Savonlinnan kansainvälisillä luontoelokuvafestareilla hyvä alku
- Tietoja
- Kategoria: Sielun outa
- Julkaistu: 28.09.2010 19:03
- Kirjoittanut Marita Vokkolainen
”Ensimmäiset Savonlinnan kansainväliset luontoelokuvafestivaalit elokuussa onnistuivat yli odotusten. Kaikkiaan käyntikertojen määrä festivaaleilla ja sen oheistapahtumissa lähentelee kuutta tuhatta”, näin kertoo juhlien jälkeinen tiedote. Festivaalin alla järjestettiin monta eri tapahtumaa: luontoelokuvafestivaali, kaksi koululaisten luontopäivää, seminaari ja hyväntekeväisyysilta. Varsinaiset festivaalielokuvat esitettiin Taidekeskus Retretin Kalliosalissa kolmena päivänä, torstaista lauantaihin.
Kahtena päivänä mukana olleena on helppo yhtyä järjestäjien iloisiin tunnelmiin. Retretin kalliosali oli vaikuttava ympäristö elokuvien katseluun. Elokuvia oli monipuolinen kattaus, kaikkiaan 15 elokuvaa joissa liikuttiin Amerikan, Afrikan ja Tyynenmeren kautta Karjalaan ja tietysti omaan Suomen kotimaisemiin. Onneksi. Loistavaa kotimaista tuotantoa oli esillä Savonlinnassa.
Toivottavasti elokuvantekijät saavat tukea pystyäkseen tulevaisuudessakin jatkamaan ja kehittämään kotimaisten luontodokumenttielokuvien tarjontaa. Meitä kotimaisesta luonnosta kiinnostuneita katsojia varmasti riittää. Tunnemmeko paremmin leijonan saalistuspuuhat savannilla kuin kotipihan variksen elämäntavat?
Juha Taskisen saimaannorpasta kertova uutuuselokuvan ensi-ilta, Jäätä rakastavat, oli varmasti viikonlopun kohokohta. Retretin juhlasali pullisteli väestä ja Taskisen suurtyö sai tunteet pintaan katsomossakin. Elokuvaan on koottu kymmenen vuoden kuvaukset norppien parissa, elokuva tarjoaa aivan uusia näkymiä norppien vedenalaisesta elämästä.
Outan innoittunut ja vakuuttunut katsojaraati pyytää ensi kerraksi pehmeämpiä tuoleja, (kolmekin elokuvaa peräkkäin alkaa jo puuduttaa kovilla perustuoleilla), kiittää erityisen hyvää palvelua ja henkilökunnan ystävällisyyttä, edullisia hintoja sekä ylipäätään ajatusta näistä juhlista!
Seuraavat festivaalit järjestetään elokuussa 2011. Niiden teemana ovat Metsät, YK:n teemavuoden mukaisesti. Kannattaa merkata kalenteriin jo nyt! Lisätietoja Savonlinnan kansainväliset luontoelokuvafestivaalit
Marita Vokkolainen
Juha Taskinen