksi Lappiin rynnännyt, vaan hieman lähemmäksi, Kuhmon Elimyssaloon ja Suomussalmen Martinselkoseen. Nuorena kyllä kolusin Siikanevan joka kolkan ja myös Seitsemisen.


23.5.2009
Kauniina lauantai-iltapäivänä sitten noudin hänet Tampereen linja-autoasemalta ja suuntasimme nokan kohti Kuruntietä. Saavuimme Haukkajärven parkkipaikalle kuuden aikaan illalla. Siellä oli seitsemän autoa parkissa ennen meitä. Pakattiin rinkat käen kukkuessa ja auringon paistaessa. Hieno alku reissulle.

Haukanhiedalle oli vain kivenheitto ja sinne saavuttuamme ihailimme rantaa ja keitimme teet. Yksi pariskunta oli juuri käynyt uimassa ja yksi rouva oli vielä vedessä. Hieno paikka.


Jatkettiin matkaa seitsämän maissa. Tuulee reilusti Haukkajärveltä. Hiukan kauempana rannasta oli kaksi reilumpaa telttaa pystyssä ja asukkaat puuhailivat kuka mitäkin.

Hietaslammi on varsin erämainen rannoiltaan.

 

Hiedalta Helvetikolulle maasto on kovassa käytössä ja on osittain sorastettu.

 

Myllylahdesta Myllyjärveen laskeva puro

 

Myllylahdessa ja Korvilahdessa oli levähdysalua pöytineen


Kurvilahteen laskeutuvat portaat.


 

Korvilahdesta Iso-Ruokejärvelle kulkeva polku kulki osittain erittäin miellyttävän metsän läpi. Vanhaa talousmetsää, jota on harsintahakattu, kuten ennen oli tapana. Näin metsästä tulee väljää, ja siellä viihtyy marjat ja sienet kun valo pääsee sopivasti maahan saakka. Ei kuitenkaan niin väljää, että alkaisi puskittua kovasti. Vanha ajourakin selvästi näkyvissä. Ihailen noita vanhoja ajouria, koska ne ovat selvästi erilaisia kuin uudet. Ennen hevonen tallasi uran keskeltä leveältä alueelta ja muokkasi maata niin ettei siinä päässyt vesakko kasvamaan ja se myös tasoittui hieman. Ura myös katsottiin tasaisempaan ja helppokulkuisempaan paikkaan kuin nyt.

Iso-Ruokejärven leirialueelle saavuimme hieman ennen iltayhdeksää. Siellä oli seitsemän noin kaksitoistavuotiasta partiopoikaa ja heillä kaksi vetäjää, jotka heti meidän tultuamme ryhtyivät hillitsemään kuoroansa. Sanoin, että minullakin on kuusi poikaa, joten ei tuo pieni meteli minua häiritse. Ja aivan turhaa on koettaa tuon ikäistä poikaryhmää hiljentääkään. Hiljentäjä vain stressaantuu. Meidän jälkeemme paikalle saapui vielä pariskunta koiransa kanssa ja pystytti telttansa hieman kauemmaksi metelistä.

 

Paistoimme mukaan varatut makkarat täällä ja kömmimme pusseihimme n. klo 22.15 tyynen ja selkeän sään vallitessa. Osa lapsista nukkui louteessa. Käki kukkuu.

24.5 Sunnuntai
Sikeästi nukutun yön jälkeen oli helppo nousta. Kello oli 7 ja aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Pojat koisivat vielä. Söimme puurot ja lämminkuppikiisselit ja pakattiin rinkat ja lähdimme kohti Helvetinkolua, jonne oli noin tunnin matka.

 

 

 

Alkumatka kulki harjun laella mutta loppumatka oli enemmän tai vähemmän rääseikköä. Pitkospuita oli kosteissa kohdissa joten kulku oli helppoa. Ja maisema vaihtelevaa. Loppupäässä oli polulle laskeutuva kallioseinämä ja myös jääputouksen loppua. Puusto oli sen verran sankkaa, ettei kallioseinää helposti huomaa ja puustosta johtui sekin, ettei jää ollut vielä kokonaan sulanut.

Varsinainen nähtävyys, Helvetinkolu, ei ole kummoinenkaan mielestäni. Mutta kuitenkin näyttö luonnon voimasta ja ankaruudesta. Siitä on vaikea saada sellaista kuvaa, josta voisi todeta millainen se on. Ihmisiä ei nähty tällä aamun ensimmäisellä etapilla.

Kävin virkistysuinnilla kylmässä järvessä ja sitten nautittiin teetä ja leipää.
Tutkittiin myös päivätupa ja sen vieraskirja. Ihmisiä liikkuu kyllä reilusti tähänkin aikaan.

10.30 lähdettiin kohti Luomaa ja Luomajärvi-kohtaa kartalla, ja perillä olimme 12.10. Tuolla osuudella on upeata metsää, suuria puita ja reheviä lehtoja, paksua sammalta.
Hyväkulkuista maastoa ja polku ei ole kovin syvälle kulunut, kaunista. Ilmeisesti huomattavasti harvempi ihminen lähtee enää Kolulta tännepäin, kuitenkin kannattaisi.
Puolivälissä matkaa tuli vastaan 6 nuorta partiotyttöä, olivat yöpyneet Luomanjärvellä

 

 

 

Luomanjärvelle saavuttaessa pilvistyy hetkeksi ja muutama tippa tipahtaa. Kaunis ja rauhallinen paikka. Syötiin pastaa ja otettiin pienet nokoset.

