Lasten kanssa Stålbergin kivillä

”Meille olisi jännä retkikohde tässä lähellä Retkipaikasta kunhan lapset kasvavat pari vuotta”. Sisareni luki retkikohteen kuvauksen, hymähti tyytyväisesti: ”Kuule, tuo on meille helppo nakki.” Kartta tulostumaan ja reissua valmistelemaan!

Voideltiin kaikki yhdessä voileivät ja tehtiin eväät, ja sillä aikaa kun minä sain laitettua vaatteet päälleni, pakkasi sisar kaksi reppua juomaa ja eväitä, ja ohjeisti 5- ja 7-vuotiaan pukemaan ja puki itse. Olin niin hämilläni saamattomuudestani, että en osannut sanoa ”laitetaan kaikki kumpparit jalkaan, kun siellä voi olla kosteaa” vaan vedin vaan lainakumpparit jalkaani ja mumisin “Minä haluan kumpparit”.

Perillä tiepuomin takana satoi oikein kunnolla keväistä vettä ja räntää. Odotimme hetken: lapset istuivat peräkontissa ja syötiin ensimmäisen kerran herkkuja. Sade taukosi eli nyt kävelemään. 7-vuotias hieman kitisi muodon vuoksi. En voinut kuin ihailla sisartani, joka ystävällisesti totesi pojalleen: “Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jäädä autoon odottamaan tai nauttia tästä retkestä.” Lapsi valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja kirmasi iloisena eteenpäin tietä pitkin.

Ettei tiellä kävely olisi tylsää ehdotin, että oikaistaan. Lapsilla olikin sitten aikamoinen rämpiminen metsässä. Valko- ja keltavuokot kukkivat kilpaa. Aivan kun olisi ollut Hämeen kylmänkukkiakin, mutta ei ehditty kuvaamaan.


Valkovuokkoja kevätsateen jälkeen

Tupsahdimme takaisin metsätielle ja seurasimme yhdessä etenemistä kartalta: Tässä on metsäautotien silmukka ja kohta pitää olla tarkkana, että ei mennä liian pitkälle. Lapset keräsivät kuivuneita heiniä ja mittailivat niiden korkeuksia, pisimmät olivat yli 180 senttisiä. Tulimme kohtaan, josta olisi hyvä lähteä kohti kiviä. Ehdotin, että jättäisimme heinät tien laitaan. Laura piilotti kortensa hyvin, olin varma, ettemme löydä niitä enää koskaan.

Kuljimme kiviä kohti ja minulta meni suunnistaminen (ilman gepsiä ja kompassia) hieman liian pitkäksi, tulimme suon laitaan missä oli salakuoppia heinien alla. Laura mulautti kenkänsä. Nostin hänet kivelle. Viisivuotias oli itsepäisesti sitä mieltä, että märkä kenkä ei haittaa tippaakaan. Kuivasimme kenkää paperilla ja äiti laittoi tyttärelleen oman sukkansa. Syötiin munkit ja ei kun matkaan.



Pian oli taas suo edessä, ja ehdin jo mielessäni harmitella, että eipä taida kohde löytyä, kun sisar totesi, että tuossahan se on ihan edessä. Siinähän se oli ja sen jälkeen tapahtui paljon ja nopeasti: jokainen mahdollinen onkalo tutkittiin ja niiden läpi kuljettiin ainakin kahdesti, ja kaiken päälle kiivettiin.

 

 



Laukkasin ympäri kiviä, jos olisi pitänyt ottaa koppia, mutta se oli turhaa varmistelua. Yhteen paikkaan en päässyt nostamaan ja Laura ei päässyt kiipeämään ylemmäs. Hän arvioi tilanteen ja totesi: “Vuosi tai kaksi LISÄÄ, sitten pääsen tästä.” Sitten olikin taas aika syödä eväitä. Taas yksi siskon viisaus: lasten kanssa kannattaa olla paljon evästä mukana ja pitää monta taukoa, niin kaikilla on kivaa.



