Römppäretki Patvinsuon kansallispuistossa 22.–23.11.2014

Tietoja

Kategoria: Kotipihan nurkilta

Julkaistu: 30.11.2014 14:29

Kirjoittanut Jouko Koivu

Joensuun Ladun järjestämään marraskuiseen retkeen osallistui kaikkiaan 15 kävelijää lauantaina ja 12 sunnuntaina. Matkasimme Patvinsuolle Joensuusta kimppakyydein. Kun matkaa oli vain 100 km, jouduimme maastoon kahvittelun ja majoittumisen jälkeen jo aamukymmeneltä. Yöpyminen oli järjestetty kansallispuiston Suomun tupaan, vanhaan metsänvartijan taloon, jossa aterioimme ja saunoimme illalla isossa mainiossa saunassa. Yöllä uni eteni leppoisasti vuorokuorsauksen siivittämänä. Tämänkokoiselle porukalle tilat riittivät hyvin ja Suomun luontotupa on sijainniltaan hyvällä paikalla, suuntaapa kävelyretket varsinaiselle Patvinsuolle tai Suomunjärven ympäristöön.

Marraskuiset päivät ovat etukäteen arvoitus, mutta tällä reissulla melko tyyniä. Aurinko ei paistanut eikä luntakaan satanut koko aikana. Yöllä lunta oli tullut vajaat 2 cm, mutta kuiville pitkospuille, joten liukastumisen vaaraa ei ollut. Lauantaina kävelimme varsinaisen Patvinsuon polkuja 18 km, josta pitkospuupolkua oli runsaasti yli puolet. Ihailimme kauniita syksyisiä suonäkymiä. Valkosävyinen aukea suo herätti ihastusta. Teretinniemen korkeasta lintutornista oli hyvä näkymä laajemminkin ja yläviistosta katsottuna läheisten kauniiden kermikeidassoiden rakenne näkyi erinomaisesti.

Patvinsuon isoille soille antavat vaihtelua vähäisemmät kangasosuudet

Teretin lintutorni nousee puunlatvojen tasolle

Kaunispiirteinen kermikeidassuo lintutornin itäpuolella

Sunnuntaina kiersimme Suomunjärven ympäri, josta kertyi 15 km pääasiassa kovia kangasmaita pitkin. Järven rannalla on useampi hyvä tulentekopaikka, osa laavulla varustettuna. Ne ovat kaikki myös oivia telttailupaikkoja, kuten Pokkaniemi, jossa pidimme pitemmän tauon. Suomunjärvi on hiekkarantainen ja hiekkapohjainen. Paikoin keskeltäkin löytyy paikkoja, joissa kanootti karahtaa pohjaan. Toisaalta melko läheltä matalikkoja löytyy jopa yli 20 metrin syvyyksiä. Järveen laskee pari jokea ja lähtee kovasti serpentoiva Suomunjoki, vanha uittoväylä Koitereelle. Kanoottitapahtumissa sen tiukat mutkat ovat mukana olleiden mukaan välillä haastavia. Polku käy lähellä vanhaa siltaa, jonka yhteydessä näkyy vielä vanhoja uittorakenteita.

Suomunjoki on vanha uittoväylä

Luonto oli kumpanakin päivänä hiljainen. Vain muutama lintu näkyi ilmassa tai äänteli vaisusti. Sen sijaan ohuella lumella näkyi runsaasti selviä jälkiä: myyriä, orava ja jänis, lumikko, hirvi, kettu, metso ja teeri ja riekko sekä muutaman kulkijan koiran jälkiä. Saukon näkeminen Sihvonlampien laskupurolla ihan loppumatkalla vajaan kilometrin päässä luontotuvalta oli sykähdyttävä hetki kärkipäässä kulkeneille, ennen kuin se vilahti mättäikkökumpareessa olevaan onkaloon, mutta jäljet näkyivät hyvin taaempana tulevillekin. Vuolas kalaisa puro oli sille ilmeisen mainio elinympäristö, koska kalaa kuluu kilo päivässä.

Retkeläiset Pokkaniemen tulentekopaikalla, kirjoittaja kuvassa lähinnä kasvot kameraan päin

Suomunjärven rannalla on erämaan tuntua

Kokonaisuutena viikonloppu onnistui hyvin, porukka viihtyi poluilla ja juttu lensi nuotiopaikoilla makkarankäristyksen, kahvittelun ja muun evästelyn välissä. Römppäretki on jo perinne; eri vuosien retkillä olosuhteet ovat vaihdelleet paljon lumikenkä- ja kahluukeleistä tämänvuotiseen vähälumiseen. Joka säällä on oma viehätyksensä, joten jäämme odottamaan ensi syksyä.
 

Jouko Koivu

Nuoruuden huima seikkailu

Tietoja

Kategoria: Kotipihan nurkilta

Julkaistu: 13.05.2014 19:08

Kirjoittanut Matti Ampio

Hyvinkään ja Riihimäen välillä on upea pieni lampi, Kiiskilampi, ympäröivien kallioiden syleilyssä. Nykyäänkin paikka on suojeltu ja suosittu retkeilykohde. Niinpä mekin nuorina poikina kuulimme paikasta kokeneemmilta retkeilijöiltä, ja monet monituiset kerrat vietimme siellä öitä – kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääoloissa.