Poislähtiessä sinne tupsahti nuori mies reppu selässä, oli tullut polkupyörällä Kankimäkeen ja siitä kävellen.

 

 

 

Klo 14 lähdimme kohti Luomanlahtea kauniin ilman saattelemana.  Komeata metsää riitti ja myös ihailin upeita, hyväkasvuisia kuusitaimikoita alikasvoksessa. Aika ryteikköa on parinkymmenen vuoden kuluttua jos mitään ei kaadeta

 

Luomanlahden katos ja kalliorannat. Kaunis paikka tämäkin.

 

Luomanlahden puuvarasto ja seinässä laatikko vieraskirjalle ja ilmeisesti pitkulainen reikä on tarkoitettu paristoille. Nostin ison kannen ylös ja alta paljastui pienempi kansi paristo-osastoon, nostin sitäkin ja siellä oli varsin kiukkuinen talitiainen hautomassa muniaan.

Luomanlahdesta matka jatkui kohti etelää ja Ruokejärviä. Nyt metsä oli nuorempaa vanhaa talousmetsää.

 

Taajasta nuoresta ´Kasvatusmetsästä´ huolimatta maasto oli helppokulkuista ja melko viehättävää. Polun rauhallinen polveilu hiveli silmiä. Nuotiopuut eivät olisi ihan heti loppuneet.

Vierumäen ja Isomäen puolivälistä suuntasimme kohti tietä. Paikalla on ollut ilmeisesti rakennuksia ja pihapiiristä lähti pikkutie, jota pitkin oikaisimme tielle. Löyttyjärven luoteisrannan pienelle niemelle saavuimme n.16.30. Kävin uimassa ja keitimme teet.

 

 

 

Ruokejärvelle saavuimme seitsämän aikoihin. Kaunis ilma hellii meitä

Matkavauhtimme on koko ajan niin rauhallinen ja nautiskeleva, että emme kovasti hikoilleet. Vietimme iltaa syöden ja peseytyen ja nautimme paikan kauneudesta ja hiljaisuudesta. Muita kulkijoita ei näkynyt. Nukkumaan menimme jo puoli kymmeneltä.

Maanantai 25.5.

Noustiin ylös puoli seitsemän aikoihin. Aurinko paistoi taas ja mieliala sen mukana. Kevyt tuuli keinuttaa veden pintaa. Söimme aamupuurot ja purimme leirin kaikessa rauhassa. Lähdimme kohti Tanssikalliota klo 8.30. kartassa näkyvää polkua pitkin. Mustikan raakileita oli tosi runsaasti pitkin matkaa. Melko pian lähdön jälkeen sivuutimme Joensuun yliopiston mittauslaitteen.

 

 

 

Tanssikallio

Tanssikallion ohi Kilpilammille mennessä polku kulki nätissä notkelmassa ja molemmilla puolilla oli kaivettu oja. Kuljettiin kuin koivukujaa pitkin talolle.

 

 

Kilpilammi

Kilpilammilta kävelimme Rontonhorhan ylittävälle tielle, jota pitkin jatkoimme Köntäslammen eteläpäähän. Siinä pidimme tauon ja söimme viimeiset eväät. Hiukan liian tarkkaan oli ruokamäärä laskettu tai olisi saanut jäädä vielä levy suklaata tähän loppuun. Sitä ei ollut edes mukana. Kaverilla oli kyllä vielä kuivattuja mansikoita, joita oli säästellyt, diabeteksenkin takia.

Metsä-autotie päättyi, joten oikaisimme Köntäsvuoren yli seuraavalle tielle ja sitten marssittiin Haukanhiedan parkkipaikalle, jonne saavuimme 11.30. Rontonhorhan jälkeen tiellä kävely oli jo melko suorittamista, vaikka tahti ei kovin kiireinen ollutkaan. Tieltä ei kuitenkaan jatkuvasti nähnyt metsään pusikoilta ja siksikin ei ollut juuri muuta tekemistä kuin pistää tassua toisen eteen.

Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä uimassa virauttamassa hiet pois. Ranta oli autio ja tyhjä, vaikka parkkipaikalla oli muutama auto.

Kaiken kaikkiaan ihan jees reissu. Olisi hyvin saanut kulutettua pari päivää enemmän, jos aikataulu olisi sallinut. Saatan mennä joskus vielä kesäkuun alussa uudelleen, sen verran oli myönteinen kokemus.

Petri Kuusela

Potkuttelemaan

Potkuri antaa potkua elämään!

Tykkään potkurista, vanha kunnon punainen mummomalli on oiva retkiväline kun jäällä kelit ovat sopivat. Talvet ovat muuttuneet suotuisiksi, lumi tulee jäälle myöhään ja kevätkeleillä potkuriin tarvitsee vain muoviset leveät jalakset ja taas mennään. Potkurilla meno on letkeää ja taukopaikalla on aina istuin. Väliin on helppo pistäytyä tutkimusmatkoilla metsänkin puolella, potkuri on talvinen soutuvene. Jokamiehen kulkupeli, ei tarvitse osata, voi vain mennä. Potkurilenkille ei tarvitse lähteä erikoisvarustekaupan kautta.

Peruspotkuri kunniaan!

 


Marita Vokkolainen