Toisella puolen kiviä oli jollain eläimellä, jonka säkäkorkeus on noin 50 senttiä korkea polku oksien alla. Lapset sujahtivat siitä sukkelaan, minä en. Kivien lähellä oli todella jänniä kakkoja. Mikko teki kiperän kysymyksen, voisiko täällä olla susia ja voivatko ne syödä ihmisiä – näin isoon kysymykseen päätin vastata toiste.

Kiipeiltiin vielä kerran kaikissa hienoimmissa paikoissa. Sitten olikin kotiinlähdön aika. Hämmästyksekseni löysimme Lauran korret salapiilosta tien vierestä. Todettiin yhdessä, että paikka oli hieno koko perheen seikkailu- ja retkikohde, jossa kannattaa käydä.
 
Hyvä kuvaus kohteesta ja karttalinkki löytyvät osoitteesta
http://retkipaikka.fi/vapaa/stalbergin-kivet-hamenlinna/

Lastensynttärit ilman hermoromahdusta

Lasten kaverisynttärit on asia, jota ainakin jokunen vanhempi odottaa kauhulla. Lapset ovat joidenkin mielestä hyvinkin ihania. Mun mielestä ei, ainakaan suurempina kertyminä pienessä tilassa. Kun muutama vuosi sitten alkoi päiväkodilla tipahdella kaverisynttärikutsuja, omatkin ipanat osasivat alkaa niitä toivoa. Vapaaehtoisesti täällä ei moista melutapahtumaa lapsille tarjota, vaan sitä pitää osata itse pyytää. Muutamista synttäreistä lapsia hakiessa isäntäväki on ollut hyvin helpottuneen oloista, kun kiljuva kakaralauma on poistunut terrorisoimasta koko mökkiä.

Meillä oli aikanaan kokonaiset 56 neliötä ja hyvin jyrkät portaat parvelle. Lapsilla on ikäeroa päivää vajaa vuosi, ja tokihan molemmat halusivat omat kaverinsa synttäreille kutsua. Niinpä kutsulistalle ilmestyi kymmenkunta 4-7 -vuotiaan nimeä. Voi pyhä sylvi, miten tästä voi selvitä järjissään ja ilman henkilövaurioita? Keksittiin hyvä juoni, ja markkinoitiin se lapsille. Arvatkaa mikä oli vastaanotto?

Laavusynttärit, JEEEE!

Tarvitaan laavu ja pieni mäennyppylä, kuumaa mehua ja lettutaikina. Kutsuihin kirjataan pukukoodi: Säänmukainen, asusteeksi oma mäenlaskuväline. Synttärit menevät omalla painollaan: Lasketaan mäkeä, sytytellään tulia, syödään lettu, poltetaan vaahtokarkki ja käkätetään päälle. Lähtönitinät vältetään näin: Kätketään synttäreiden alkaessa aarre hankeen. Kotiinlähdön koittaessa tyrkätään lapsille kartta ja aarteen koordinaatit käteen, ja ipanat sinkoavat uskomattomalla nopeudella kohti parkkipaikkaa.

Voin sanoa vilpittömästi, että nämä ovat sellaiset lastensynttärit joissa aikuisilla ei leviä pää. Ipanat kirmaavat pihalla, ja itse voi hörppiä sumppia. Välillä käännetään lettu. Synttäreiden jälkeen koteihin palautuu savunhajuisia, hyvin ulkoilleita ja taatusti nopeasti nukahtavia pieniä juhlijoita, joilla ei ole hervotonta sokerihumalaa. Myös lasten vanhemmat tykkäävät.


Marika Varpenius

http://ainaylamaki.blogspot.fi/

Vie lapsi luontoon

- luontosuhde syntyy elämysten ja kokemusten kautta.

