Kaivostoiminta uhkaa hävittää luontoarvot useista suomalaisista kansallispuistoista ja luonnonsuojelualueilta. Ylläksellä, Levillä ja Rukalla lomailijat riemuitsevat tulevaisuudessa kaivospölyisessä suomalaisessa luonnossa sameana virtaavien jokien varrella. Lapissa malminetsintäoikeudet kattavat valtavia maa-alueita ja esimerkiksi Sodankylän kunnasta yksi kolmasosa on varattu kaivostoiminnan lupa-alueiksi. Kaivostoiminta luo Suomeen räikeää eriarvoisuutta ja toiminta on hyvin läpinäkymätöntä.

Kivenheiton päähän Yllästunturin viihdekeskusta ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa suunnitellaan Talvivaara-kokoluokan avolouhoskaivosta. Ylläksen maisematielle kaivos loistaa ja pölyttää ympäri vuoden alle 10 kilometrin päässä Hannukaisessa. Kuusamossa kulta- ja uraanikaivos suunnittelee laskevansa prosessivetensä Oulangan kansallispuistossa ja Karhunkierroksella sijaitsevaan Oulankajokeen. Metallicoctail-sumua voi käydä nauttimassa Kiutakönkään putouksen legendaarisessa kansallismaisemassa. Tänä kesänä avattava hopeakaivos Sotkamo Silver sijaitsee kiinni Hiidenportin kansallispuistoa. Keski-Suomessa sijaitseva Leivonmäen kansallispuisto on 100 % saarrettu kaivoshankkeilla. Itä-Lapissa Urho Kekkosen kansallispuiston erittäin merkittäviä luontoarvoja Nuorttijoessa vakavasti uhkaa Soklin kaivos. Esitetyt esimerkit ovat vain osa totuutta. Kaivostoiminta uhkaa suoraan kansallispuistoja, merkittäviä luontokohteita ja parhaita vapaa-ajanviettokohteita läpi koko Suomen.

Kaivostoiminta Suomessa on huonosti kontrolloitua ja valvottua, siitä Talvivaara on täydellinen esimerkki. Korvauksia menetetyistä luontoarvoista sekä erityisesti menetetyn omaisuuden arvosta ei yksittäisen kansalaisen ole mahdollista saada. Esimerkiksi romahtanut vapaa-ajankiinteistön arvo sijoituskohteena sekä käyttöarvo lomanviettopaikkana ovat rahassa mitattavia menetyksiä, joihin ei ole mahdollista saada mitään kompensaatiota. Loma-asunnon sijaitseminen 400 m avattavan kaivoksen avolouhoksen reunasta ei riitä 2010-luvun Suomessa korvauksiin. Näin todetaan esimerkiksi Hiidenportin viereen avattavan avolouhoskaivoksen korvauspäätöksissä.

Kaivostoiminta Suomessa on mielivaltaista, huonosti ohjattua ja kaivostoiminnan kompensaatiorakenne on täysin kestämätön. Myymme kotimaamme luonnonvarat pilkkahintaan ja kansantaloutemme arvonalennus jää täydellisesti meidän veronmaksajien maksettavaksi. Kaivosten elinikä on maksimissaan joitain vuosikymmeniä, minkä jälkeen niistä tulee ongelmajätettä. Alueellisesti erittäin tärkeät, pitkäjänteiset ja kestävät elinkeinot kuten matkailu ja elämyspalvelut ovat nousseet vastustamaan kaivostoiminnan haittavaikutuksia, mutta vaikuttaa, että helppoja ratkaisuja kaipaava poliittinen eliitti ja talouden etujärjestöt ovat haluttomia käymään laaja-alaista keskustelua.

