ELÄMÄ ON ULKONA outa.fi - yhteinen retkeilylehti

SUNNUNTAI
Forecan täsmääsään ennuste: Aurinkoista säätä tiedossa moneksi päivää.
Oma olo: Lötkönpuoleinen, edellisenä yönä kotiutuminen yöelämästä noin puoli 5, siihen päälle vielä pientä hiippailua ja haahuilua juhlatunnelmissa, korvat bändikeikasta tilliä soiden.
Päätös: Äkkilähtö Linnansaaren kansallispuistoon pariksi yöksi, yksin. Kaksi tuntia aikaa järjestää kamat kasaan. Mitä ruokaa? Jääkkärissä tomaatteja, ommpuja, kuivakaapissa tonnikalaa ja näkkäriä. Mistä trangia? Millon lähtee reittivene? Singahdanko Oraviin vai Järvisydämeen? Järvisydän myöhempi, siis parempi.

Olo on mainio, reittiveneessä tuuli tuivertaa hiuksia, on vähän vilakka keli, mutta hymy ei hyydy. Voi tätä vapautta! Samassa kyydissä 3 vieraskieistä tyyntä naista. Perillä teltta pystyyn, kokeilin onko maa muhkurainen, meinasin nukahtaa testingiin. Havahduin ihanaiseen joutilaisuuteen, mitäs nyt, maha murisee, siispä tulille laittamaan sapuskaa.

 

Juttua muitten saarelaisten kanssa: Saksan melojapari, tanssinope ja miehensä, useasti Linnansaaressa olleet. Kutsuvat saunaan kanssaan. Sanoin ehkä silmä liiankin ymmyrkäisenä jotta enpä taida tulla. Mutta siis kiitos kutsusta.

Naiset veneessä olivat Sloveniasta, Jyväskylän konferenssiin tulleet, samoilevat ennen sitä muuallakin Suomessa, heistäkin yksi aiemmin täällä ollut. Illankätveessä paksusti päälle ja makuupussiin kaivautuminen, hrrrr, viileää. Tajuan etten ole muistanut taskulamppua, aika pimeä oli toikkaroida iltapesuille ja pisuille. Luin Benoite Groultia kännykän valossa. Uni imaisee syövereihinsä.

MAANANTAI
Toisena päivä rivakka patikointi Linnanvuorelle ja takaisin melko hankalassa maastossa, rivakkuus johtui teltalle jääneestä itikkakarkoitteesta. Matkalla paljon kaunista, erityisesti pikkirillin pään kokoinen sammakko.

Sormenpään kokoinen sammakko se loikki, pienen polun poikki...

Välillä ihmettelin omaa rohkeuttani siellä yksin tarpoa.

Toisella silmällä kuikuilin puhelinta, onko kenttiä jos karhunraatelemana tai hirventallomana voin kännykkää edes käyttää? Linnavuoren huipulta hyvät näkymät, tuuli oli kova ja vei itikat mennessään. Pidin piiiitkän tauon.

 

Reppu selän takana kalliolla rellotellen

Takasin telttapaikalle, ihana päästä pesulle ja uimaan. Slovenian naisten kanssa juttuja, kutsuivat illalliselle. Ihmeellisiä nämä ulkomaaneläjät, kutsuvat sinne ja tänne?! Vai olinko niin outo lintu tai orvon pirulaisen oloinen? Myöhemmin joku sanoi ettei heillä ehkä olisi oikein ok, että nainen yksin olisi näin reissussa. Jees, sii juu, iltaa istuttiin tuntikausia turisten maidemme asioita, ja vähän omiakin. Alkoi teltta jo vetää taas puoleensa, sinne siis kynttilänvaloon lukemaan. Slovenialainen yritti tarjota ulkotulta, folioroihua, sanoin ettei taida teltta sitä kestää. Nauratti, nauratta vieläkin, sain tuikun.