Luonto-Liitto on monien muiden järjestöjen kanssa aloittanut kampanjan Lapset luontoon 2011. Kampanjan tarkoituksena on antaa lapsille kokemuksia ja elämyksiä luonnossa ja kehittää puitteita lasten luontosuhteen vahvistamiseen. Tarjolla on tietoa, koulutusta ja monenlaista toimintaa. On mahdollisuuksia osallistua leireille, koulutustilaisuuksiin, kerhoihin, retkiin ja moniin muihin tapahtumiin. Saatavilla on myös materiaaleja, mm. kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lasten luontolehti Sieppo.

Kampanjan tavoitteista sen nettisivuilla kerrotaan seuraavaa: ”Jokainen lapsi tarvitsee kokemusten ja elämysten kautta syntyvän elämänmittaisen suhteen elinympäristöönsä. Ulkona lähiympäristössä vietetty aika tukee lapsen terveyttä ja hyvinvointia monella tapaa sekä auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi, ympäristövastuulliseksi aikuiseksi. Ympäristöllä ei tarkoiteta pelkästään luonnonympäristöä, vaan lapsen kannalta oma arkinen ja useissa tapauksissa kaupunkimainen ympäristö on lähtökohtana ympäristökasvatukselle.

Ympäristön raju muutos pistää meidät tarkastelemaan ympäristösuhdettamme uusin silmin. Omaan elinympäristöömme tutustumisen kautta saamme eväitä ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja luonnon arvon ja merkityksen ymmärtämiseen. Aikuisten tehtävänä on ratkaista ongelmia nyt, mutta myös antaa lapsille välineet tulevista haasteista selviämiseen.

Tavoitteenamme on lisätä ympäristökasvatusta kouluissa, iltapäivätoiminnassa ja vapaa-ajan toiminnassa. Haluamme kannustaa lapsen lähellä olevia aikuisia tarjoamaan lapselle kokemuksia ja elämyksiä luonnossa. Samalla haluamme tällä kampanjalla välittää tietoa luonnon merkityksestä ihmiselle sekä tarjota välineitä ja tukea ympäristökasvatukseen ja luonnonharrastamiseen.”

Luonto-Liitto ja kampanjassa mukana olevat järjestöt haastavat meidät mukaan tärkeään asiaan. Lapset ovat luonnon ainoa toivo.

http://www.lapsetluontoon.fi/

 

Hinku päästä tunturiin - raskaana




Miten raskaus muuttaa kehoani ja vaellusvalmiuksiani? Miten huomioin raskauden vaelluksen aterioissa? Arveluttaa, mitkä ovat riskit, ja miten pystyn niihin valmistautumaan. Miten ennaltaehkäisen onnettomuuksia ja riskitilanteita? Selvitin näitä asioita ennen viime kesän vaelluksiamme. Vietin puolisoni kanssa kuukauden Lapissa tehden neljä retkeä alkaen 12. raskausviikolta. Liikuntaa ja raikasta ilmaa, rentoutumista ja hyvää ruokaa – loistava startti uudelle elämälle – ja ehkä vähään aikaan viimeinen mahdollisuus pitkään vaellukseen.

Valmistautuessani vaelluksille, koetin etsiä muiden kokemuksia ja vinkkejä raskaana vaeltamiseen. Niitä löytyi niukasti. Siispä kokosin oppimani asiat yhteen, jotta raskaus ei olisi muillekaan esteenä luonnosta nauttimiselle. Reissun onnistumisen kannalta olennaisinta on ennakointi ja valmistautuminen.


