Kotipihan nurkilta - aina ei tarvitse mennä kauas

Ensijäillä, viimeisillä vesillä

Sinä syksynä ensimmäiset jäät tulivat marraskuussa, pienet järvet ja lahdenpoukamat olivat jäässä. Liukkaassa, läpinäkyvässä kestävässä jäässä ja odottelin vesi kielellä isojen vesien jäätymistä potkurilla liikuttavaksi. Siinä vaiheessa syksy päätti ottaa aikalisän. Joulukuun alkupäivinä tajusin että vesi on vapaana ja soutuvenekin vielä rannassa valmiina lähtöön.

Aurinkoinen päivä, kevyt tuuli, ensilumi maastossa ja ilma pakkasen puolella, voiko elämältä muuta pyytää? Soutuveneeseen laitettiin nyt pikku moottori perään, oli kiire katsomaan maisemaa järvellä, niin harvoin näitä ensilumen päiviä vesillä on tarjolla.

Vene oli huurteinen ja jäinen, moottori pyrähti käyntiin kevyen kiskomisen jälkeen. Naamalla karehti lottovoittajan hymy kun viiletin karvahattu korvilla kohti ulappaa. Vesi oli kylmän tumman sinistä, saaria valaisi valkeat lumiläikät ja kaiken yllä hohti talvinen matala aurinko. Veden pinnassa kelluivat koivujen viimeiset keltaiset lehdet. Maisema näytti vieraalta, kylmän kauniin karulta. Poissa oli kesän runsaus. Nyt oli yksinkertaiset värit ja muodot. Ei elämää näkyvissä, se kaikki oli tuolla jossain pinnan alla ja saarten suojissa näkymättömissä.

Rantauduimme saareen, matalammalta puolelta ei enää päässyt, siellä oli jo jäätä. Istuimme kaikessa hiljaisuudessa eväillä ja kuuntelimme kuinka ruohon korsiin kerääntyneet jääkellot soittivat sävelmää tuulen tahtiin. Kaunista, niin kaunista, tämä hetki tässä, kun mieli tarvitsi kaiken hyvän mitä ikinä voi saada.

En koskaan ole ollut keskipäivän ihminen, nautin aamuista, illoista, öistä. Kiihkonnun varhaisesta keväästä, myöhäisestä syksystä, hetkistä jolloin vuodenajat sulautuvat toisiinsa, kun jotain on viimeisillään, kun jotain on ensihetkillä.

Tämä päivä oli yksi niistä hienoimmista, syksy loppui ja talvi alkoi. Olin sitä todistamassa juuri siellä missä mieluiten halusin olla.

 

Marita Vokkolainen

Perhe-elämää joutsenten kanssa

On lämmin heinäkuun ilta Haukivedellä, aika lämmittää sauna. Illan varjot peittävät jo pihan, rannan ruohikot ja vastapäinen pieni saari kylpevät vielä kultaisessa valossa. 

Huomaan joutsenpariskunnan lähestyvän rantaamme. Täytyy hiljentyä. Viittoilen miestäni katsomaan kaunista näkyä. Pariskunnan takana lipuu esiin neljä poikasta.

Vetäydymme äkkiä sisälle mökkiin, ettemme häiritse heidän perherauhaansa ja jatkamme ihastelua ikkunasta. Siinä he ovat aivan rannassa, ruohikon seassa, siellä kultaisessa valossa ja idylli on täydellinen. Aukaisen varovasti oven ja konttaan terassia pitkin lisäämään saunaan puita.
Palaan takaisin sisälle.

Joutsenet muuttavat paikkaansa ja seuraavan puun lisäyksen voi tehdä jo kävellen, vaikka perhe on edelleen lähistöllä. Siinä terassille liikkuessa, perhe on siirtynyt pois ruohikosta ja alkaa lipua suoraan kohti laituria. Nappaan kameran ja puiden takana hiivin ja ryömin veneen suojiin laiturilla ja saan ikuistettua heistä kuvankin.

Aivan sydän pamppailee, olen niin lähellä. Kuulen kaikki poikasten ruokailuäänet ja vanhempien jatkuvan pienen kokotuksen. Poikaset nassuttavat vesikasveja äänekkäästi ja paikallani tuijotan näkyä muutaman metrin päässä. Olen onnekas ihminen. 

Perhe jatkaa matkaa pitkin saaren rantaa, pois näkyvistä ja pääsemme rauhassa saunaan. 
Jään vielä yksin pitkäksi aikaa saunan lämpöön ja kun katsahdan ikkunasta huomaan joutsenten palanneet laiturin viereen. Katselen heitä aikana ja liikehdin hieman terassilla, jotta lähtisivät, haluan uimaan. Hetken päästä en näe missään liikettä ja tyytyväisenä pulahdan veteen.

Kun nousen takaisin laiturille, huomaankin joutsenten olevan ruohikossa ja lähtevän sieltä kohti avovettä. Harkitsen hieman ajatuksen viisautta, mutta ajattelen kuitenkin että nyt tai ei koskaan, menen uimaan joutsenten kanssa! Ajattelen, että testaan kuinka ne käyttäytyvät kun uiden lähestyn. Aika pian se tulikin selväksi. Hitaasti ja arvokkaasti toinen vanhemmista ottaa rintamasuunnan minua ja kohti. Hitaasti ja arvokkaasti minä päätän poistua rantaa kohti. Eikä edes isäntä ollut näkemässä tätä tyylikästä kohtausta. Kyllähän joutsen tietysti ajatteli, että nyt lähtee tuokin sorsa tältä reviiriltä. 

Ilmeisesti meidän ruohikossa on niin hyvät ruoka-apajat, että koko illan he siinä viettivät, eivätkä meidän liikkeistä häiriintyneet. Kun hiljaa hissutteli pihamaalla, sai perhettä katsella ja kuunnella muutaman metrin päässä ruohikon seassa.

Yön tultua he nousivat ikkunastamme suoraan näkymään rantakalliolle nukkumaan. Meillä oli sama aikataulu.

Tuo ensimmäinen ilta oli ikimuistoinen. Nyt kesän aikana ovat oleskelleet rannassa monta kertaa. Hyvää ravintoa tuntuu olevan heti veneiden takana. Muutaman päivän päästä saimme nauttia aamiaisen yhdessä perheen kanssa. Me kahvilla terassilla ja perhe nassuttelemassa rannassa omia herkullisia kasvejaan. Poikaset kasvavat vauhdilla, toivottavasti näemme vielä ja koko pesue pääsee muuttomatkoilleen hyvässä kunnossa.

joutsenten kanssa aamupalalla