Kerron eräästä reissusta, joka on jäänyt mieleeni ehkä raskaimpana ja jopa vaarallisimpana mitä olen tehnyt. Aika on kyllä kullannut tapahtumia ja olinkin yhteydessä ystävääni Reijoon, jonka kanssa monet huimat retket teimme. Kolmatta kaveria Eeroa en tavoittanut, mutta Reijon kanssa palauttelimme mieleen reissumme yksityiskohtia. Joitakin kohtia muisti Reka ja joitakin minä. Reka hiukan paremmin.

Oli muistaakseni alkutalvi joskus 60-luvulla, kun lähdimme reissuun nykymittapuun mukaan hyvin vaatimattomilla varusteilla. Satulareppuun sullottiin viltti, pakki, kirves ja muonana oli kauraryynejä, kahvia, ryynimakkaraa, tai Suomi-makkaraa ja ruisleipää. Viimeksi mainittu lienee syy siihen, että kestimme niinkin hyvin rasitusta ja joskus pitkääkin valvomista. Ja olimme himpun nuorempia kuin nyt.

Laitoimme leirin pystyyn Kiiskilammen pohjoispäähän, muistaakseni laavun, ja jo illan pimetessä saimme idean lähteä saunomaan Paalijärvelle. Suolijärven ja metsien halki kohtalaisessa lumihangessa, jalkaisin. – Nummisella ei juurikaan hätkähdetty, kun iltapimeällä kolme nuorta miestä laittaa rantasaunan lämpiämään ja tekee muutaman enkelinkuvan lumihankeen. Ramaseehan semmoinen, mutta ei auttanut, paluumatkalle piti lähteä, leiriin oli matkaa ja osa tavaroista oli siellä. Kumma kyllä meillä oli viltit ja reput mukana.

Kristallinkirkas pakkasyö oli päällämme kun tarvoimme sinnikkäästi kohti Suolijärveä, jonka jälkeen ei enää olisi pitkä matka leiriin. Paljon jälkeen puolenyön, arvioisin, saavuimme Suolijärvelle, Kypärlahteen, ihan puhki koko porukka, kukaan ei olisi enää jaksanut paria kilometriä leiriin! Melkein porua väännettiin.

Lähellä oli vanha tukkikämppä ja osin luhistunut joku ulkorakennus. Tarkastimme kämpän ja totesimme, että sinne ei voi majoittua, syytä en muista, mutta päätimme mennä ulkorakennuksen lattialle nukkumaan kylki kyljessä.

Sammuimme kuin saunalyhdyt siihen lattialle, tai mitä luulimme lattiaksi, sillä jonkun ajan, ehkä parin tunnin päästä Reka totesi, että täällä haisee hevosen paska! Tähän heräsimme, onneksi, sillä en ole koskaan palellut niin armottomasti kuin tuolloin. Olimme nukkuneet tallin lattialla ja sulattaneet alla olevan jäätyneen hevonpaskakerroksen omalla lämpöenergiallamme. Tuhlaustahan semmoinen on! Kesti tovin, ennen kuin saimme hypittyä itsemme siihen kuntoon, että voimme jatkaa tärinältämme matkaa. Siinä saattoi olla hypotermia lähellä!

No, annas olla, pääsimme vihdoin leiriin ja laitoimme armottomat tulet ja uudelleen nukkumaan. Eräs meistä lupasi ottaa ensimmäisen kipinävuoron. Ja nukahti saman tien. Taas heräsimme viluun, ja moitimme hieman tuohtuneina kipinämikkoa! En kuitenkaan koskaan tule paljastamaan petturin nimeä! Olimmehan kaikki niin väsyneitä. Muistelisin, että raahasimme jostain niin mahdottoman tervaskannon, että sen avulla nukuimme sitten ainakin jonkun verran.

Loppureissusta muistan, että kun vihdoin saavuin kotiin, polkupyörillä, äiti meinasi saada sydärin kun näki tervassavun nokeaman harmaan naamani. Ammeeseen, puhdasta päälle ja taas nukkumaan. Näin tämä reissu päättyi, varmaan Rekalla ja Eerolla samalla lailla. Jo tuolloin käytössäni oli sama pakki, joka yhä palvelee minua.

Tämän reissun jälkeen olemme jo monena vuotena kokoontuneet Vappuna Kiiskilammelle muistelemaan menneitä. Vappuna siksi, että silloin yleensä aina teimme telttaretken lähiseuduille, ja liikkeellä oli paljon muitakin aloittamassa retkeilykautta. Tästä muodostui ”ikivanha perinne”. Myös lapsenlapseni ovat joutuneet kärsimään jälkeenpäin näistä seikkailuista, kun olen heidätkin pari kertaa vienyt tutustumaan tuffan lapsuudenaikaisiin retkimaisemiin. Silmät ymmyrkäisinä ovat joutuneet iltanuotiolla kuuntelemaan tämänkin tarinan.

Matti Ampio

Pointista luoteeseen muutama kilometri on Paalijärvi ja sen vieressä Vähäjärvi. Siitä kannakselta tulimme, ja nuolen kohdalla simahdimme, vain vajaan kilometrin päässä base campista joka oli Kiiskilammen pohjois-koillispäässä.

Lapsenlapset ovat samalla paikalla, jossa tuffan leiri oli tarinan aikaan 54v sitten. Ja he joutuivat kuuntelemaan iltanuotiolla koko seikkailun, ainakin pariin kertaan.