Raskauden aiheuttamat muutokset kehossa saattavat edellyttää asennemuutosta vaeltamisessa ja varusteiden tuunaamista

Raskaus ei ole sairaus eikä sinänsä estä vaeltamista. Yleisesti ottaen liikuntaa raskausaikana suositellaan. Uusia lajeja ei kuitenkaan tulisi aloittaa. Jollakin pahoinvointi on vaeltamisen esteenä. Omaa liikkumistani rajoittivat varhain alkaneet supistukset. Onneksi tämä tapahtui vasta kuukausi vaellusteni jälkeen. Ennen lähtöäni vaelluksille keskustelin kätilön, neuvolan terveydenhoitajan ja äitini kanssa raskaudestani. Lähtökohtana raskaana vaeltamiselle on, että raskaus on sujunut normaalisti ja kaikki on kunnossa. Ei tarvitse olla huippu-urheilija, normaali kunto riittää.

Jos raskaus on ensimmäinen, ei voi tietää, miten se menee. Jos se on toinen tai kolmas, ei se siitä huolimatta aina etene kuten aiemmin. Sain siis ohjeeksi kuunnella kehoani ja toimia sen viestien mukaan. Raskaus on jo sinänsä rasitus keholle. Olin päättänyt levätä tarpeeksi. Varasimme etenemiseen enemmän aikaa kuin aiemmin. Ensimmäisen vaellusetapin jälkeen tarvitsin kolmen tunnin päiväunet.

Hidastaminen ja lepääminen ovat oikeastaan asennoitumiskysymyksiä. Ei riitä, että yrittää olla vaatimatta itseltään liikaa, koko retkikunnan on hyväksyttävä eteneminen raskaana olevan tahtiin. Huomasin hengästyväni ylämäessä jopa muutaman sadan metrin välein niin paljon, että oli pysähdyttävä. Jos pulssi nousee liikaa, sikiö ei välttämättä saa tarpeeksi happea. Saattaisi olla paikallaan kantaa mukanaan sykemittaria. Minulla ei ollut.

Raskaana ei saisi kantaa painavia taakkoja. Retkikunnan muut jäsenet voivat kantaa enemmän, ja jokainen voi tsempata grammanviilauksessa. Taakka kevenee myös vaelluspäivien määrää vähentämällä. Sopivasta tukikohdasta käsin voi tehdä lyhyempiä matkoja. Huomaa, että soutamista ja melomista ei suositella raskaana oleville.

Vaikka neljännellä kuulla vaeltaessani maha ei vielä näkynyt, rinkan vyö painoi ikävästi ja housujen vyötärö kävi ahtaaksi. Sain hieman lisätilaa laittamalla kumilenkin napinläpeen. Sadehousuja käytin vetoketju auki. Matalien housujen ja lyhyen takin välisen pulman ratkaisin tekemällä tuulenpitävän minihameen – joka jäi yllättävän nopeasti pieneksi. Rinkan kantaminen siten, että vyö on matalalla, onnistui. Tällöin vyö ei tosin tue yhtä hyvin kuin korkeammalla. Kannoin rinkkaa myös ilman vyötä, mikä oli niin raskasta, että rinkan paino saattoi olla vain noin puolet normaalista.

Jo alkuraskaudesta voi oma tasapaino olla tavanomaista heikompi, mikä lisää kaatumisen riskiä. Katsoin siis tavanomaista huolellisemmin, mihin astuin ja kävelin rauhallisesti. Käytin kävelysauvoja ja tukevia kenkiä, joilla ei liukastu. Äitini mukaan raskauden aikana saa helpommin virtsatietulehduksen kuin muutoin. Hygienia on sen ehkäisyssä tärkeää. Taisin onnistua olemaan kylmettymättäkin siitä huolimatta, että liukastuin pari kertaa koskessa.

Kemikaaleja voi vähentää suojautumalla auringolta ja hyttysiltä pääasiassa vaatteilla ja laittamalla hyttysmyrkyn vaatteisiin. Lapissa asuva ukkini käyttää hyttysten torjuntaa ruokaöljyä, etenkin kasvoilla ja käsissä. Peseydyin joka ilta purossa tai kosteuspyyhkeillä (kutsun tätä kuivapesuksi).