Esimerkiksi Talvivaaran kaivos, maailman suurimmaksi kaavailtu avolouhoskaivos, on esittänyt ongelmiensa ratkaisuksi jätevesien ohjaamista viemäreitä pitkin keskelle Kainuun matkailun helmeä Nuasjärveä – vapaa-ajanviettopaikkaavailla vertaa kuvattuna 500 markan seteliin Urho Kekkosen kaveriksi. Kansallisesti erittäin merkittävä Oulujärven vesistö on suuressa vaarassa saastua peruuttamattomasti metallicocktailista ja limoittua kemikaaleista. Kun seuraava sukupolvi kasvaa aikuisiksi, on täysin mahdollista, että me olemme tuhonneet heidän ympäristönsä käyttökelvottomaksi.

Me voimme itse valita, hyväksymmekö tällaista vielä vuonna 2013. Voimme sanoa ei, vaatia parempaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekoa ja selkeämpiä mittareita ympäristöarvojen huomioonottamiseksi. Puhtaalla ilmalla, kirkkailla järvillä ja ehjällä ekosysteemillä on merkittäviä taloudellisia arvoja, joita emme köykäisyydessämme osaa tunnistaa. On aika hylätä eriarvoistaminen. Muuten myös meidän retkeilijöiden elinympäristömme kapenee, kuten on käynyt niin monille eläimille, jotka sinnittelevät lyhytnäköisen voitontavoittelun jaloissa.

Umpihankihiihdon MM-kisojen yöleiri Syötteen kansallispuisto. Kaivoshankealueet tunkeutuvat Syötteen kansallispuiston sisälle.



Vappukinkerit Ylläksellä. Talvivaara-kokoluokan kaivossuunnitelma sijaitsee 9 km päässä Hannukaisessa. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon suksii afterin terassilta 600 m. Ylläksen huipulta sijaitsevat parhaat aitiopaikat suoraan avolouhoksen sydämeen.

Tornion- ja Tenojoki ovat Euroopan tärkeimpiä lohijokia. Tornionjoki on uhanalaisen Itämerenlohen erittäin merkittävä kutujoki. Se on Talvivaara-kokoluokan kaivoksen valuma-alue Hannukaisesta Ylläksellä sekä Ruotsin Pajalaan suunnitellun kaivoksen valuma-alue. Tenojoen latvavesille Norjan Kaaresuvannon ja Kaarasjoen alueille tehtiin massiivisia kaivoshankevarauksia viime vuonna.



Jouluiloa Rukalla Kuusamossa – taustalla Riisitunturin kansallispuisto. Lumenpeittämän järven takaa alkaa kaivoshankealue. Se jatkuu yhtämittaisena Riisitunturille ja kauas pohjoiseen kietoutuen Oulangan kansallispuiston ympärille. Rukatunturi on Suomen suurin ja tärkein vapaa-ajankeskus.

Levin pääsiäinen. Tunturi on kaivosmotissa kaikista ilmansuunnista.




Kanadalainen Daldarian Resources on varannut malminetsintään viisi prosenttia koko Norjan pinta-alasta. Tenojoen latvavedet Øvre Anárjohkan kansallispuistossa Norjassa on saarrettu kaivossuunnitelmilla. Elämä Tenolla perustuu lohelle ja puhtaalle joelle. Kaivos voi tuhota tämän herkän ekosysteemin peruuttamattomasti.

Antti Haataja

http://anttihaataja.kuvat.fi/kuvat/

"Pienen Joonaksen lapsuus oli karua katujen todellisuutta. Leikkikaverina vain oma varjo ja hiekkalaatikkokin täynnä karkeaa sepeliä. Luontoa oli pulujen kujerrus, ja naakkojen naukuna Alatorin myyntipöydillä. Olipa sitä myös uimalan laiturilta pohjaongella saatujen lahnojen kotiin kanto. Eipä niitä pikku-Joonas itse onkinut, mutta pummasipa onkimiehiltä kalat. Tietämättä ja miettimättä miksi ne niin helposti mukaansa sai. – Saastuneen veden viljaa.

