Mielenpäällä

Luontokuvaus – luonnon hyväksi vai hyväksikäyttöä

Osallistuin Camera Borealis -luontokuvatapahtumaan Inarissa 19.-20.11.2011. Opin tapahtumassa paljon mielenkiintoisia asioita erämaihin liittyen ja varsinkin Jorma Luhdan valokuvat olivat hengästyttävän upeita. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ohjelmatarjonta monipuolista: keskustelutilaisuus, kuvamatkoja, kuvaesittelyitä, tutkijan näkemys erämaihin ja teatteria.

Retkeilijän korvaan särähti ja silmään sattui kuitenkin. Tapahtuman teemakuva oli Piekanaäytsistä Muotkalta, johon ollaan ajettu kelkalla, isketty kota pystyyn ja kelkan valot hehkuvat kotakankaan läpi näyttäen nuotiolta. Minulle se on irvikuva. Hupikelkkailu on Muotkan erämaa-alueella kielletty, mielestäni valokuva ei ole tarpeeksi hyvä syy rikkoa tätä sääntöä.

Useamman kerran luontokuvaajat kertoivat esityksissään rikkovansa luonnonpuistojen sääntöjä kävelemällä alueilla, jotka ovat kiellettyjä ilman esimerkiksi tutkijoille tarkoitettua erityislupaa. Se vaikutti olevan yleinen tapa. En voi käsittää miten näin omahyväisesti asetutaan sääntöjen yläpuolelle, joiden tarkoitus on suojella arkaa luontoa ja ikäänkuin kerskutaan sillä. Näin kuvan, jossa linnunpoikanen on kuvausapulaisen kädessä ja perusteluna ”ei siitä ole haittaa”. Olen kuvitellut luontokuvan jonain motiivina olevan luonnonsuojelu eikä luontoa nähtäisi törkeästi vain hyödykkeenä uralla.

Mihin luontokuva kehittyy kun esimerkiksi linnuista on jo otettu niin tarkkoja kuvia, että jokainen sulan karva näkyy – tulee väistämättä porno mieleen. Olisiko kuviin hyvä saada myös tunnetta ja sanomaa, kun kuvaustekniikka ja kuvat ovat jo niin kehittyneitä. Samalla ihmettelen, että jatkuuko eläinten haaskaruokinta myös sen jälkeen kun pesintä on onnistunut ja kuvat saatu? Onko valokuva tärkeämpi kuin luonto?

 

Maria Haakana

http://www.duottar.net/

Pähkinäsaaren rajavaellus

Ihmiset matkustavat vaeltamaan. Santiago de Compostelaan, Himalajan rinteille, Andeille, Kilimanjarolle, olen käynyt siellä itsekin, uskontojen pyhille paikoille ym. Voisivatko ihmiset vaeltaa Suomeen ja Suomessa?

Suomi kiinnostaa maailmalla monella tavoin, ja että vaeltaminen on trendikästä. Suomessa ei ole huikeita vuoristoja eikä  kuuluisia pyhiinvaelluskohteita. Mutta Suomessa on puhdas rauhallinen luonto, turvallinen ympäristö, löytyy rauhaa, järviä, jokia, nykyaikaisia kaupunkeja ja idyllistä maaseutua, sitä mitä ihminen nyt kaipaa ja tarvitsee.

Suomesta löytyy myös erinomainen vaellusreitti, kunhan otetaan käyttöön: Pähkinäsaaren rauhan raja, Karjalasta Pohjanmaalle. Raja kulkee halki kauneimman järvisuomen Savonlinnasta kohti Pohjanmaan jokimaisemia. Siihen liittyy kiehtovaa historiaa Idän ja Lännen kohtaamispaikkana. Matkan varrelta löytyy varmasti mielenkiintoisia paikallistarinoita. Se tuo matkailijan ulottuville hiljaiset maalaiskylät, koskemattoman erämaan, vireitä kaupunkeja. Se ei vaadi samanlaisia ponnisteluja kuin etelän vuoret. Se on vaeltajaa kohtaan lempeämpi. Se poikkeaa omaleimaisena mainituista turistikohteista jne jne.

Rajalinja ei ole yksiselitteinen, mutta se ei liene este. Tuskin se aikoinaan kovinkaan selvästi määritteli ihmisten asumista ja kulkemista. Niinpä reitin voi luovasti kuljettaa halutulla tavalla. Matkalta löytyy ainakin Punkaharju ja Savonlinna,  Linnasaaren kansallispuisto Suonenjoen mansikkapaikat, Keiteleen järvet ja kanavat, Kärsämäen paanukirkko ym. ym. Kotiseutuyhdistykset voisivat tarjota tietämystään pienten kohteiden löytämiseksi.

Matka autoteitse Imatran läheltä 6 tieltä esim. Pyhäjoelle on n. 522 km. Vaellusreittinä matka on pitempi.

Maastopyöräily on nykyään kovasti suosittu vaellusmuoto  Polun voisi rakentaa myös tämän kulkumuodon harrastajille sopivaksi. Polkuhan on polku eikä sen tarkoitus ole tarjota siloteltua kulku-uraa. Osa reitistä voisi kulkea myös vesitse. Mahdollisuuksia on paljon.

Jos hanke markkinoidaan hyvin, sen taakse saataisiin kansanliike, se kiinnostaisi kotiseutuväkeä ja matkailuyrittäjiä, myös pieniä maaseudun yritykset hyötyisivät vaeltajista. Jos hankkeeseen tartutaan yleisesti, niin ei liene kovin suuri urakka rakentaa polku oman kylän tai pitäjän osalta. Rakentaminen varmaan onnistuisi suurelta osin eri järjestöjen talkootyönä tai järjestämällä jopa kansainvälisiä talkooleirejä. Välttämättömät palvelut pitää tietysti rakentaa yhteisvoimin. Saisiko hanke jopa EU:n tukea. Onhan raja myös osa EU:n ja idän rajaa

Maailmalta löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat nähneet jo kaikki turistikohteet. Lähes kaikkialla on  vaikea päästä lähelle kansaa, väestön normaalia asuinympäristöä ja vielä rakentamatonta  luontoa.

Löytyisikö asiasta kiinnostuneita. Kirjoitelkaa. Lähdetään liikkeelle. Reitin ei tarvitse olla heti valmis sitä voi toteuttaa pätkittäinkin. Reitti avaisi uuden ikkunan Suomen luontoon.

Aaro Aukusti

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.