Valmistaudu etukäteen:
  • Suunnittele aiempaa lyhyempiä päivämatkoja ja turvallinen reitti.
  • Varaa tarpeeksi aikaa lepäämiseen.
  • Kevennä rinkan painoa.
  • Ota mukaan mukavat (ja lämpimät) vaatteet, joissa mikään ei paina mistään.
  • Käy läpi ensiapupussin lääkevarasto, mitä voit itse käyttää, ja mitkä sopivat ainoastaan vaelluskumppanillesi.
  • Käy vaelluskumppanisi kanssa yhdessä ensiapukurssilla.
  • Selvitä mahdolliset lääketieteelliset esteet ja riskitekijät omalla kohdallasi.
  • Selvitä, mihin otat yhteyttä, jos jotain tapahtuu.
  • Ylläpidä hyvä kunto.
  • Valmistele retkiruuat hyvissä ajoin.


Onnettomuuksien riskiä voi vähentää hyvällä valmistautumisella

Ensiarvoista on suunnitella mahdollisimman turvallinen reitti ja tiedostaa riskit. Se tarkoittaa sen pohtimista etukäteen, mitä vaelluksella saattaisi pahimmillaan tapahtua.

Menen Lappiin yleensä junalla ja bussilla. Koin kuitenkin tällä kertaa turvallisemmaksi mennä autolla. Ajoimme autolla keskelle erämaata, ja teimme sen muotoisen reitin, että automme oli aina vain noin päivämatkan päässä. Suunnittelimme vaellusreitin siten, että reissun voisi tarvittaessa keskeyttää melkein mikä päivä vain, mutta toisaalta olisi myös helppo jatkaa pidempään. Kaikkea ei kuitenkaan pysty ennakoimaan. Yllättäen autossamme oli tyhjä rengas ja metsäautotie oli erittäin huonokuntoinen.

Valitsimme etukäteen reittejä, joissa ei ole jokien ylityksiä ja kivikoita – tässäkin tuli yllätyksiä, ja päädyin sinne koskeen kahlaamaan. Turvallisuutta lisää sekin, että reitin alueella on kännykkäverkko ja siellä liikkuu muitakin ihmisiä. Tekipä siitä huolimatta mieli Hammastuntureille, jossa tapasimme viikon aikana vain yhden kalastajan.

Kaatuminen puiden juuriin, kivikossa tai jokea ylitettäessä on vaarallista monella tapaa. Voi niksauttaa nilkkansa, katkaista raajan tai lyödä päänsä. Kaatuessa voi olla myös riski, että istukka irtoaa osittain tai kokonaan. Se on erittäin vaarallista sekä äidille että sikiölle. Äidille riski on erittäin runsas sisäinen verenvuoto. Sikiöllä on keskenmenon ja ennenaikaisuuden riski. Istukassa ei ole tuntohermoja. Näin ollen äitini neuvoo menemään tarkistettavaksi aina kun kaatuu tai vatsaan kohdistuu isku, vaikka olisi täysin oireeton. Itseäni rauhoitti tieto, että kaikesta huolimatta sikiö on turvassa omassa vesipussissaan; varsinkin alkuraskaudesta pehmikkeitä ympärillä riittää.

Minua neuvottiin keskeyttämään vaellus, mikäli
  • on voimakasta mahakipua, joka ei mene lepäämällä ohi
  • havaitsen verenvuotoa
  • saan vatsataudin
  • on kuumetta
  • joudun onnettomuuteen.
Mikäli onnettomuus pääsisi tapahtumaan, tarvitsee jonkin keinon ottaa yhteyttä kuljetukseen, jolla pääsee erämaasta pois. Selvitin etukäteen, missä on lähin sairaala. Lapin kylissä ei ole edes terveysasemaa, vaan ehkä ainoastaan yksi lääkekaappi paikallisessa ruokakaupassa. Ambulanssi saattaa joutua ajamaan paikalle 400 kilometrin päästä. Se kestää. Helikopteri ei voi laskeutua joka paikkaan. Etukäteen ennakointi ei riitä. Tilanteita pitää pystyä ennakoimaan jatkuvasti myös paikan päällä. Onneksi varasuunnitelmia ei juurikaan tarvittu, ja vaelluksemme sujui onnellisesti.