Saman järven rannoilta heinäkuun helteillä sai omin käsin kiinni kuhaa ja madetta, kantoipa Joonas nekin kotiin syötäväksi. Eipä tarvinnut sinä päivänä lähteä sukulaisilta ruokarahaa kerjäämään, kuten silloin tällöin viikko-ohjelmaan kuului. Viikonloppuisin isä joi viikon tilistä päältä isoimmat setelit ja lopuilla sai sitten muu perhe syödä viikon aikana, jos sai… Happikato koitui siunaukseksi. Ennen teini-ikää uuden äidin myötä keruulista kasvoi sieniin. Karjalais-taustainen äitipuoli monipuolisti näin hämäläisperheen ruokavaliota.

Kouluun lähtö merkitsi myös kesäsiirtolais-aikakauden alkua, muuttoa keskelle suloista suvi-suomea pois kotoa muiden ruokittavaksi. Niiltä kesiltä on jäänyt mieleen pienet suloiset lokinpojat rantakallioilla, palanut selkänahka ja aamuisin tunkeilevan tädin kädet haaravälissä. – Onko tullut yökasteltua? Niinä kesinä syntyi rakkaus lintuihin, melanooman esiaste ja itsemääräämisoikeuden voimakas halu.

Oman äidin menetys toi mukanaan myös kesien vieton mummon hoivissa, sieltä sikisi hiipivä pelko käärmeisiin, ampiaisiin ja ukkosiin. Kyiden seassa sai suorastan kahlata, siedätyshoitoa ennen kyseisen sanan keksimistä, ampiaispesän poltto ukin vanhalla ruudilla poltti myös Joonaksen kasvot, ukkonen vei parhaan ja ekan tyttökaverin. – Poltti perheen talon ja Marjuska muutti muualle.

Opettipa mummo verkkokalastuksenkin salat, ukin viran sain jo reilun kymmenen ikävuoden kieppeillä. – Kalastuksen kotitarpeiksi. Kuhaa etupäässä koko kesän pyysin ja sainkin.

Talvisin ei tarvinnut pelätä mitään, isän sota-aikaisilla puusuksilla vain kansanhiihtolatua kiertämään. Lumilinnat talkkarin kasaamiin lumikasoihin, siellä tosin sai päänsärkyä kun kaverien kanssa sätkiä polteltiin.

Vähän ennen teini-ikää halusin päästä partioon, en saanut lupaa “porvarien metkuihin” sekaantumiseen. Mutta sattuipa Setlementti-yhdistyksen kerho naapuritalon kellariin, askartelua ja piiloviestintää hengellisissä tarkoitusperissä. Onnekseni porukassa oli retkeilyä harrastavia poikia, ja niinpä pian oli Joonaskin jo rakentamassa ensimmäistä rinkkaansa. Siitä alkoi metsissä ramppaaminen, luonnosta viis, mutta kaverien kanssa oli kivaa.

Hyvä loppui kuitenkin liian pian. Häätömies kantoi huonekalut pihalle, uusi asunto perheelle löytyi kanalasta 17 kilometrin päästä kaupungista. Niin jäivät kaverit, mutta luonto oli sielläkin odottamassa. Ei aikaakaan kun viikonloppuisin jo aamuyöstä yksinäinen poikanen kulki polkujaan, jalassa oli muuten originaalit saksalaismaiharit, vuosimallia 1944, teräsnastoilla. Kierrätyskärpänen lie jo pahasti purrut Joonaksen sisintä.

Pienelle Joonakselle luonto oli paikka jota hyödynnettiin miettimättä, säälimättä. Sitä ei tarvinnut pelätä, ampiaisen pisto oli ihan pientä ruudin polttamien kasvojen kirvelyyn verrattuna. Hapenpuutteeseen kuolevan kalankin voi nälkäänsä syödä.

Aika jolloin Joonas alkoi tietoisesti miettiä: “Mitä Perkelettä me oikein ollaan tekemässä Luonnolle?” – oli vielä edessäpäin. jatkuu seuraavassa numerossa...

Joonas Frisk