Kuluu tovi pimeässä, hiljaisuudessa. Yht´äkkiä joku juoksee teltan ohi! Sydän pamahti kurkkuun! Oliko muista erillään puskissa ja heinikossa istuskellut mykkä mies saanut toimintapuuskan ja viuhtoo ympäri aluetta, kenties läheisestä puuliiteristä napattu kirves kourassa? Kuuntelen oman sydämeni jyskettä, ja aivan yhtä äkillisesti möräkkä ääni pääni viereltä telttakankaan toiselta puolelta päräyttää; Aa juu öweik? 

Sveitsiläisen parin mies pienessä sievässä kyselee olisiko minulla mahdollisesti paperia. Kysyin jotta vessaa vai piirtämistä varten? Tarvitsi sätkien kiertämiseen, joten ei ollut. Lopulta sydän asettuu, aika samaan aikaan kun kynttilä sammuu. Taas naurattaa oma hömppyys. Yöllä veden puolelta telttaa tuulee tosi kylmästi, pylleröinen on lähes kuurassa. Pistän villapipon pepun kohdalle pitkien kalsareiden sisäpuolelle, auttoi. Laitoin puhelinherätyksen, piti olla klo 10 lähdössä veneellä takaisin Poronsalmelle. 

TIISTAI
En osannut oikein nukkua, heräsin ennen kuutta, mikä on todella outoa, koikkalehdin kohmeisin jäsenin ylös teltasta mikä näillä kymmenillä ei välttämättä ole mitenkään sulokas suoritus. Viritin tulet aamupalaa varten.

Erakkona tiukasti oleillut mies tulee lämmittelemään tekemilleni tulille, elehtii levottomasti, hymyilee ja ilmehtii puheensa tueksi, puhuu vain hitusen englantia. Mutta Berliinissä asuu joten verestelen vanhoja saksansanoja. Oikeasti on pasifisti baski. Agnostikko, ei usko uskontoihin mutta energioihin kyllä. Neuvoo niksin jolla saa ne tasapainoon. Äkkiä ollaan syvillä politiikan ja historian vesillä. Innostuu niin ETA:n ja Espanjan välisistä asioista, että ponnahtaa tuon tuosta seisaalleen, viuhtoo kovasti käsillä, sortaa vahvasti ärrää. Jos ei olisi niin lempeän näköinen niin olisi ehkä pelottava. Jotain Karjalan ja Baskimaan yhtäläisyykistä ja toisaalta asenne-eroista aukeaa minullekin. On menossa Savonlinnaan hakemaan teltan päälle muovia ja lisää naruja. Ehdotin Varkautta, ilmanen kyyti multa. Käypi hänelle, ilostuu kovin. 

Reittivene saapuu, kannamme kimpsumme siihen, slovenialaiset, baski ja minä. Poronsalmella hyvästelen naiset, vaihdetaan yhteystietoja, jos sinne matka käy niin yösijaa on tarjolla. Anjan käyntikortista näen, että hän opettaa arkkitehtuuria Ljubljanan yliopistossa. 

Voimakkaasti valkosipulille tuoksahtava baski kyydissä polkaisen Varkauteen, hoidellaan Saiturista edulliset muovit ja narut, viskaan keskusliikenneasemalle, pääsee siitä hetken kuluttua takaisin Poronsalmelle ja Linnansaareen, siellä aikoo majailla niin kauan kuin rahat riittävät.

Kotona en haluaisi riisua vaatteita, tuoksuvat mukavasti savulle. Oli hieno reissu. En odottanut juuri mitään, kai ehkä jonkinlaista yksinkulkemisen pelon voittamista. Jonkinlainen erävoitto siitä otettu. 

Sosiaaliselle elukalle Linnansaari on loistopaikka, voi halutessaan mennä ihmisten liepeille, saa varmasti ystävällistä seuraa, sapuskaakin ja hyvän lykyn saunaakin ;) Epäsosiaalisella hetkelläkin nauttii: Halutessaan voi pistää telttansa kauas ihmisistä, kilometrien päähän väestä saaren rauhaisempaan kolkkaan. Mutta sain tällä reissulla tietämättäni mitä tarvitsinkin: Kohtaamisia ja sielunrauhaa, sopivassa suhteessa.

Miten voikaan silmää miellyttää harmaa jäkälä, tupsake muuta, toista väriä, karu ja kuiva maisema?