Ota raskaus huomioon vaelluksen aikana näin:
  • Lepää ja rentoudu, nauti kaikesta positiivisin mielin.
  • Hemmottele itseäsi kuivapesulla, hyvällä ruualla, ja millä tykkäät.
  • Ennakoi mahdolliset vaaratilanteet.
  • Kiinnitä huomiota veden puhtauteen.
  • Kanna taskuissa pientä naposteltavaa, kuten pähkinöitä ja patukoita.
  • Juo runsaasti vettä.



Raskaana voi pääsääntöisesti syödä samaa retkiruokaa kuin muutenkin


Ravitsemusta vaelluksella raskauden aikana koskevat samat periaatteet kuin kotonakin. Tällä kertaa ei voi tehdä sushia eikä nauttia rommikaakaota. Ruokamyrkytys on vakavampi juttu, kuin normaalisti, joten tee parhaasi hygienian kanssa ja käytä hyvälaatuisia raaka-aineita.

On tärkeää juoda paljon ja käyttää vain varmasti puhdasta vettä. Vesipisteen alkuperän tarkistuksessa olen ehkä liiankin tarkka. Jääkylmä ja virtaava ei riitä. Haluan nähdä, mistä vesi tulee, ettei se virtaa pois seisovasta lammikosta tai suolämpäreestä, ja ettei purossa ole kuolleita eläimiä. Vuosia sitten sain kerran lyhyen vatsataudin kun käytin munakkaaseen jokivettä. Sitä ei keitetty eikä munakkaan valmistustapa riittänyt veden puhdistumiseen. Jos epäilet vesilähdettä erityisen huonoksi, keitä vettä kymmenen minuutin ajan.

Ravintoarvoiltaan rikkaimmat raaka-aineet vaellusaterioiden kokoamiseen raskaana ja muutoinkin:
  • erilaiset pähkinät, mantelit ja siemenet
  • kvinoa, amarantti ja kauravihreät kasvikset (kaali, parsakaali, pinaatti)
  • mustat pavut ja linssit
  • punaiset kasvikset (tomaatti, porkkana, bataatti)
  • maitojauhe ja juustot
  • tuore kala.
Itselleni riittävä maitotuotteiden syöminen on ollut haastavaa, varsinkin eräolosuhteissa. Yritän syödä paljon juustoja ja lisätä maitojauhetta ”kaikkeen”. Kovat (pastöroidut) juustot ja sulatejuusto säilyvät vaelluksilla varsin hyvin – paitsi kesäkuumalla. Valion verkkosivuilla on lista, mitkä heidän juustoistaan soveltuvat raskaana oleville (http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/ammattilaiset/ravitsemus_ja_terveys/ravitsemus/raskaus__ja_imetysajan_ruokavalio29052012084202/valion_tuotteet_raskaus__ja_imetysaikana29052012091115).

Kalsiumia on maitojauheen ja juustojen lisäksi runsaasti myös amarantissa, seesamin siemenissä ja kvinoassa. Merilevässäkin olisi kalsiumia, mutta sen käyttöä raskausaikana ei suositella. Kalsiumia saa myös porkkanasta, sipulista, soijarouheesta, kalasta, auringonkukan siemenistä, linsseistä, munista, vihreistä kasviksista ja kaurasta. Kalsium- ja rautapitoista nokkosta voi käyttää raskaana vain pieninä määrinä, sillä se saattaa lisätä supisteluja.

Erityisesti alkuraskaudesta folaatin saanti on tärkeää. Sitä saa parhaiten vihreistä kasviksista, kuten pinaatista ja parsakaalista, mutta myös punajuuresta, pavuista, kananmunasta, kokojyväviljasta, pähkinöistä ja siemenistä.

Raskaana ei suositella syötäväksi haukea, isoja ahvenia eikä silakoita. Näihin kertyy enemmän myrkkyjä kuin muihin kaloihin. Tässäpä onkin pulma, miten kalastaa juuri oikeanlaisia kaloja. Itse olen pitänyt kaikkia pohjoisen kaloja hyvinä – isot hauet olen tosin jättänyt väliin muutenkin.

Valmistelin retkiaterioita varsin huolellisesti niiden ravintosisältöjä pohtien (www.fineli.fi). Äitini totesi, että se ei välttämättä ole niin tarkkaa. Viikossa ei ehdi tulla puutteita, jos esimerkiksi maitotuotteita ei pysty järjestämään tarpeeksi.

Kotiruoka, jossa ei ole turhia säilöntä- ja lisäaineita, keinotekoisia väri- ja makeutusaineita, eikä kovetettua kasvirasvaa on erityisen hyväksi raskausaikana. Eli jos olet aiemmin käyttänyt vaeltaessasi valmiita eineksiä, viimeistään nyt kannattaa kuivata ateriat itse.

Esimerkkejä ravitsevista retkiruuista:

Aamiaiselle tai eräbrunssille:
  • juustovoileipiä ja maitokahvia
  • supermarjakiisseliä ja kvinoapuuroa, jossa on chia- ja seesaminsiemeniä
  • tomaattimunakas
Välipaloja:
  • lajitelma erilaisia pähkinöitä ja manteleita (suolaamattomia)
  • kuivattuja luomu aprikooseja ja luumuja
  • juustovoileipiä
  • patukka, jossa paljon siemeniä ja pähkinöitä (tai itse tehtyjä keksejä)
  • juo joka välissä riittävästi vettä
Lounaaksi ja illalliseksi:
  • Sienipapupata
  • Parsakaalikeitto
  • Vihreä kookoslinssikeitto
  • Arabialainen pata
  • Kaaliriisipata (laita pähkinöitä ja mustia papuja soijan tilalle)
  • Tattarijuurespata
  • Paistettua kalaa ja parsaa
  • Aivopähkinäpihvit ja Pinaattimuhennos
  • Mustapapupata maissiveneissä
Jälkiruokia:
  • Raidallinen vaniljakiisseli
  • Kookoslettuja ja supermarjahilloa
  • Amaranttikeksit tai kuumat suklaakeksit
  • Hedelmäkiisseli maitotilkalla
Löydät reseptit yllä mainittuihin aterioihin osoitteesta www.tunturikeittio.com.

Rentoutuminen ja hyvä ruoka ovat raskausaikana on erityisen tärkeitä. Erävaellukset on ihanin ja tehokkain rentoutumisen muoto, mitä tiedän. Pidän siitä, että voi levätä kun väsyttää, syödä kun on nälkä ja kävellä kun tekee mieli vaihtaa maisemaa. Sellaista on eräretkeily parhaimmillaan – ja se sopii raskaana olevalle erinomaisesti. Lähde ruokaretkelle tunturiin!

Lopuksi huomauttaisin vielä, että en ole ravitsemus- enkä terveysasiantuntija vaan ainoastaan intohimoinen eräruokaharrastaja, joka on imenyt virikkeitä ja tietoa monista eri lähteistä. Tämän jutun tiedot on tarkastanut äitini Tarja Tauriainen, joka on terveydenhoitaja ja SPR:n eräensiapukouluttaja.


Piritta Kantojärvi, Tunturikeittiö-blogin kirjoittaja
http://tunturikeittio.com/

Leivonmäen lapsiystävälliset polut

Leivonmäen kansallispuisto, heinäkuu 2010. Aikuiset Kati ja Marita sekä lapset Viljami ja Anna, lapset toisella yhteisellä ulkoilmareissullaan.  Aikomuksena oli telttailla, mutta edellisen yön hurja myrsky sai meidät säikyksi ja etsimme teltan korvaavan vaatimattoman yösijan. Teltta vaihtui Maahisen Melan ja Mukin nukkumatupaan. Retki oli valmis alkamaan.



Ja näin se retki meni lapsen suusta kuultuna…

”Meitä oli siellä kaksi aikuista ja kaksi lasta, minä Anna olin toinen niistä lapsista, minä olen 9 vuotta ja Viljami on 7 vuotta. Se oli minun toinen patikointiretki. Ja ensimmäinen koiralle nimeltä Lilli! Lilli on lapinporokoira. Kun oltiin matkalla Leivonmäelle, niin nähtiin paljon kaatuneita puita, koska yöllä oli ollut tosi kova myrsky.

Kun oltiin perillä, niin jätettiin meidän tavarat johonkin paikkaan, sen jälkeen mentiin uimaan. Sitten kun oltiin uitu, niin syötiin eväitä rannalla. Sen jälkeen lähdettiin lyhyelle patikoimisretkelle. Siellä oli kivaa. Sitten mentiin takaisin rannalle ja me uitiin ja syötiin.

Sen jälkeen lähdettiin vähän pitemmälle retkelle. Siellä minä ja Viljami kiipeiltiin jättimäisille kiville. Ja Lilli myös! Sitten me mentiin laavulle. Viljami ja minä mentiin puuliiteriin, mutta siellä olikin ampiaispesä! Minä pääsin karkuun niitä, mutta Viljami ei. Minä juoksin äidin luo kertomaan että Viljamille oli tapahtunut jotain, häntä ehkä pisti ampiainen. Viljami tuli minun perässä ja huuti, hänen sormessaan oli iso patti. Me otettiin sanko ja laitettiin siihen kylmää vettä, ja Viljami pisti sormensa veteen. Sitten kun se sormi oli vähän parempi, niin siihen laitettiin kortisonia.



Sitten me mentiin takaisin autolle ja mentiin rantaan ja syötiin. Ruokana oli lettuja, letut olivat tosi hyviä.  Sitten me mentiin yöpaikkaan. Viljami oli ottanut mukaan ison tyynyn ja me nukuttiin siinä kahdestaan. Aikuiset halusivat kanssa tyynyn mutta he eivät saaneet. (Hyvä Viljamin viisas äiti, kun tiesi ettei tarvitse tavaroita rinkassa/repussa kantaa, niin laittoi lapselle kunnon tyynyn mukaan!)

Aamulla Lilli tuli herättelemään minua. Minä aukaisin silmät ja minä säikähdin että se puraisee minua, koska se haukotteli ja sillä oli terävät hampaat.

Sitten me lähdettiin aamupalalle rantaan. Me leikimme rannalla ja sitten vähän ajan päästä me lähdettiin luontopolulle. Sitten saavuimme suolle joka oli kasvamassa umpeen. Me käveltiin siellä suolla ja etsittiin lakkoja. Sitten saavuimme paikalle jossa oli paljon mustikoita ja Lilli tykkäsi niistä, ja me kanssa!

Mukavinta oli että Viljamin kanssa kiipeiltiin isoille kiville, tosin mulle tuli mahaan monta pitkää naarmua, mutta minä en niistä välittäny. Oli tosi kiva reissu!



Huonointa oli kun Viljamia pisti ampiainen. Minä haluan lähteä joka vuosi patikoimaan!”

Niin yksinkertaista se on, lapset nauttivat Leivonmäen hienoista hiekkarannoista ja pehmeistä poluista, jolla pystyi vaikka juoksemaan ilman aikuisten ainaista varoittelua. He nauttivat kiireettömästä ajasta ja siitä, että meillä aikuisilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta siinä hetkessä, kuin olla heitä varten - taustalla huoltojoukkoina, turvana ja iltatarinan kertojina, letunpaistajina. Ensi kesän retki on jo suunnitteilla.